Kun sääli on merkki heikon sekä asian todellinen tarkoitus hämärtyy

 

Kun sääli on merkki heikon sekä asian todellinen tarkoitus hämärtyy

Koulukoteihin liittyy ihmeellisiä myyttejä. Yksi niistä on se, että jos esimerkiksi jossain kotibileeissä hajotetaan paikkoja, niin lastenkotien lapset joutuvat ne korvaamaan automaattisesti vaikka eivät olisi edes olleet paikalla. Eli koulun pihalla joku toveri joskus selitti, että hajonneista autoista tai ikkunoista tulleet laskut saa suoraan lähettää koulukoteihin, ja nämä lapset sekä nuoret olisivat ikään kuin sijaiskärsijöinä näissä tapauksissa.

Eli kyseessä on varmasti kaikkien aikojen oudoin myytti, mitä olen koskaan kohdannut, ja itse aina ihmettelen sitä, että miten moni on tämän myytin takia joutunut pahoihin vaikeuksiin vahingonkorvausten sekä väärästä valasta tulleen syytteen kanssa. Tuo on varsin erikoinen lain tulkinta, koska yleisesti tiedossa pitäisi olla se, että jokaisen ihmisen pitää ihan itse korvata aiheuttamansa vahingot sekä myös kärsiä itse saamansa muut rangaistukset. 

Lastensuojelun tarkoitus on tarjota lapselle turvaa sekä suojella häntä elämän tärkeinä ensimmäisinä vuosina siltä, että hän ei päätyisi sillan alle asumaan tai rikollisille teille. Ja lastenkotien tarkoitus ilmeisesti on tukea lasten paluuta laillisen yhteiskunnan jäseniksi, sekä myös kasvattaa heistä vastuullisia aikuisia tilanteessa, missä omien vanhempien resurssit eivät riitä tai he eivät halua lasta kasvattaa. Kuitenkin lastenkodeissa kasvatettuja lapsia saatetaan syrjiä kouluissa tai heitä saatetaan eristää esimerkiksi harrastuksien yhteydessä, mikä ei varmasti koskaan ole oikein mukava asia. 

Samoin tietyissä tapauksissa esimerkiksi lasten huostaanotosta on käytetty sellaisia sanamuotoja, kuin että se on ikään kuin lapsen rankaisemista varten tehty järjestelmä, missä lapsia rangaistaan, kun vanhempien omat resurssit eivät riitä. Se miten lastenkodeissa on asioita hoidettu on saattanut jäädä julkisuudelta piiloon, enkä usko että esimerkiksi kaikkia pahoinpitelyitä tai vastaavia asioita on koskaan edes ajateltu tutkia. 

Ja miksi mistään tutkimuksista pitää olla huolissaan, kun lapsi tai nuori voidaan todeta psykiatriseksi tapaukseksi, määrätä holhoukseen sekä unohtaa johonkin laitokseen. Lapsi ei äänestä eikä hän saa ajaa omaa asiaansa, mutta sama koskee myös vajaavaltaista henkilöä, joten ilmeisesti jossain on saattanut käydä niin, että jos lastenkodin työntekijät ovat menneet liian pitkälle, niin silloin on yritetty asettaa nuori holhoukseen, koska silloin hänet saadaan vaikenemaan. Vaitiolovelvollisuus on melko erikoinen asia, koska se ei koske henkilökuntaa tai omia vanhempia. Jos he haluavat tuoda sen koko kansan tietoon, että lapsi tai nuori on koulukodissa, niin silloin sen asian saa kertoa kenelle tahansa. 

Sitten jos ajatellaan sitä, että henkilölle aletaan syöttää masennuslääkkeitä, sekä määrätään määräaikaiselle kuntoutus eläkkeelle, sekä kirjoitetaan papereihin sanat “tyypiltään määrittelemätön masennus”, niin silloin lähdetään siitä, että tuolla tavalla lääkäri sekä esimerkiksi työpaikan työnjohto päästä helpolla. Heidän ei tarvitse silloin kuunnella sitä, mitä enemmistö on tehnyt, ja samoin ei tarvita mitään tutkimuksia siitä, millainen asia sai aikaan sen, että työtehtävät eivät suju. Samoin esimerkiksi se, että papereihin kirjoitetaan sanat “omaan työhönsä työkyvytön” tarkoittaa ilmeisesti sitä, että henkilön saa sulkea pois työelämästä ilman mitään selityksiä. 

Jos ajatellaan sitä että vaikkapa nuorisokodin työntekijä on käyttänyt liikaa voimaa tai käyttänyt nuorta seksuaalisesti tai muuten hyväksi, niin silloin psykiatristen diagnoosien avulla saadaan helposti tuollainen tapaus painettua hiljaiseksi. Ja jos sitten puhutaan sosiaalisesta mediasta, niin silloin varmasti eteen tulee mielenkiintoisia tapauksia, missä koulukotinuoren nimissä avatusta Facebook-tilistä alkaa tulla sellaista tekstiä, että sosiaalisen median käyttöä aletaan rajoittamaan. Ennen vanhaan hyvään aikaan asiat olivat vähän toisin. Koskaan ei kukaan silloin kauan sitten joutunut vastaamaan muiden kuin poliisien tai tuomareiden kysymyksiin, ja oikeutta saatiin käydä suljetuin ovin. Silloin voitiin vedota siihen, että kantajat olivat alaikäisiä, joten heidän henkilöllisyytensä turvaamiseksi tapaus salattiin, vaikka siis syylliset olivat täysi-ikäisiä. 

Siis ketä tämä nyt sitten oikeasti suojeli? Suojeleeko se lasten oikeuksia? Vai suojellaanko sillä ohjaajia, jotka ovat käyttäneet asemaansa väärin? Samoin esimerkiksi sellainen henkilö, joka oli syyllistynyt lasten hyväksikäyttöön saattoi salata tekonsa, ja väittää että lapset olivat jotenkin psyykkisesti sairaita. Eli kuten tiedämme, niin kaveripiirissä saatetaan asiat kertoa siten, että ne näyttävät omalta kannalta katsottuna parhaalta mahdolliselta. Itse joskus olen miettinyt sitä, että montako kertaa koulukotien lapset ovat keränneet kesämarjat omille ohjaajilleen “kiitokseksi” hyvästä kohtelusta, mikä tarkoitti sitä, että marjoja ei edes ajateltu tarjota noille koulukotien asukkaille, vaan ne menivät kaikille muille. 

No ehkä tähän sitten on laki tai yleinen asenne antanut oikeuden, mutta silloin tällöin mietin, että jos lapselle opetetaan tällaista, niin jatkaako hän sitten tällaisia kunniakkaita perinteitä omassa elämässään täysi-ikäisenä? Jos tätä asiaa ajatellaan psykologian sekä mallioppimisen näkökulmasta, niin ihminen oppii sosiaalisen käytöksensä sekä omat tapansa omilta vanhemmiltaan. 

Tämän takia esimerkiksi TV-väkivalta on todettu vahingolliseksi, koska varsinkin lapsi saa siitä väkivaltaisen käytösmallin, mitä hän saattaa ryhtyä soveltamaan omassa elämässään. Jos taas oma auktoriteetti on lasta kohtaan väkivaltainen, niin vaara on siinä, että lapsi oppii sen, että vahvemman sekä auktoriteettiasema oikeuttaa kaikkeen. Sitten kun lapsi aikuisena on samassa asemassa kuin se, joka on häntä pahoinpidellyt, niin silloin saattaa käydä niin, että hän ryhtyy soveltamaan omassa elämässään tuota käytösmallia.