maanantai 26. lokakuuta 2020

Teoriasta käytäntöön

   




Teoriasta käytäntöön


Tieteellinen ajattelu on nopean ajattelun vastakohta, eli tieteellisessä ajattelussa kohdetta tai objektia pyritään lähestymään mahdollisimman monesta suunnasta, ja siitä pyritään löytämään sekä huonoja että hyviä puolia. Nopea ajattelu taas on pintapuolista asian tarkastelua, ja sitä käytetään usein nopeiden päätösten yhteydessä. Nopea päätös sekä toiminta taas pitää erottaa abstraktista asiasta eli pelkästään ajatteluun perustuvan mallin luomisesta. 

Toimintamallien tarkoitus on luoda sellainen toimenpiteiden sarja, joka voidaan ottaa nopeasti käytäntöön, ilman että sitä mitä tehdään tarvitsee kauheasti lähteä miettimään. Mutta tässä ensin pitää huomioida se, että päätökset pitää tehdä sellaisen mallin mukaan, mikä on luotu käyttäen hyväksi oikeaa sekä varmistettua tietoa. Ja se mikä saattaa aiheuttaa väärän toiminnan, vaikka malli on hiottu kuinka valmiiksi hyvänsä saattaa johtua siitä, että joku antaa tahallaan väärää tietoa.

Eli jos sokeasti vain luotamme johonkin tietoon siksi, että se tulee viranomaisilta, niin silloin me kohtaamme filosofisen kysymyksen siitä, että mikä ero on esimerkiksi Sierra-Leonen tai Suomen ja Ruotsin viranomaisilla? Onko meidän lähdettävä aina siitä, että kaikkien maiden viranomaiset ovat aina yhtä pystyviä tai rehellisiä kuin oman maamme viranomaiset ovat? 

Tai onko kaikilla maailman viranomaisilla samat toimintamahdollisuudet kuin meidän maamme viranomaisilla on? Voisiko olla aiheellista epäillä että joidenkin valtioiden viranomaiset ovat saattaneet antaa vahingossa tai jopa tahallaan väärää tietoa esimerkiksi WHO:lle tai allekirjoittaa jonkun kansainvälisen sopimuksen edes aikomatta mitenkään tätä sopimusta noudattaa. Ja tuoreessa muistissa tietenkin on esimerkiksi Pohjois-Korean ydinohjelma, jonka tuloksena on se, että Pohjois-Korea hankki ydinaseita ja arvostusta kansainvälisellä areenalla. 

Eli tuo maa allekirjoitti kiltisti sopimuksen, missä se pidättäytyi ydinaseiden kehittämisestä, mutta sitten vain kävi niin, että tuossa maassa tehtiin joukko ydinkokeita. Ja nykyään Pohjois-Korealla on myös vetypommeja. Tuota sopimusta voidaan pitää myös koulu esimerkkinä siitä, miten naiivi suhtautuminen sai aikaan sen, että Pohjois-Korea kehitti oman kansallisen vetypommin. Se mikä tekee tästä asiasta  tragikoomisen on se, että tuo maa saa jatkuvasti apua YK:lta, mutta se mihin tuo apu sitten menee onkin toinen asia. 


----------------------------------------------------------


Projektityön keskeiset vaiheet ovat 


1) Määritys: 


Projektin tavoite määritellään. Eli se voisi olla esimerkiksi talon rakentaminen  tai kulkutauteja koskevan toimintamallin luominen. Se mikä on projektin tavoite on tässä mallissa käytännössä yhdentekevää, koska tämä malli toimii periaatteessa kaikissa maailman projekteissa. 

Projekteissa ainoastaan tarvittavat välineet muuttuvat, eli talon rakentamiseen tarvitaan eri välineitä kuin kulkutauteja vastaan taisteltaessa. Eikä kummassakaan mallissa käytettävät välineet toimi esimerkiksi maanpuolustusta varten ulkoisen ihmisen aiheuttaman uhan varalta rakennettavissa malleissa


2) Suunnittelu:

Suunnitellaan se mitä tehdään sekä mitä välineitä projektin saattamiseen tarvitaan. Sekä se miten välineitä tulee käyttää. Samoin se millaisia ihmisiä tähän toteuttamiseen osallistuu pitää etukäteen pystyä arvioimaan. Eli heidän koulutuksensa sekä luonteensa ja muut asiat pitää vastata sitä mitä missäkin projektissa luotavissa mallissa pitäisi käyttää, jotta päästään haluttuun lopputulokseen. 


3) Toteutus:

Projekti toteutetaan eli suunnitelma esitetään johtoryhmälle. Sen jälkeen tätä valittua mallia lähdetään hiomaan ja valittujen komponenttien toimivuutta aletaan arvioida. Koskaan ei tässä tapauksessa saa antaa esimerkiksi liian jäykästi tehtyjen mallien rajoittaa valintaa, eli aina pitää olla kaksi tai kolme vaihtoehtoa, joista sitten tehdään se malli, miten jatkossa toimitaan. Ja se mikä malli toimii parhaiten päätetään testauksen yhteydessä. 


4) Testaus:

Testausvaiheessa eliminoidaan esimerkiksi sellaiset seikat, jotka estävät projektia toteutumasta halutulla tavalla. Testauksessa projektiin luodaan toimintamalli, mikä sitten ajetaan läpi käyttöönottovaiheessa. Eli esimerkiksi pilottikokeilun antaessa suotuisan tuloksen testauksessa mikä tarkoittaa simulaatiota hyväksi havaittu malli viedään myös muihin kohteisiin. 

Kuitenkin harvoin käy niin, että ensimmäisellä kerralla mikään malli toimii kuten sen pitäisi. Joten testausvaiheessa toiminta sekä välineet hiotaan parhaan mahdollisen kyvyn mukaan sellaisiksi, että tositilanteessa käytössä on paras mahdollinen kokonaisuus. 


5) Käyttöönotto:

Varusteet sekä henkilöt varataan projektia varten. Eli tehdään listat siitä mitä koulutusta sekä muita ominaisuuksia projektiin osallistuvilta vaaditaan jatkossa, ja sitten varusteet varastoidaan varastoon, jotta ne on mahdollista ottaa nopeasti käyttöön. 


6) Ylläpito:

Vanhentuneet varusteet vaihdetaan, ja henkilö listoja päivitetään, jotta sitten projektimallin jatkuvuus saadaan toimivaksi. Se mitä varten projektityötä tehdään on se, että projektityö antaa valmiudet luoda malli siitä mitä milloinkin pitää tehdä. Eli hyvin ja tarkasti suunniteltu asia on puoliksi tehty, mutta aina on olemassa ero käytännön työn sekä toimintamallin luomisen välillä. 

Talonrakentamisessa saattaa rakennuskohde sijaita vaikka muinaismuiston vieressä, mitä ei kukaan varmasti ole ottanut huomioon. Tai ehkä ulkomailta tuleva uhka on hybridi, mikä saattaa tarkoittaa että esimerkiksi kulkutauteja aiheuttavia mikrobeja päästetään tahallaan irti jossain valtiossa, mikä sitten aiheuttaa sekä ihmisen aiheuttaman että kulkutaudeista johtuvan uhan. 


---------------------------------------


Abstraktio ei koskaan muutu käytännöksi ilman toimijaa, joka muuttaa mallin todelliseksi.


Abstraktio eli mielikuva tai ihmisen mielessä oleva malli  ei koskaan muutu suoraan miksikään käytännön asiaksi, eli se mikä muuttaa ajattelun toiminnaksi on toimija, joka käyttää ajattelua mallin luomiseen, mitä noudattaen voidaan luoda jonkinlaisia raameja sille, mikä on toiminta. Ja kaikella toiminnalla pitää olla aina tarkoitus. Tieteellinen ajattelu luo teoreettisen mallin, jota vahvistetaan simulaation avulla, ja tuon simulaation tai testausvaiheen tarkoitus on eliminoida ne asiat, mitkä ovat toiminnan kannalta tarpeettomia. 

Se mikä sitten tekee kaikki toimintamallit hyödyttömiksi on se, että jos joku taho toimii aivan vastoin odotuksia. Eli pandemia on monitahoinen asia, mikä saattaa tarkoittaa sitä, että joku valtio voi käyttää tätä tilannetta hyväkseen, ja tehdä vaikka ydinkokeita tai sitten tukahduttaa oppositiota määräämällä ulkonaliikkumiskieltoja vedoten johonkin epidemiaan.  Tällä tarkoitan että kaikki maailman ihmiset eivät noudata aivan samaa moraalis-eettistä toimintamallia kuin me toivoisimme niiden noudattavan. 

Vaikka Suomen viranomaiset eivät jotain asioita tekisi, niin maailma on täynnä ihmisiä, jotka voivat tehdä omassa maassaan mitä he haluavat. Joten ehkä seuraavan kerran kun oppositio nostaa päätään Valko-Venäjällä, niin Lukashenko sitten määrää poikkeustilan vedoten epidemiaan. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Ydinaseita ja miinasopimusta.

Yllä: Panavia Tornado IDS  kylvää pommeja sekä miinoja JP233 yksiköstä  Syy Israelin iskuun Iraniin saattaa olla ainakin osittain Trumpin po...