Täydellinen työpaikka on eläkkeellä
Täydellistä työtä tai elämää ei ole olemassakaan. Eikä eläke ole täydellistä olemista, koska siellä ei sitten tapahdu mitään. Joskus aikoinaan pidin jäteauton kuljettajan työtä sellaisena, että en sitä koskaan tekisi, mutta sitten yhtenä päivänä kauan sitten löysin itseni tuollaisen auton ratista. Eli “never say never again”.
Jos ihminen tekee työtä, niin hän kohtaa sen karun totuuden, että työpaikalla ei turhasta työstä makseta. Eli jos joku sattuu olemaan sellaisessa asemassa, että hän pääsee yhtiön esimieheksi, joka voi olla joko suoranainen operationaalinen esimies tai sitten taustalla toimiva konserni esimies tai toimitusjohtaja, niin silloin tietenkin hänen velvollisuutensa on joko saada alaiset tekemään työtä niin hyvin kuin mahdollista tai pitää yhteyttä asiakkaaseen. Tämä tarkoittaa että jos työ ei satu miellyttämään alaista, niin silloin pitää tilalle hankkia uusia työntekijöitä, joita työ sattuu miellyttämään.
Ei tuossa asemassa mitään vikaa muuten ole, mutta potkujen antaminen sekä asiakkaan mahdollinen valistus saa aikaan sen, että työ saattaa olla vähän yksinäistä. Joskus eteen tulee tilanne, että alainen ei ehkä aivan sulata sitä, että potkut on annettu, koska työtä ei enää ole, ja silloin voi perjantaina eteen tulla miellyttävä ja rakentava keskustelu siitä, että miten alaisen mielestä olisi pitänyt toimia.
Alaisen rooli taas on siitä ikävä, että jos työtä ei ole, niin silloin saa lähteä kävelemään ensin kohti työvoimatoimistoa, samoin jos työ ei ole miellyttänyt, ja sitten on aamulla vietetty turhan pitkän aikaa esimerkiksi taukohuoneessa. Eli alainen saa aina lähteä, jos työ ei jotenkin suju. Mutta tietenkin ongelmia tulee silloin jos esimerkiksi uuden toimitusjohtajan kohdalla asiakkaiden määrä on lähtenyt laskemaan. Tuolloin myös toimitusjohtajan vaihto saattaa tulla eteen, eli jokaisella työntekijällä on oma roolinsa yrityksessä.
Se että jotain työtä ei arvosteta saattaa johtua siitä, että kukaan ei sitä edes näe. Eli on monia ihmisiä, joiden työtä ei kukaan arvosta, koska itse työtä ei tehdä muiden nähden. Noilla ihmisillä on yleensä hyvä koulutus, mutta työkalu saattaa olla esimerkiksi kynä ja paperia. Joskus esimerkiksi mikrotukihenkilön tai kielenkääntäjän työ on tällaista, eli sitä tehdään muiden ollessa poissa tai etänä.
Olisitko sinä valmis ottamaan vastaan mitä työtä hyvänsä? Kas kun minä ottaisin, jos minulle niitä tarjotaan voisi olla hyvä slogan esimerkiksi kauppa- tai oikeustieteen tohtorin lausumana. Eli kuten tiedämme, niin kaikkia maailman työtä ei kukaan voi tehdä, ja esimerkiksi jäteauton kuljettaja voisi olla ihan mukava työ, jos sattuu kestämään hajua ja likaa. Tai tuossa työssä käytetään hengityssuojainta, joten ei se haju niin pahalta tunnu.
Kommentit
Lähetä kommentti