Sanna Marinin roolista SDP:n johdossa

 

.

Sanna Marinin roolista SDP:n johdossa

Sanna Marin ei ole sen ihmeellisempi poliitikko kuin kukaan muukaan, ja hänen toimintansa ei ole mitenkään poikkeavaa sen suhteen mitä muutkin puolueiden puheenjohtajat ovat tehneet. He ovat aina ainakin yrittäneet miehittää puoluejohdon omilla kannattajillaan tai saman mielisillä ihmisillä mitä he itse ovat. Ihminen hakeutuu mielellään kaltaistensa seuraan on sosiaalipsykologinen sääntö joka pätee kaikessa ihmisten välisessä toiminnassa. Samaa ovat tehneet kaikki muutkin puolueiden puheenjohtajat Antti Rinteestä Esko Ahoon sekä Paavo Väyryseen. Ja tietenkin mieleen tulee presidentti Urho Kekkonen, jonka mielestä puolueiden johtajien piti noudattaa kaikessa presidentin linjaa, ainakin jos kyseessä oli ulkopoliittinen kysymys. 

https://www.hs.fi/junkkari/art-2000007691608.html

Kekkosen aikana vain oli linja sellainen että kaikki mitä tehtiin liittyi jotenkin ulkopolitiikkaan sekä erityisesti idän suhteisiin, koska maamme kaduilla saattoi kävellä joku neuvostokansalainen. Se että esimerkiksi ulkoministeri Haaviston luottamuksesta päätettiin hallituksen sisällä eduskuntaryhmiä kuulematta ei ole ilmeisesti ensimmäinen kerta, kun tällaista on tehty. Eli se että eduskuntaryhmän jäseniltä vaaditaan aina sitä, että he tukevat puolueiden johtajia, jotka maan tavan mukaan istuvat hallituksessa tekee noista eduskuntaryhmistä järjestäen pelkkiä kumileimasimia. Maassamme puoluejohto on mielletty sellaiseksi, että se on  ikään kuin puolueen edustajien esimiesten joukko, joka johtaa puolueen työtä. 

Puoluejohdon domioiva asema politiikassa on joskus aiheuttanut sen, että joku on enemmän tai vähemmän vakavissaan kysynyt, että miksi meillä ei ole vaaleja, joissa äänestetään pelkkiä puolueita? Sitten puoluejohto voisi päättää siitä, että kuka menee sitten edustamaan kansaa? Miksi kansanedustajia ylipäätään valitaan, jos he eivät saa sanoa mitään puoluejohtoa vastaan? Jos kaikki asiat ovat sellaisia että niistä voidaan sopia ilman että puolueen jäseniä kuullaan, niin silloin kyllä itsestä tuntuu että muut kuin ministerit istuvat eduskunnassa tyhjän panttina, ja tällöin en puhu pelkästään SDP.stä.

Samoin se että oppositio äänestää tavan mukaan hallitusta vastaan varmasti alistaa oppositiopuolueiden eduskuntaryhmät samaan asemaan, kuin mitä hallituspuolueet ovat, jos tavallisten kansanedustajien asemaa verrataan heidän asemaansa puoluejohtoon nähden. Ja hallituksen kaataminen on maassamme hyvin harvinaista. Sitten taas kohta tulee eteen se, että kansa pääsee päättämään kunnallisista päättäjistä, mutta kuitenkin mieleen tulee se, että kunnan asioista päättäminen on hiukan eri asia kuin valtakunnan asioista päättäminen. 

Kunnallispolitiikka on jokapäiväisten palveluiden kuten terveyskeskusten sijoittamista, ammattikoulujen korjaamista tai niiden opiskelijapaikkojen säätämistä sekä sitä että kuka harjaa kunnan kadut. Valtion kohdalla taas päätetään sellaisista asioista kuin ydinvoiman lisärakentaminen tai mitä hävittäjiä ostetaan sekä siitä miten monta poliisia ja rajavartijaa palkataan tai kuinka pitkään koronakaranteeni jatkuu. Mutta myös valtion tieverkon sekä raitoliikenteen osalta valtion johto tekee ainakin osan päätöksistä. 

Nykyinen sosiaalinen media on tuonut ihmisten eteen sellaisen tilanteen, missä esimerkiksi tietoa mitä ennen peiteltiin tulee nykyään ihmisten tietoon yhä helpommin. Se että politiikka on muuttunut yksilöllisyyttä korostavammaksi kuin ennen on johtanut siihen, että myös sellaisia asioita kuin jonkun edustajan turhautuminen saattaa päätyä sellaiseen paikkaan, missä sitä ei sitten enää voida peitellä. Eli se että kansanedustaja tai se että hänen puolueensa ei ole miellyttänyt sitä aluetta, mistä hänet on valittu saattaa johtaa siihen, että hän putoaa pois Eduskunnasta. Se saattaa aiheuttaa ongelmia ainakin veteraani poliitikkojen kohdalla. 

https://www.hs.fi/junkkari/art-2000007691608.html

 https://historiaajapolitiikkaa.wordpress.com/2020/12/21/sanna-marinin-roolista-sdpn-johdossa/