Kansainvälisen lain mukaan moni muukin asia kuin rakastetun iranilaisen komentajan murha on rikos
---------------------------------------------------------
Raukkamaisuus on tehokasta myös sodassa, ja taistelussa vain teho ratkaisee
Lennokkeja kehitetään jatkuvasti. Niiden käyttö on helppoa sekä halpaa, sekä niiden teho “viikatemiehenä” on sanoin kuvaamaton. Lennokkien avulla voidaan kuka tahansa maailmassa teloittaa ilman, että pyöveli joutuu edes poistumaan kotoaan. Jos lennokki varustetaan kasvojentunnistus ohjelmalla, sekä tekoälyllä joka sallii kohteen autonomisen tuhoamisen, niin näitä laitteita ei pääse pakoon millään. Se joka sanoo lennokkien käyttöä sodassa raukkamaiseksi on oikeassa. Samoin kaikkien muiden ylivoimaisten aseiden käyttö sodassa on raukkamaista, mutta samalla tietenkin voidaan sanoa että raukkamainen on tehokasta.
Sota ei ole mitään leikkiä, vaan paikka missä joko oma tai vihollinen kuolee. Ja oletettavasti komentaja haluaa säästää omia sotilaita. Se mikä tekee lennokeista tehokkaita on se, että niiden käyttäjien ei oikeastaan tarvitse saada koulutusta koko toimintaan. Jos ajatellaan esimerkiksi ohjuksia sekä stratosfääristä pudotettavia pommeja, niin ei se normaali vihollinen mitenkään pysty uhkaamaan edes täsmäaseita käyttäviä korkealla lentäviä hävittäjäpommittajia.
Joten kylmästi ajatellen vastustajalle on aivan sama, osuuko häneen pommi, mikä on pudotettu lennokista tai miehitetystä lentokoneesta. Ja uskaltaako joku valtio sitten vastustaa ydinaseita omistavaa valtiota? Eli myös ydinaseiden takana piileskely on raukkamaista, mutta ydinaseet takaavat operaation onnistumisen, kunnes vastassa on toinen ydinasevaltio.
---------------------------------------------
Siis olemme kriittisiä “jenkkejä kohtaan”.
Suomen lehdistössä on ollut tapana ottaa kriittinen asenne jenkkeihin, varsinkin silloin kun sieltä ostetaan uusia aseita. Sen takia meidän pitää huomioida jokainen rikos, minkä USA:n lennokit tekevät, koska sillä osoitamme ettemme ole esimerkiksi riippuvaisia USAn sotilas teknologiasta. Ja silloin kannattaa muistaa että emme asu missään jenkkilässä, vaan oikeasti itsenäisessä Suomessa, missä nuoriso ottaa liikaa mallia kaiken maailman jenkki visioista. Sana “jenkki” tarkoitti muuten aikoinaan Pohjoisvaltioiden eli Unionin sotilasta.
Seuraavaksi keskitymme kansainväliseen lakiin, sekä siihen, kuinka mielivaltaisesti on surmattu yksi Iranin suurimmista johtajista. Se kuinka monta ihmistä tämä johtaja on sitten mielivaltaisesti itse surmannut on taas mukavasti unohdettu. Tämä ei ole ensimmäinen kerta kuin supervalta on tehnyt tällaisen teon, ja mikään enkeli ei tuolla ohjuksen tähtäimessä ollut, eikä Iranin vastaus ollut niin ponteva kuin sen olisi odottanut olevan.
Eli mitä jos lennokki olisi surmannut kyseisen kenraalin sijasta vaikka 50 kurdia tai tavallista Iranilaista varusmiestä? Olisiko silloin YK ollut yhtä aktiivinen tässä asiassa? Tai mitä jos tuo suuri kenraali olisi sitten surmattu kiikarikiväärillä tai tienvarsipommin avulla? Olisiko asia sitten paremman näköistä? Siis päivän uutinen menee oikeastaan näin.
Kun koko Iranin rakastama kaartin komentaja kuoli Drone-iskussa, niin silloin tietenkin lähdetään siitä, että on tapahtunut melko suuri rikos kansainvälistä lakia vastaan, mikä kieltää toisen maan sisäisiin asioihin puuttumisen. No tästä sitten USA, ja sen johtaja D. Trump ottavat vastaan nuhteet, ja sitten taas päästään siihen, että rangaistus varmasti tulisi, jos vain Trump joutuisi tästä teosta vastuuseen eli hänet marssitetaan kansainväliseen oikeuteen, ja siitä sitten oppisi tämä jenkki sen, että koko maailma seisoo yhtenä miehenä moista vääryyttä vastaan. Toki Venäjän toimet Syyriassa eivät aiheuta koskaan samanlaisia uutisia, koska siellä sitten Venäjä kävi oikeutettua sotaa yhdessä maan laillisen hallituksen kanssa äärimuslimeja vastaan.
Virallisesti Iranin TV varmaan raportoi asiasta niin, että kun Drone tappoi Iranin komentajan, niin silloin tämä maa vastasi pontevasti ohjuksin, jotka USA sai sitten melko helposti torjuttua, vaikka tietenkin muutama sotilas sai räjähdyksen paineaallosta vammoja. No kuitenkin rangaistusta tästä iskusta pitäisi vaatia Iranin edustajan, ja jotenkin olen sitä mieltä että tämän koko kansan rakastaman seuraavaksi Iranin johtajaksi kaavaillun päällikön nitistäminen ei ehkä aiheuta kovin pontevia toimia missään päin maailmaa. Tai ehkä Vladimir Putin sitten vaatii Trumpia vastuuseen tästä teosta.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.