Kun yrittää miellyttää kaikkia, niin silloin ei ehkä miellytä lopulta yhtään ketään
Autoritaria voi olla joko valtiollista tai se voi olla esimerkiksi moottoripyöräjengin vaatimaa “kunnioitusta”. Joskus ihmiset valitsevat sen linjan, että he yrittävät ummistaa silmänsä sekä välttää puhumasta siitä epäkohdasta, minkä he näkevät edessään. Jos ihminen lähtee myötäilemään diktaattoria, joka voi olla myös alamaailman toimija, joka päättää että kaikkien pitää noudattaa hänen käskyjään. Tai sitten hän voi olla suuri valtiollinen diktaattori, joka hallitsee turvallisuuspalvelun voimin.
Se että kumpi diktaattori on tässä tilanteessa aivan sama. Diktatuurin tunnusmerkki on se, että valtaa pidetään omissa käsissä väkivallan avulla. Eli valtiollisen toimija kohdalla se voi olla esimerkiksi sitä, että mielenosoituksia hajotetaan hakkaamalla osallistujia tai heitä seurataan kotiin ja pidätetään keskellä yötä. Rikollisen moottoripyöräkerhon kohdalla voi kyseessä olla tilanne, että laillisia yrittäjiä sekä muita itsenäisiä motoristeja pakotetaan maksamaan “kannatusmaksuja” tai kantamaan tunnuksia, joita he eivät halua kantaa.
Ja jos tuota kannatus tai “suojelurahaa” ei makseta saattaa oma talli tai toimitila sitten roihuta liekeissä. Diktaattorin tuntomerkki on siinä että häntä ei saa haastaa vaaleissa, ja hän mielellään esiintyy kyllä kansan valitsemana johtajana. Mutta jos hänet haastetaan vaaleissa, niin silloin seurauksena voi olla raaka pahoinpitely tai jopa murha. Eli diktaattorien poliittiset vastustajat ovat liian usein päätyneet katuojaan luoti päässään. Joten diktaattorin motto on aina että “kaikki seuraavat minua, ja sana on vapaa, kunhan mielipiteet tukevat minua”.
Kyseessä on toimija joka yrittää pakottaa kaikki muut noudattamaan käskyjään, ja käyttää siihen väkivaltaa. Jos joku lähtee myötäilemään tuota toimijaa, niin silloin käy niin, että kun antaa pirulle pikkusormen, niin se vie koko käden. Eli kun aluksi on lähdetty sille tielle, että “minä en näe mitään”, niin silloin diktaattori oli hän titteliltään joko MC-kerhon ta valtion presidentti alkaa vaatia aina vain enemmän ja enemmän.
Jokerit ovat hyvä esimerkki siitä, mitä tapahtuu kun esimerkiksi urheiluseura tai yksityishenkilö yrittää myötäillä autoritariaa, ja sitten valitsee linjan missä sen jäsenet vain koettavat olla hiljaa ja suututtamatta omia esimiehiään eli tässä tapauksessa KHL:n omistajia. Se että ajatellaan että “pelataan vain lätkää” ja ollaan visusti erossa politiikasta on asia, millä ei koskaan ajatella olevan seurauksia.
Vaikka jotain urheilukilpailuja pidetään aivan mitättömänä asiana, niin se on loistava propaganda-ase esimerkiksi Lukashenkon kaltaisten ihmisten käsissä. Hän voi näin näyttää että maailma on hänen nimittämänsä “laillisen hallituksen puolella”. Jos kukaan ei näe esimerkiksi sitä, että maan sisäisen turvallisuuden joukot mätkivät mielenosoittajia pampuilla, niin silloin mennään tilanteeseen, missä piru vie koko käden.
Eli kun aluksi lähdetään myötäilemään autoritariaa, niin siitä sitten nuo ihmiset saavat päähänsä ryhtyä vaatimaan aina vain lisää. Sisäisen turvallisuuden joukot saattavat antaa sellaisen kuvan että pelaajat ovat osoittaneet henkilöitä, jotka protestoivat vallanpitäjiä vastaan. Ja muistakaa että esimerkiksi Valko-Venäjällä kaikki asiat ovat politiikkaa.
Mikäli sitten lähdetään siitä, että esimerkiksi otteluiden tuloksiin lähdetään vaikuttamaan, niin tietenkin sellainen blogi, jossa sanotaan että “Lukashenkon henki haisee pahalta” laitetaan joidenkin pelaajien nimiin saattaa aiheuttaa riemastuttavan tilanteen tuolla Valko-Venäjällä, ja silloin voi olla niin että kyseinen pelaaja ei pääse maahan. Se että joukkueen pelaajat eivät itse kommentoi politiikkaa koskevaa keskustelua ei tarkoita sitä että kukaan muu ei heidän nimissään voi näin tehdä.
Eli kuka vain voi kirjoittaa blogin jossain huoneessa, ja käyttää esimerkiksi jonkun pelaajan nimeä nimimerkkinä. Sitten tuon blogin voi julkistaa joukkueen ollessa Valko-Venäjällä, mikä saattaa aiheuttaa melko paljon ikäviä seurauksia. Ja ehkä tuollaisen teon takana on joku ihminen, joka kantaa jollekin pelaajista kaunaa.
https://yle.fi/urheilu/3-11528745
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.