tiistai 6. lokakuuta 2020

Koulukiusaamisesta, provokaatiosta sekä provosoitumisesta

Provokaatio


Koulukiusaamisesta, provokaatiosta sekä provosoitumisesta


Koulukiusaaminen eli varsinkin verbaalinen kiusaaminen sekä sellainen missä toisen vaatteita sekä laukkuja ja muuta omaisuutta töhritään ja hänestä levitetään ikäviä asioita selän takana on puhtaasti provokaatiota. Tuon toiminnan tarkoitus on saada toinen suuttumaan, ja sitten tulee töhrijän isoveli kavereineen opettamaan, että pienemmän päälle ei saa käydä. Ja sitten tuo töhrimisen kohde tietenkin hakataan joukolla, jotta esimerkiksi raukkamaisia hyökkäyksiä pikkuveljen päälle ei jatketa. Tai sitten opetetaan että naisten päälle ei käydä, kun ensin joku pikkutyttö tulee ravintolassa huutelemaan, ja sitten tuon pikkutytön poikakaveri MC-tovereineen odottaa ulkona, ja tekee tuosta naistenhakkaajasta jauhelihaa. 

Kun joku provosoi toista, niin hänellä on aina syy siihen. Eli jos sanotaan että provokaattori haluaa haastaa riitaa, niin silloin kannattaa miettiä sitä, että miksi provokaattori näin haluaa tehdä? Provokaattori haluaa haastaa ihmisiä tappeluun, ja siksi siihen ei kannata lähteä mukaan. Oletteko koskaan olleet tilanteessa, missä joku alkaa haastaa riitaa kapakassa? 

Sitten saattaa joku lähteä tuon henkilön mukaan ulos tappelemaan, ja siellä odottaa neljästä viiteen tuon henkilön kaveria, jotka sitten hakkaavat uhrin sairaalakuntoon sekä vievät lompakon mukanaan. Toinen kikka on sitten esiintyä netissä jonain muuna henkilönä, lähteä trollaamaan jotain kirjoittajaa, ja sitten kun tämä lähtee etsimään tekijää, niin silloin hän löytää tuon trollaajan käyttämän nimen jonkun portin pielestä, ja sitten voi mokata oikein kunnolla, eli mennä huutamaan tuolle provokaattorille tai häneksi kuvitellulle henkilölle. 

Näin saadaan mukavasti asiat hoidettua niin, että ikäviä kirjoituksia nettiin syytävä henkilö saadaan kannettua esimerkiksi mielisairaalaan tuon teon takia. Samoin joissain ei niin kovin demokraattisissa maissa mielenosoittajien sekaan on solutettu provkaattoreita eli “agent provocateur”, joiden tehtävänä on heitellä poliisia kananmunilla tai kivillä. Se oikeuttaa mellakkapoliisin käyttämään voimaa eli pamppuja sekä kyynelkaasua mellakoiksi muuttuneiden mielenosoitusten hajottamiseen. 

Provokaatio on asia mitä käytetään mielellään väkivallan oikeuttamiseen, ja siksi porovokaatioon ei saisi lähteä. Provokaatiota on myös koulukiusaaminen, missä toista haukutaan jatkuvasti, ja sitten kun uhrilta palaa pinna, niin silloin tietenkin hän on syyllinen. Sen jälkeen muutama henkilö opettaa tuolle äskeisen huutelun kohteelle, jonka nimeä on väännelty mukavasti sekä muutenkin kohdeltu huonosti eli hänen päälleen on räitty tai muuta pientä tehty, että koskaan ei saa ensin hyökätä toisen päälle.

 Eli siinä sitten neljästä viiteen kaveria käy potkimassa uhrinsa, ja sitten vielä kerrotaan opettajalle, että mitään muuta kuin koiran ulostetta tai ritsan paukkuja ei ole toisen päähän ammuttu. Tuota toimintaa toki voidaan pitää melko vähäisenä, mutta kiusaajien mielestä he eivät koskaan itse ole syyllisiä mihinkään mitä tekevät. Kaikki asiat mitä kiusaamiseen kuuluu ovat aina jonkun muun tekemiä. Ja kaikkein mukavinta on tietenkin kun myös tytöt saadaan mukaan tuohon koulun suureen huvinäytelmään. 

Tuolloin vaikkapa tyttö voi laittaa koiran ulostetta toisen taskuun tai kenkään, ja kun toinen siitä kimpaantuu, niin silloin vanhempi poikaystävä hyökkää puskasta ja hakkaa tuon onnettoman, joka erehtyy lyömään naista. Siinä kyllä hiukan omat kulmakarvani kohoavat, kun mietin miten 12 vuotiaalla voi olla 17-18-vuotias poikaystävä, ja jonka vanhemmat eivät tästä asiasta mitenkään huolestu, tai tuon vanhemman poikaystävän kaverit eivät pidä mitenkään raukkamaisena tekona, että melkein aikuinen ihminen käy koulun pihalla esimerkiksi 12 vuotiaan kimppuun ehkä hyvinkin suuren joukon tukemana. No tämä nyt oli vain sellainen kirjoitus provokaatiosta, eikä sitä saa yhdistää kehenkään elävään tai kuolleeseen henkilöön. 

 Kuva: https://www.globaltimes.cn/content/820674.shtml

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Ydinaseita ja miinasopimusta.

Yllä: Panavia Tornado IDS  kylvää pommeja sekä miinoja JP233 yksiköstä  Syy Israelin iskuun Iraniin saattaa olla ainakin osittain Trumpin po...