lauantai 1. elokuuta 2020

Kaikkea tekniikkaa voidaan käyttää väärin.

 


Kaikkea tekniikkaa voidaan käyttää väärin. 

Yllä on kuva työhaastattelusta missä käytetään kasvojen tunnistusta. Samaa tekniikkaa voidaan käyttää myös esimerkiksi kokeiden valvonnassa. Mutta mitä jos tuota kasvokuvaa verrataan viranomaisten arkistossa oleviin kuviin, tai sitten noita kasvojentunnistus kuvia voidaan käyttää kontrolloimaan sitä, että onko henkilö ehkä mahdollisesti työpaikan mustalla listalla. Eli jos henkilö on jotenkin pomon epäsuosiossa, niin tieto tästä voi välittyä myös haastattelijalle. 

Tämä tietenkin aiheuttaa myös keskustelua siitä, että kuka saa tätä laitteistoa käyttää. Siinä missä poliisi sekä esimerkiksi työpaikkojen esimiehet voivat käyttää kasvojen tunnistusta, niin sitä voivat käyttää myös rikolliset, jos heillä on tuollainen ohjelmisto hallussaan. Samoin nämä ohjelmistot, joita kutsutaan myös kuvion  tunnistusohjelmiksi tunnistavat muitakin muotoja voivat etsiä esimerkiksi aseita kuvista, ja voitte varmaan arvata mitä tapahtuu jos tieto siitä että jossain asunnossa on ampuma-aseita päätyy vääriin käsiin. 


Kasvojentunnistus-ohjelmaa voidaan käyttää myös toisin päin eli rikolliset voivat tunnistaa poliiseja niiden avulla. 


Kasvojentunnistukseen käytettävää tekniikkaa voidaan käyttää myös niin päin, että rikolliset keräävät tietoja esimerkiksi poliisista sekä esimerkiksi valvovat toistensa liikkeitä esimerkiksi sosiaalisen median “etsi kaverisi” toiminnon avulla tai puhelimen paikannus toimintoa hyödyntäen. Eli tuolloin liivijengien jäsenille ehkä asetetaan määräys siitä, että tuo toiminto pitää olla päällä, tai saattaa käsi jäädä oven väliin. Tuollaisia asioita ei yleensä ajatella kovin tarkasti, ja tietenkin se että tekoäly tunnistaa kohteen kadulta, ja lähettää poliisin tarkastamaan henkilöllisyyden voi tuntua monista ihmisistä oudolta. 

Kasvojentunnistus ohjelmat toimivat siis myös kuvanauhojen avulla, ja sen takia ne voivat muuttua vaaralliseksi väärissä käsissä, eli tuolloin ajoneuvossa oleva kamera kuvaa ihmisiä auton ajaessa ohi, järjestelmä merkitsee jokaiseen ruutuun GPS-koordinaatin, ja sen jälkeen tekoäly käy jokaisen muistissa olevan ruudun läpi, jolloin se löytää halutut henkilöt sekä merkitsee havainnot esimerkiksi Google Mapsiin. 

Se mikä tekee osasta näistä sovelluksista hyvin vaarallisia on se, että ne voivat verrata kaksia kasvoja, ja ilmoittaa kuinka monta prosenttia niistä on samat kuin jollain muulla henkilöllä. Ja sen takia esimerkiksi presidenttien sukulaisia voidaan jäljittää kaduilta, ja siitä saattaa seurata vakavia asioita. Mutta myös esimerkiksi poliisi voidaan myös jäljittää tällä samalla tekniikalla.  Nuo sovellukset ilmoittavat, että jonkun henkilön kasvot ovat esimerkiksi 67% samat kuin jollain julkisuuden henkilöllä. 

Mutta samalla tekoäly on tullut jäädäkseen. Se tunnistaa esimerkiksi henkilöitä, jotka saattavat kantaa asetta. Tähän toimitukseen tekoäly käyttää tiettyjä parametreja, kuten sitä että henkilö saattaa käyttää painavaa takkia helteellä, tai sitä että tietyt vaatteet sopivat paremmin aseiden kätkemiseen vaatteiden alle kuin toiset. Myös se että pukua ja solmiota käyttävällä henkilöllä on veitsi kotelossa vyöllä saattaa aiheuttaa hälytyksen. Samoin tekoäly saattaa huomioida, jos jollain näkyy vyössä tai vaatteisiin piilotettuna esimerkiksi voimankäyttövälineiden koteloita, jolloin se merkitsee henkilön punaisella rajalla. 

Mitä tällainen tekniikka tekee väärissä käsissä?
 
Tulevaisuuden poliisi voi käyttää esimerkiksi älylaseja, joihin tulee nuoli sitä  mukaan missä tuo epäilty liikkuu. Kun epäilty havaitaan, niin poliisi näkee hänen ympärillään punaisen kehän, ja ehkä esimerkiksi julkisella paikalla olevissa kameroissa on LRAD-eli ääni impulssi ase, mikä lamauttaa kohteen sekunnissa. Mutta mitä vaaroja tuosta tekniikasta on? Esimerkiksi se että ihmisten valvonta lisääntyy koetaan ongelmalliseksi. Samoin se että arkaluonteista tietoa ihmisten yksityiselämästä saattaa joutua vääriin käsiin. Mutta usein emme ajattele että esimerkiksi ääni-impulssi ei ole aivan niin vaaraton kuin mitä haluamme uskoa. Tietyllä taajuudella tuleva ääni-impulssi murskaa DNA n sekä surmaa ihmisen. 

Samoin tuollainen kasvojentunnistusohjelma voidaan asentaa esimerkiksi aseilla varustettuun droneen, joka sitten hyökkää kohteen kimppuun ja laukaisee esimerkiksi pistoolin päin uhria. Tuollaiset dronet jotka itsenäisesti etsivät kohteen sekä  määrätyn uhrin tunnistamisen jälkeen laukaisevat aseensa eivät ole mitään kovin vaikeita rakentaa. Eli kun drone tunnistaa henkilön mikä on määrätty murhattavaksi niin se voi avata tulen tätä kohti automaattisesti, ja tällaisen laitteen rakentaminen ei ole mikään vaikea tehtävä. Eli ehkä tulevaisuuden mafian hitman operoi tällaisilla itsenäisesti tai puoli-itsenäisesti toimivilla droneilla. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Ydinaseita ja miinasopimusta.

Yllä: Panavia Tornado IDS  kylvää pommeja sekä miinoja JP233 yksiköstä  Syy Israelin iskuun Iraniin saattaa olla ainakin osittain Trumpin po...