torstai 13. elokuuta 2020

Taas päästiin koulutielle koronasta huolimatta


Taas päästiin koulutielle koronasta huolimatta

Peruskoulut alkoivat tänään, ja se sitten toi mieleeni sen, että vaikka koronavirus raivoaa maailmalla, niin koskaan emme voi täysin jättää esimerkiksi perusasteella lähiopetusta tyystin pois kuvioista, koska koulussa oppilaat oppivat myös sellaisia asioita kuin vuorovaikutustaitoja, jotka ovat yhteiskunnassa hyvin tärkeitä. Vuorovaikutustaitojen tarve yhteiskunnassa säilyy samana mutta vuorovaikutuksen luonne muuttuu jatkuvasti, ja siksi meidän pitää valmistaa lapsiamme myös sosiaaliseen mediaan, sekä muistuttaa heitä myös avoimen median vaaroista sekä siitä, että jos Suomessa joku kirjoittaa jotain jostain maasta tai sen johdosta, niin se saattaa vaikuttaa esimerkiksi tuon kirjoittajan mahdollisuuteen matkustaa tuohon kyseiseen maahan, vaikka kyseessä olisi vain “viaton nettikirjoitus”. 

Mutta kuten tiedämme, niin on tullut syksy eteen, ja syksyn lehdet alkavat tässä jossain vaiheessa putoilla maahan. Niin monet ovat kysyneet että mistä vuodenajasta pidän eniten, ja tuo kysymys on usein ajoittunut syksyyn. Silloin olen joskus ajatellut vastata että ilman edellistä vuodenaikaa ei ole seuraavaa. Eli ilman kesää ei ole syksyä, ja vaikka syksyllä sitten mietitään talvea, niin itse olen huomannut, kuinka ihmiset kesällä valittavat helposti liikaa kuumuutta, ja sitten syksyllä valitetaan sitä, että tulee vettä. Ja mitä sitten talvella valitetaan, sitä että lunta tulee muutamassa päivässä viisi metriä, ja viikon päästä kaikki on sulanut pois. Eli aina pitää purnata jostain. 

Kuva: https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/9/9d/Myllytulli_koulu_2006_02_12.JPG


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Pitäisikö maassamme myös huippulahjakkaita ryhtyä huomioimaan?

  Meillä Suomessa peruskouluissa huomioidaan aina kaikkein huonoimpia oppilaita. He tekevät tehtäviä ehkä hiukan hitaammin kuin keskiverto-o...