Oletteko koskaan muuten ajatelleet Erewhonia, kuvitteellista valtiota missä rikollisia kohdellaan sairaina ja sairaita rikollisina? Oletteko koskaan huomanneet kuinka me oikeasti osittain toimimme kuten kuvitteellisessa Erewhonissa toimitaan? Eikö olekin ihmeellistä että me emme näe tuota asiaa omassa maailmassa tai elämässämme. Olisiko mukavaa ehkä tietää että esimerkiksi maassamme on todella paljon ihmisiä, jotka ovat työelämän ulkopuolella esimerkiksi psyykkisten sairauksien takia?
Noilla ihmisillä on edessään päättymätön ehdollinen tuomio. He joutuvat käymään lääkärissä kaiken aikaa ottamassa piikkejä sekä heidän vapauksiaan rajoitetaan vaikka he eivät ole tehneet oikeasti yhtään mitään. He eivät saa itse valita työpaikkaansa, ja esimerkiksi heidän koulutuksensa valitsee heidän ohjaajansa. Samoin heidän edunvalvojansa tai holhoojansa valitsee sen, missä tuo potilas asuu. Ja usein heidän sairautensa määritellään psykiatriseksi, koska se näyttää paremmalta kuin Tourette tai Epilepsia.
Tässä tekstissä puhutaan “Staffanista” Hän ei ole kukaan tietty henkilö. Hän on yhdistelmä useista potilaista, joista osa on miehiä osa naisia. Tapaukset mitä käsittelen ovat yhdistelmiä tarinoista joita olen kuullut, ja joista osaa olen surukseni joutunut katsomaan. Itse olen joskus ihmetellyt sitä, että miksi esimerkiksi tukihenkilöllä ei ole mitään vaitiolovelvollisuutta potilaasta, jota hän on tukenut? Tai miksi potilaan veli tai sisko saa kertoilla kenelle tahansa perheenjäsenensä olevan vajaavaltainen ilman rangaistusta?
Eli lääkärillä on vaitiolovelvollisuus potilaan sairaudesta, mutta jatkuvasti jokaisessa leimassa mitä noilta lääkäreiltä saa lukee psykiatri. Ja potilaiden oikeuksien rajoittamista perustellaan psykiatrisilla syillä. Tuo termi “psykiatriset syyt” eivät ilmeisesti mitenkään leimaa potilasta. Mutta miksi siinä ei voi lukea esimerkiksi Touretten syndrooma tai epilepsia, jotta tuo diagnoosi ei näyttäisi niin kauhean pahalta?
Tai oikeastaan kyseessä on usein tapauksia, joissa kyse on enemmänkin neuropsykiatrisesta sairaudesta kuten Touretten syndroomasta, epilepsiasta sekä skitsofreniasta, jossa potilas ikään kuin on ulkoisesti täysin terve, mutta kärsii esimerkiksi voimakkaasta käytöshäiriöstä, mikä tarkoittaa huomiota herättävää käytöstä. Tietenkin me aina voimme sanoa, että noita ihmisiä hoidetaan parhaalla mahdollisella tavalla, ja tietenkin piikkien sekä oikeudellisten toimien eli omien oikeuksien rajoittamisella voidaan esimerkiksi impulsiivista käytöstä sekä siitä johtuvia hankintoja rajoittaa.
Mutta tuolloin tietenkin asiaa ajatellaan muiden kuin potilaan itsensä kannalta. Muiden eli enemmistöön kuuluvien ei tuolloin tarvitse keskustella tai sietää tuollaista huonoa käytöstä, mutta potilaan itsensä sekä hänen itsensä kehittymisen kannalta tuo malli ei ehkä ole niitä parhaita mahdollisia. Kun potilaan tuloja sekä rahan käyttöä ajatellaan, niin tietenkin holhooja eli edunvalvoja voi aina puuttua potilaan matkustamiseen, asumiseen sekä muihin asioihin. Mutta tuo asia varmasti tuntuu potilaasta nöyryyttävältä, ja hänen menonsa ovat tietenkin yhtä suuret kuin niin sanotuilla terveillä ihmisillä.
Samoin se että toiset ehkä potilasta itseään nuoremmat henkilöt saavat tehdä päätöksiä hänen puolestaan saa varmasti potilaan suuttumaan. Kun ihminen päätyy tekemään rikoksia, niin se johtuu joko siitä, että hän saa osakseen arvostusta sekä kunnioitusta rikoksia tekemällä. Tai sitten hän voi kokea joutuneensa sellaiseen tilanteeseen, että rikos on ainoa tapa selvitä siitä. Ja mikä saa sitten esimerkiksi “Staffanin” ajautumaan väärään seuraan, myymään pillereitä kadulla sekä lopulta surmaamaan jonkun? Saattaako se johtua siitä, että “Staffan” on esimerkiksi saanut puhua tuossa joukossa?
Tai onko se vain sitä, että joku on huomioinut sitä, että “Staffanilla” on jotain sanottavaa ja ehkä kuunnellut hänen mielipiteitään sekä ehkä jopa mukautunut siihen, mitä “Staffan” joskus haluaa tehdä? Sellainen on iso juttu, jos kaikki asiat on aina ennen tehty niin, että jonkun muun suun ympärillä karehtii ivallinen hymy, ja sitten sanotaan, että “eiköhän se Staffan ymmärrä että muut ovat häntä parempia”. Tai ehkä ryhmä on joskus jopa pitänyt “Staffanin” ehdotusta parempana kuin muiden?
Syrjäytyminen johtaa ennemmin tai myöhemmin jengien muodostumiseen. Ja taloudellinen ahdinko lisää vihaa sekä väkivaltaa. “Kun ei ole kavereita”, niin sitten niitä lähdetään etsimään jostain kapakasta tai rantojen porukoista. Siellä sitten aletaan yllyttää toinen toistaan, ja joltain menee jossain vaiheessa hiukan yli, ja tulos on se paljon puhuttu vankila tai psykiatrinen pakkohoito laitos. Mutta mikä tekee sen paljon puhutun väkivaltaisen käytöksen sekä saa ihmisen tekemään rikoksia? Se on paljon puhuttu riittämättömyyden tunne.
Tietenkin ihminen kelpaa aina sellaisena kuin hän on. Mutta tietenkään hän ei ole tervetullut kaikkialle. Hän ei kelpaa koskaan jatkoille. Hän ei kelpaa keskustelukumppaniksi, saatikka puolisoksi, tai vanhemmaksi. Hänet saatetaan kyllä kutsua tapahtumaan istumaan. Mutta kuitenkaan hän ei koskaan ole tasa-arvoinen muiden kanssa. Koskaan “Staffan” ei saa omaa kutsua mihinkään. Hänet kutsutaan aina vanhempien kanssa, ja jos vanhemmilla on este, niin se tietenkin tarkoittaa että “Staffan” ei myöskään saa tulla yksin.
Eikä kukaan koskaan edes ajattele viettää hänen kanssaan yhtään minuuttia pidempään kuin on pakko. Eli hän kelpaa istumaan perhejuhlissa jossain nurkassa ja olemaan kuin ei olisikaan. Hän kelpaa yksinkertaisesti vain olemaan, mutta kukaan ei häntä edes ajattele ottaa mihinkään muuhun mukaan. Ainoan kerran kun hänet edes huomioidaan on se, kun joku serkku sanoo, että katsokaa että “Staffan” ei ota viinaa, kun sillä on se lääkitys. Eli kun sitten lähdetään jatkoille, niin “Staffan” sitten ajetaan kodin kautta, tai sitten hänet ohjataan vanhempiensa autoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.