Mietteitä erilaisista asioista, joista puhutaan tai jotka vaikuttavat yhteiskuntaan sekä yksilöön. Eli blogi sisältää sekä yksityistä ja julkista infrastruktuuria, lainsäädäntöä ja politiikkaa koskevia ajatuksia
maanantai 2. maaliskuuta 2020
Maailma, jota ei ollut
Maailma, jota ei ollut
Kansallismuseossa on näyttely Etelä-Amerikan intiaaneista sekä tuon alueen kadonneista korkeakulttuureista. Ja kun näin tämän näyttelyn nimen, niin mieleeni tuli se, että en usko konkistadorien paljoa maininneen sitä, mitä he näkivät saapuessaan tuonne paljon puhuttuun “kultamaahan” hankkimaan rikkauksia kuninkaan kirstuun. Konkistadorit eivät paljoa tutkineet sitä, mitä he löysivät, vaan ainoa mikä tuota joukkoa kiinnosti oli kulta, mitä raavittiin seinistä irti.
Tuolloin oli olemassa vain yksi totuus, ja se oli se, että kaikki muut kansat kuin kristityt olivat alempia, ja heillä ei mitään sen suurempaa merkitystä ollut. Eikä kukaan konkistadori varmaan halunnut myöntää, että hänen sotansa oli ollut pelkkää ryöstelyä. Kun ajatellaan sitä, mitä esimerkiksi intiaaneille sekä heidän kaupungeilleen tapahtui, niin silloin tietenkin halutaan uskoa siihen, että eurooppalaiset olivat hyvä ja muut pahoja.
Mutta mistä johtuu ihmiskunnan mieltymys kultaan?
Samoin kaukana tuolla viidakoissa tapahtuneet asiat varmasti kerrottiin tuttaville niin, että niistä välittyi suuri usko oman asian oikeutukseen. Jos taas mietitään sitä kuuluisaa 2012 ennustusta maailmanlopusta mitä ei tullut, niin silloin tietenkin eteen tulee erilaisia teorioita intiaanien “maailmanloppu koneesta”.
Jotkut fyysikot ovat kehittäneet ajatuksen siitä, että jotkut intiaanien pyramideista olisi peitetty hyvin ohuella kulta kerroksella, ja jos sitten jossain melko lähellä räjähtäisi supernova, niin tuo kultainen kerros muuttaisi osan elektroneista suoraan positroneiksi, mikä sitten aiheuttaisi valtavan räjähdyksen. Tuota samaa metodia käytetään hiukkaskiihdyttimissä anti hiukkasten tuotannossa.
Hyvin ohuella kerroksella kultaa on sellainen ominaisuus että se muuttaa elektroneja positroneiksi, ja ehkä joskus aikojen alussa joku oli keksinyt tehdä äärimmäisen ohutta lehtikultaa, mikä muuttaisi osan elektroneista positoneiksi. Tästä sitten on saattanut seurata erittäin näyttävä reaktio.Mutta onko tuo totta vai tarua siihen ei ole vastausta saatavilla.
Kuva: https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/8/85/Maya_Codex-Style_Vessel_with_two_scenes_3_Kimbell.jpg/225px-Maya_Codex-Style_Vessel_with_two_scenes_3_Kimbell.jpg
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ydinaseita ja miinasopimusta.
Yllä: Panavia Tornado IDS kylvää pommeja sekä miinoja JP233 yksiköstä Syy Israelin iskuun Iraniin saattaa olla ainakin osittain Trumpin po...

-
Kuva: Nanna Särkkä / Yle, Mapcreator, OpenStreetMap Piia Ristikankareen (s. 18.12.1972) katoaminen 35 vuotta sitten ei jätä ihmisiä koskaan ...
-
Yllä: Kommandopipo luo kasvottomuutta, ja henkilöllisyyden peittäminen on tietenkin joillekin lupa kaikkeen. Sen turvin voidaan tehdä rikoks...
-
Tieteen tehtävä on luoda tietoa, kun taas taiteen tehtävä on viihdyttää. Tieteen vääristely on taas se, että valheellista eli tekaistua tiet...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.