keskiviikko 6. tammikuuta 2021

Trump ja politiikan trendit

Trump ja politiikan trendit

Politiikan trendeistä ikävin on populismi. Eli jos äänestäjät eivät osaa äänestää oikein, niin silloin otetaan käyttöön se populismin viheliäisin väline, eli aseistettu katuparlamentti. Tämän katuparlamentin toimintatapa on se, että ihmiset asetetaan aseen piippu ohimolla äänestämään ketä nämä henkilöt haluavat äänestettävän, ja tuolloin ollaan sillä tiellä mikä johtaa lopulta verenvuodatukseen. 

Se että jotkut kuvittelevat että ampuma-aseet ovat asioita, joilla voidaan vaikuttaa äänestäjiin sekä parlamentaariseen toimintatapaan on vaarallista. Ja sitten joku päivä käy niin, että joku noista henkilöistä menee äänestyspaikalle ja ryhtyy esimerkiksi “valvomaan” että äänestäjät äänestävät “oikeaa ehdokasta”. 

Tai sitten joku ottaa vähän viskiä liikaa ennen kuin lähdetään äänestämään, ja kun ei se oma ehdokas ehkä olekaan niin suosittu, niin silloin otetaan rynnäkkökivääri auton takakontista, ja tulos lukee sitten sanomalehdessä. Siinä äiti ylpeänä katsoo kun oma poika komeilee lehden kannessa oranssissa haalarissa jossain maksimaalisen turvallisuuden vanki osastolla.

 “Kyllä kansa tietää” on ilmeisesti myös Donald Trumpin motto, ja näyttää vähän erikoiselta tuo hänen kannattajiensa käytös. Siis kuvittelevatko ihmiset ihan aikuisten oikeasti, että he voivat vaikuttaa presidentin vaihtoon ja tarjota Trumpille toista kautta sillä että he joko estävät edustajien saapumisen Capitolium-kukkulalle tai sillä että he ryntäävät kongressisaliin kesken äänestyksen painamaan nappeja, ja sitä kautta sitten latomaan taululle, mistä äänestyksen tuloksen näkee lukemia, joita he haluavat katsella. 

Siis jos sanotaan että “kyllä kansa tietää”, niin mitä oikeasti mahtaisi tapahtua jos vaikka sattuisi käymään niin, että joku muu painaa nappia kuin senaattori tai kongressiedustaja? Menisikö laki silloin läpi? Kun sanotaan että demokratiaan on vaikea vaikuttaa, niin silloin tietenkin tarkoitetaan kaiken maailman uhkailua sekä muuta vastaavaa toimintaa. Kuitenkin populismiin kuuluu ainakin välillä se niin sanottu “katuparlamentti”, jota käytetään esimerkiksi parlamentin uhkailuun. 

Eli jos parlamentissa tai USA:n tapauksessa Kongressissa tehty päätös ei miellytä, niin kadulle rynnistää joukko maastopukuun pukeutuneita henkilöitä, jotka tietenkin noudattavat vain sitä perustuslaillista oikeuttaan kokoontua ja samalla myös kantavat rynnäkkökivääreitä näkyvästi. Siis ketä vastaan tuo rynnäkkökivääri sitten on suunnattu? Salaliittoteoriat ovat myös erittäin mielenkiintoinen väline, ja kun niitä sitten levitellään presidentin toimesta, niin silloin ne varmasti myös ottavat mukavasti tulta. Samalla tietenkin kaikki me voimme yleistää jokaisen asian minkä näemme ja kuulemme. 

Eli jos John F. Kennedy sattui kuolemaan jonkun salaliiton uhrina, niin se on tietenkin aivan sama asia, kuin jos Donald J. Trump sitten jatkuvasti hokee sitä että hän on hävinnyt vaalit jonkun vaalivilpin takia. Tässä vain sitten kysäisen että jos Trump tai hänen hallintonsa on sitä mieltä, että postissa ennakkoon annettuja ääniä oli peukaloitu tai sitten niiden antaminen on lainvastaista, niin silloin voidaan saman tien kysyä että kuinka monta ääntä on postissa annettu. Ja että onko noilla postissa annetuilla äänillä oikeasti sitten mitään mahdollisuutta muuttaa tuota vaalitulosta? Siis jos sitten lähdetään pohtimaan sitä, miten näihin kaikkiin asioihin suhtaudutaan, niin silloin me kohtaamme sen mitä kutsumme “pilkunviilaamisen” nimellä. 

Tilanne on silloin sitä, että jos vaikka jossain tekstissä olisi pilkkuvirhe, niin silloin se tekisi tekstistä epäpätevän. Ja kun henkilöllä on valtaa, niin silloin tietenkin kaikkiin asioihin pitää suhtautua asiaan kuuluvalla kunnioituksella. Eli pitääkö kongressin istuntosalissa edustajan itse painaa nappia vai saako vieressä rynnäkkökivääri kaulassa seisova ja I love Trump T-paitaan ja maastopukuun pukeutunut äänestäjä jolle Trump on luvannut kenraalin arvon merijalkaväestä tehdä sen edustajan puolesta. 

Siinä sitten on kyllä kyseessä suuri oikeudenkäyntien sarja, kun sitä millaisia neuvoja tuolla edustajalle nyt ylipäätään saa antaa? Tämä Trumpin toiminta esimerkiksi juuri nyt kertoo siitä, millaiseen tilaan nykydemokratia on mennyt. Politiikan trendi on se, että äänestäjille luvataan paljon, ja mitään muuta kuin sitä mitä itse halutaan kuunnella ei myöskään koskaan kuunnella. Mitä varten pitää sanoa että 51% äänestäjistä on tehnyt virheen? 

Eli he ovat saaneet mitä ovat halunneet. Ja sitten jos äänestäjät eivät osaa äänestää sitä oikeaa miestä, niin he ovat väärässä, tai äänestäjät eivät ole koskaan väärässä. Heitä vain on johdettu harhaan, koska eivät ole äänestäneet omasta mielestään parasta mahdollista ehdokasta. Eli koska tulos ei sitten ole miellyttänyt, niin silloin tietenkin lähdetään siitä, että äänestäjät eivät vain osaa äänestää, minkä seurauksena sitten heidät haastetaan oikeuteen. 

Ja tietenkään tämä malli ei ole aivan vierasta myöskään meidän suloisessa Suomessamme tai ainakin naapurimaassamme Ruotsissa ovat tietyt rikollisjärjestöt yrittäneet vaikuttaa esimerkiksi oikeudenkäynteihin uhkailemalla tuomareita ja lautamiehiä. Samoin esimerkiksi kansanedustajille on tullut ilmeisesti jonkin verran ihailijakirjeitä, joiden sisältö on ollut kaikkea muuta kuin mukavaa luettavaa. Se että äänestäjiin on yritetty vaikuttaa esimerkiksi pelottelemalla on ilmeisesti asia, joka vasta nyt on tullut esille. Yksi loistava tapa pelotella ihmisiä on “paljastaa” että he ovat olleet jossain mentaali-instituutissa. “Eihän mikään skitsofreenikko voi johtaa USA:aa tai mitään muutakaan valtiota”. 

Itse olen joskus miettinyt sitä että esimerkiksi Vastaamon tapauksessa voi olla kyse siitä, että halutaan viestittää siitä, että “meillä on pääsy kaikkeen tietoon”, ja olisiko kyseessä ehkä yritys vaikuttaa kuntavaalien tulokseen. Ja mieleen tulee se, että olisiko lehdistössä suurella volyymillä esitetty Skitsofrenia-lääke klotsapiinina käsittelevällä jutulla yhteyttä siihen “Vastaamon” tapaukseen? Eli onko sieltä sitten etsitty esimerkiksi sellaista tietoa, mikä olisi käsitellyt parlamentaarikkojen terapioita tai vastaavia asioita. 

Tuolloin tietomurron tehnyt taho olisi ehkä ajatellut, että painostamalla ihmisiä joilla on valtaa levittämällä esimerkiksi juuri psykoterapiaa käsitteleviä papereita hän saa aikaan haluamansa muutoksen. Eli mikään ei estä häntä jakamasta tietoa minkä hän on saanut käsiinsä. Tällaisten tekojen epäillään liittyvän jotenkin esimerkiksi Venäjään, jonka etu olisi se, että sen sisäisiä asioita ei käsitellä missään sosiaalisessa tai muussakaan mediassa. 

https://historiaajapolitiikkaa.wordpress.com/2021/01/07/trump-ja-politiikan-trendit/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Ydinaseita ja miinasopimusta.

Yllä: Panavia Tornado IDS  kylvää pommeja sekä miinoja JP233 yksiköstä  Syy Israelin iskuun Iraniin saattaa olla ainakin osittain Trumpin po...