Mikäli ihminen on huono jossain, niin voidaan kysyä, kenen mielestä hän on huono?
Me kaikki olemme ihmisiä, ja jokaisella meistä on ollut puberteetti-ikä, mikä tiemmä kuuluu osana normaalia kehitystä. Jos sitten ajatellaan puberteetti-iän suhdetta työelämään, niin meillä on 14-vuotiaina oikeus mennä kesätöihin, jolloin joudumme lähettämään tätä työtä koskevan hakemuksen. Tuolloin eteen tulee tilanne, mikä suurimmalla osalla ihmisistä on jossain vaiheessa elämää edessä. Eli ennemmin tai myöhemmin me sitten kaikki haemme ensimmäistä työpaikkaa. Ja uskoisin että jokainen 14-15 vuotias itse tietää olevansa puberteetti-iässä ilman että sitä pitää kertoa hänelle karjumalla päin naamaa.
Kun myöhemmin tämä henkilö muistelee ensimmäistä kosketustaan työelämään, niin hän varmaan muistaa myös tuon työnjohtajan naaman, kun tämä kertoi kuinka huono työläinen edessä seisoo. Sitten tulee eteen se, että vanhemmat tai kaverit ehkä yrittävät hiukan valaa uskoa tuohon nuoreen, joka on tietenkin tästä palautteesta hiukan äimistynyt.
Ja suurin osa vanhemmista varmasti haluaa myös kohottaa nuoren itsetuntoa hetkellä, jolloin maa on auennut hänen jalkojensa alla, ja unelma uudesta moposta tai muusta asiasta hautautuu jonnekin kauas. Ehkä kokeneen sekä maailmaa nähneen työnjohtajan tarkoitus oli omasta mielestään olla hauska tai avata turhan suuria luuloja itsestään elävän teinin silmät näkemään maailman karuus, mutta se ei ehkä silloin mukavalta tunnu. Joskus kun tällaisesta kuulen, niin mieleen tulee se, että monta kertaa tuo henkilö on sitten saanut kokeilla työtä, mitä hän ei ehkä työnjohtajan mukaan osannut?
Joskus olen kuullut pitkäaikaistyöttömän kohdalla puhuttavan sellaisesta mitä kutsutaan eläkkeeksi, mutta toisaalta miksi sitä asiaa että henkilö on pitkäaikaistyötön ei saa sanoa? Olisiko parempi sanoa, että henkilö on narkomaanien tukipisteessä pääsemässä jaloilleen, ja hakemassa nyt 40 vuotiaana sitä ensimmäistä työpaikkaa? Tai ehkä olisi kaikille parasta, että ne sadat potkut sekä ketjutetut pätkätyöt eivät välity kenenkään muun kuin jonkun pienen piirin tietoon. Silloin ei kukaan saisi tietää miten tuollaista ihmistä on kohdeltu.
Tässä äsken vilkaisin erästä ikivanhaa työtodistusta, missä luki: “Työsuhteen päättymisen syy: määräaikaisen työsuhteen päättyminen”. Tuo merkintätapa varmasti on hyvin yleinen työelämässä, mutta itse mietin että onko tällaista tapausta esitetty esimerkiksi potkuina muiden työntekijöiden joko työmaalla käydyissä tai henkilökohtaisissa keskusteluissa?
Oletteko koskaan muuten miettineet sitä, että onko esimerkiksi tilannetta jossa henkilön määräaikainen työsuhde on päättynyt esitetty siten että kyseinen henkilö on saanut potkut? Ja onko tuo esitys sitten vaikuttanut hänen työnsaanti mahdollisuuksiinsa? Tuolloin kyse olisi siis väärän tiedon levittämisestä eli valehtelusta.
Joskus olen ajatellut, että voiko joku ihminen oikeasti olla maailman huonoin? Eli eikö oikeasti löydy koskaan ketään, joka olisi tettyjä Aku Ankkoja huonompi. On outoa kun kyseinen herra Ankka lähettää työhakemuksen, niin aina löytyy häntä paljon parempia työläisiä. Kuten tiedämme niin silloin kun lähdemme tekemään niitä päätöksiä siitä, kuka on paras, niin silloin pitää muistaa se, että työpaikan mielestä paras ei ehkä ole kaikkein paras valinta, mikäli ajatellaan esimerkiksi ammatillista osaamista. Siis työnantajan kannalta paras mahdollinen työläinen on korkeasti koulutettu henkilö, joka tulee ilmaiseksi töihin, ja joka tekee kaiken mitä työnantaja sanoo mukisematta.
Mikäli tätä karrikoitua esimerkkiä halutaan jalostaa hieman toiseen muotoon, niin silloin voidaan sanoa, että työnantajan sekä työntekijän edut eivät aina ole aivan samoja. Ja jos sitten puhutaan työelämän multitasking mallista, missä henkilön pitää osata kaikki mahdolliset tehtävät, niin silloin tullaan sellaiseen tilanteeseen, että kukaan ei varmasti osaa maailman kaikkia työtehtäviä ja töitä, vaikka ehkä halua tähän löytyisi.
Ehkä emme koskaan osaa kaikkea, vaikka niin kamalasti haluamme osata. Tai ehkä työnantajan saama kuva osaamisestamme on jotenkin erilainen kuin se mitä olemme saaneet esimerkiksi tuttavilta tai omilta vanhemmilta. Vanhempien mielestä saattaa olla paikallaan hiukan myös kannustaa lapsiaan, ja mistä kukaan tietää mitä osaa tai mihin pystyy, jos ei koskaan ole jotain asiaa kokeillut?
Mutta miksi menimme antamaan esimerkiksi väärää tietoa työhaastattelussa osaamisestamme? Ihmisaivot ovat merkillinen väline siksi, että ne eivät ehkä itse tiedä olevansa väärässä, ja samoin henkilöllä saattaa olla pitkä työura takanaan, mutta sitten käy niin, että milloinkaan ennen ei jotain tiettyjä tehtäviä ole hänelle jaettu. Ja silloin selittyy se, miksi olemme luvanneet asioita, mitä emme kyenneet tekemään.
Saimme ehkä potkut siksi, että menimme lupaamaan työhaastattelussa asioita, joita emme sitten osanneet tehdä, vaikka olimme tätä tehtävää markkinoineet CVs sämme. Tai ehkä saimme sellaisen kuvan työpaikasta mitä haimme, että joku tehtävä olisi siellä vähäpätöisenä pidetyssä merkityksessä, ja sitten selviää, että se olikin pääasiallinen työtehtävä. Silloin saattaa käydä niin, että työpaikassa aukeaa uusi paikka, kun itse saan lähteä hakemaan muita töitä.
Mutta kun muistelemme tilannetta, missä tulemme kotiin koulusta itku kurkussa, kun joku koe on mennyt huonosti, tai ensimmäisessä työhaastattelussa on työnjohtaja kertonut, miten huono ihminen olen, niin mitä minun vanhempani olisi pitänyt sanoa? Olisiko heidän pitänyt sanoa, että olen täysi idiootti, jonka paikka on kerrossiivoojana jossain suojatyöpaikassa?
Ehkä jokainen vanhempi tai oikea ystävä sitten koettaa vähän toista piristää, kun siinä tuli vähän paha mieli toisen kertoessa mielipiteensä siitä, että joku nulikka uskaltaa lähestyä hänen ylhäisyyttään työhakemuksella. Ehkä tällaista ei ole kovin mukava lukea, mutta ehkä sitten ymmärrämme myös sen, että myös ensimmäistä kertaa kesätöitä hakevalla henkilöllä on tunteet, vaikka niitä ei ehkä tarvitse huomioida. Kaikki ihmiset eivät ole hyviä tyyppejä, ja kuten tiedämme kaikki me emme sitten osaa kaikkea, mitä meiltä satutaan työelämässä vaatimaan.Kuten tiedämme, niin jos ihminen ei ole hyvä tyyppi, niin hänen kanssaan ei tarvitse aikaa viettää.
Eikä myöskään hänen naamaansa katsella kahvihuoneessa, missä jokainen voi sitten viettää aikaa niiden hyvien tyyppien kanssa, ennen kuin paikalle tepastelee vielä parempi tyyppi, jolloin äskeinen hyvä tyyppi saa poistua työpaikalta viimeisen kerran, kun hänen työnsä ei sitten enää miellytä. Ja kun tuo vielä parempi tyyppi saapuu, niin äskeisten hyvin tyyppien työstä sitten löytyy varmasti aika paljon huomautettavaa. Mutta ehkä sitten jostain vielä löytyy se ihminen, jonka mielestä tuo äsken niin huono tyyppi on se oikeasti parempi tyyppi.
Alla:
Sisko Savonlahden kolumni: Ehkä sinulla ei olekaan huijarisyndroomaa – ehkä olet oikeasti huono
#uutisvahti
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.