maanantai 2. elokuuta 2021

Korona on nostanut yhden seikan esille nuorten asemasta yhteiskunnassa.




Korona on aiheuttanut paljon stressiä nimenomaan siksi, että ylipitkät etätyö jaksot ovat aiheuttaneet sosiaalisten suhteiden vähenemistä. Tämä sosiaalisten suhteiden väheneminen vaikuttaa erityisesti nuoriin. Tänään nuorisotutkimusseuran Tuuli Pitkänen avautuu asiasta YLE:n jutussa. Nimittäin tätä asiaa koronan vaikutuksista nuoriin ei ehkä olla aivan tarkasti tajuttu. Tämä koronavirus on asia mikä on korostanut sitä, kuinka päätökset yhteiskunnassa tehdään pitkälti niiden ihmisten näkökulmaa sekä etua ajatellen, jotka käyvät äänestämässä.

Se että maailmaa kehitetään vain aikuisten ehdolla saattaa olla poliittisesti järkevää. Mutta silloin unohdetaan sellainen asia, että lapsi tulee aikuisena käyttäytymään muita ihmisiä kohtaan samalla tavalla kuin aikuiset ovat häntä kohtaan käyttäytyneet. Ja tietenkin lapsia pitää opettaa käyttämään moderneja työvälineitä.

Mutta jos sanotaan että etäpalaverit stressaavat aikuisia, niin ne stressaavat myös nuoria ja lapsia paljon pahemmin. Etäkoulu ei ole lapsille hyväksi, varsinkaan jos se jatkuu vuosia. Nimittäin etäkoulusta puuttuu luonnollinen vuorovaikutus, ja samalla se ei opeta lapsia toimimaan esimerkiksi ryhmissä sekä noudattamaan yhteisiä normeja. Joten tietenkään etäopetus ei voi olla malli mihin täysin siirrytään ainakaan suuressa mittakaavassa. 

Tietenkin etäkoulussa on säännöt, mitä siellä saa tehdä, mutta silloin tällöin mietin että miten esimerkiksi tietoturvastandardit toteutuvat tuossa tarunhohtoisessa opetusmallissa? Mitä jos joku “Jammu-setä” päättää esimerkiksi esiintyä opettajana, ja esimerkiksi lähettää väärän osallistumis-linkin oppilaan sähköpostiin? Tai mitä jos esimerkiksi koulukiusaajat ottavat “screenshotteja” tietokoneiden ruuduista, jotta niistä voidaan näyttää niitä “tylsiä tyyppejä”, joiden seura voi tartuttaa tylsyyden myös muihin ihmisiin hänen lähellään. Eli lapsia pitää kannustaa kertomaan myös esimerkiksi nettitunneilla esitetyistä oudoista kysymyksistä vanhemmilleen tai luokanvalvojalleen sekä viimekädessä poliisille. 

Siis sitä kuinka paljon työssä olevien netin kautta tehtävät työpalaverit stressaavat kyllä käsitellään mediassa, mutta samalla unohdetaan että myös lapset ja nuoret stressaantuvat samoista asioista. Web-kameran edessä pidetty tunti on joka tapauksessa täysin normaalista poikkeava. Siinä näkyy aivan jokainen yksityiskohta kasvoista, ja samalla myös näkyy se, että mitä henkilö puhuu tai mitä hän tekee. Eli etäkoulu stressaa samalla tavalla kuin joku etätyö, mutta samalla unohdetaan että nuoren ihmisen kokemusmaailma on hyvin erilainen kuin aikuisen maailma.

Nuorelle elämänkokemusta on kertynyt paljon vähemmän kuin aikuiselle, ja siksi kaikki asiat tuntuvat nuoresta vähän erilaiselta kuin aikuisesta. Ja sitten tietenkin se mitä kaikki näkevät Web-kamerasta varmaan jännittävät myös aikuisia. Sitä mitä esimerkiksi ihmisen takana näkyy voidaan käyttää tiedon urkintaan, ja ihmisten kuvia voidaan käyttää esimerkiksi henkilötietojen urkintaan. Ja mistä aikuiset muuten tietävät että esimerkiksi Web-kameran kuvassa  esiintyvä henkilö on oikeasti joku opettaja tai sijainen? 

Tai mistä kukaan tietää montako ihmistä on jossain kameran näkökentän ulkopuolella “ottamassa kuppia”. Etänä käytävässä koulussa  saattavat nuoren ongelmat kuten esimerkiksi mustelmat käsissä jäädä huomaamatta. Ongelma kaikissa asioissa ovat ihmiset, jotka eivät noudata sääntöjä. Ja lasten sekä nuorten kohdalla ovat suurin ongelma vanhemmat, joita ei kiinnosta mitä heidän jälkikasvunsa tekee. 

Eli kun ihmiset tekevät työtä etänä, niin silloin nimenomaan luottamus kärsii.  Onko kouluissa keskusteltu siitä, mitä esimerkiksi kannattaa kavereille näyttää ja mitä ei kannata? Ja onko puhuttu siitä että mihin tuo tietokone sitten kannattaa asettaa, jotta koulupäivä menisi vähän paremmin? Eli esimerkiksi ergonomiaan sekä tietoihin mitä jaetaan netissä kannattaisi paneutua ennen kuin aloitetaan mitään palavereja. Nimittäin jos tietoturva ei ole “hanskassa”, niin silloin tulee varmasti itku. Mutta onneksi ainakin isot kaupungit pyrkivät aloittamaan opetuksen lähipetuksessa. 


()https://yle.fi/uutiset/3-12037323


()https://yle.fi/uutiset/3-12043625


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Ydinaseita ja miinasopimusta.

Yllä: Panavia Tornado IDS  kylvää pommeja sekä miinoja JP233 yksiköstä  Syy Israelin iskuun Iraniin saattaa olla ainakin osittain Trumpin po...