perjantai 10. heinäkuuta 2020

Kun houkutus saada kielletty esine eli luvaton ase käsiin kasvaa yli rangaistuksen pelon.

 
 


Kun houkutus saada kielletty esine eli luvaton ase käsiin kasvaa yli rangaistuksen pelon. 

Ampuma-ase on väärissä käsissä vaarallinen väline. Ja erityisen vaarallinen ase on silloin kun sen haltijalla on esimerkiksi psyykkisiä tai alkoholi sekä huumeongelmia. Kuitenkin maassamme on paljon luvattomia aseita, ja vaikka tietenkin meidän kaikkien pitää muistaa se, että lakia täytyy noudattaa, niin joskus henkilö vain “unohtaa” ilmoittaa esimerkiksi löytämänsä aseen poliisille. Tuollainen päähänpisto saattaa tulla kalliiksi, mutta joskus esimerkiksi suhteet alamaailmaan saavat aikaan sen, että tuollainen laiton ase otetaan mukaan kuvioihin, jotta sen avulla saadaan lisää auktoriteettia omien kavereiden silmissä. Ja joskus tällaisista asioista saadaan lukea lehtien etusivuilta. 

Luvattomia aseita löytyy jatkuvasti ja joskus ne ovat muisto asunnon edelliseltä omistajalta. Ongelmia tulee aina silloin tällöin siitä, että löydetty ase on toimintakunnossa ja sen löytäjä saattaa olla esimerkiksi alaikäinen tai muuten ajattelematon. Eli lain ja kaiken järjen mukaan kätketyn aseen löytäjän pitäisi käydä poliisiasemalla viemässä ase sinne, mutta joskus ihminen ei ajattele rationaalisesti tai miten tässä asiassa nyt pitäisi puhua siitä, miten esimerkiksi löydetty ase jää ilmoittamatta? Tai joskus oma elämäntilanne aiheuttaa sen, että jostain seinän raosta löydettyä vanhaa sotilasasetta lähdetään laittamaan kuntoon. 

Kun henkilö löytää aseen, ja kukaan muu ei ole paikalla, niin päässä saattaa pyöriä seuraavanlainen ajatus. “Kuka nyt sitten siitä välittää, jos vaikka pitäisin sen aseen, minkä löysi, kun tästä asiasta ei kukaan muu tiedä?” Rikos vaatii aina sekä motiivin että tilaisuuden, ja tässä hypoteettisessa tapauksessa löydetty ase on se, mikä luo motiivin löydön salaamiseen, ja tilaisuus on se, että kukaan ei näe löytöä.Tuolloin saattaa mieleen tulla salata koko asia, mikä tietenkin on rikos. Tuolloin voidaan puhua siitä, että houkutus saada tuo ase haltuun kasvaa suuremmaksi kuin pelko rangaistuksesta. 

Jos sitten ase jää ilmoittamatta, niin silloin saattaa joutua vaikka vankilaan, mutta kuitenkin joskus käy niin, että houkutus tähän “urheiluun” saattaa nousta liian korkeaksi. Se että henkilö ajattelee aseen kohottavan omaa arvostusta toveripiirissä saattaa tietenkin johtaa veritekoon, kun sitten sen kanssa lähdetään hakemaan kostoa jostain asiasta. 

Ampuma-ase on väline mikä väärissä käsissä on erittäin vaarallinen, mutta juuri aseen tuoma auktoriteetti saa ihmiset hankkimaan niitä käsiinsä. Ampuma-aseen lumous johtuu siitä, että sen käytön harjoittelu ei vaadi vuosien kovaa työtä, ja sen takia ampuma-ase on esimerkiksi syrjäyttänyt muut aseet armeijassa. Ampuma-ase väärissä käsissä saa aikaan suurta surua, mutta kuten tiedämme, niin ase on asia, mikä joskus nostaa ihmisen itsetuntoa sekä laskee ikävällä tavalla myös omaa ärsykekynnystä. 


Kuva: Pinterest

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Juha Valkola jätti lapun kyläkaupan ilmoitustaululle ennen katoamistaan.

"Juha Valkola nähtiin viimeisen kerran Siikajoen Paavolassa sijaitsevassa kyläkaupassa 24. elokuuta 2020. Kuva: Paulus Markkula / Yle...