Siirry pääsisältöön

Ajatuksia Helsinki pride weekistä sekä sukupuolesta





Ajatuksia Helsinki pride weekistä sekä sukupuolesta  

Seuraava teksti saattaa olla sellainen, että kaikki eivät sitä ymmärrä tai he ovat eri mieltä kanssani, mutta silti tämän asian kirjoitan. Samoin aluksi sanon heti, että maailma on täynnä neroja, jotka kääntävät kaikkia lausuntoja miten tahtovat. Eli heille on aivan turha vastata yhtään mitään. Ja vaikka vastaisin mitä mihinkään tällaista asiaa kuin seksuaalisuutta tai seksuaalista suuntautumista koskeviin kysymyksiin, niin silloin nämä tahot vain vääntelevät vastauksia mielensä mukaan, mikä ilmeisesti on heistä erittäin hauskaa.

Helsinki on taas osoittanut olevansa edelläkävijä tasa-arvoa koskevissa asioissa, ja tässä mieleeni muuten tulee se, että miksi joku ei voi hyväksyä asioita, joille toinen ei voi yhtään mitään?Joskus aina olen muistellut sitä, että joidenkin oppilaskuntien mainosten mukaan opiskelu on ihmisen parasta aikaa, mutta samalla olen miettinyt, että kuinka moni on kokenut tuollaisessa paikassa syrjimistä sen takia, että hän on erilainen kuin muut? Kuinka moni opiskelija on kokenut syviä pettymyksiä siksi, että häntä ei ole hyväksytty sellaisena kuin hän on?

Kun tässä tätä tekstiä kirjoitan, niin olen kuullut sellaista, että jos joku opiskelija on nähty esimerkiksi jossain Gay- tai muussa vastaavassa ravintolassa, niin hänet on jätetty yksin. Se että tuolta henkilöltä ei edes itseltä ole mitään asiasta kysytty, tai tuo mahdollinen käynti tuollaisessa paikassa ei ole mitenkään edes häirinnyt opiskelua ei ole vaikuttanut siihen, että muu oppilaskunta on ikään kuin jättänyt tuon henkilön pois "kuvioista".

On paljon ihmisiä, joille tällainen pride-asia on jotenkin punainen vaate, ja välillä kohdataan sellaisia kommentteja, joissa ihminen kyselee "että tehdäänkö tällaisiin tapahtumiin luokkaretkiä". Tähän voidaan vastata, että nyt on kyllä loma-aika eikä se, mitä ihminen vapaalla ollessaan tekee on hänen oma asiansa. 

Itse ihmettelen suuresti sitä, miten ihmiset ikään kuin käyttävät tällaista asiaa hyväkseen, ja alkavat levitellä juttuja "rikollisesta". Tällainen asia varmasti tässä tapauksessa täyttää kunnianloukkauksen tuntomerkit, koska seksuaalinen suuntautuminen ei itsessään ole rikollista. Se milloin kyseessä on seksuaalirikos on laissa määrätty, ja tietenkin esimerkiksi alaikäistä esittävän seksuaalisen materiaalin hallussapito on rikollista.

Se että ihminen ei voi toista hyväksyä sellaisena kuin tämä on, niin olen kyllä sitä mieltä, että silloin on joku asia vialla. Nimittäin se että ihmistä halutaan muuttaa siksi, että joku on joskus 2000 vuotta sitten kirjoittanut johonkin kirjaan muutamia rivejä vaikuttaa melko kaukaa haetulta.

Se että esimerkiksi kirkkoa ollaan syöksemässä avoimesti fundamentalistien käsiin on mielestäni käsittämätöntä. Jos ihminen sitten lähtee kirkosta siksi, että siellä on muutama ihminen, joka ei häntä ymmärrä on tietenkin ymmärrettävää. Mutta samalla voidaan kysyä, että eikö kirkkoa kuitenkin olisi hyvä lähteä muuttamaan sellaiseen suuntaan sisältä päin, että se voisi hyväksyä myös sellaiset ihmiset, jotka ovat vähemmistöä.

Kun puhutaan siitä, että esimerkiksi maassamme on alettu lopulta tutkia sukupuolta tai sitä mitä tuo sukupuoliasia oikeastaan sitten tarkoittaa, niin ensimmäistä kertaa olemme huomanneet, että se mitä ennen olemme pitäneet itsestään selvänä onkin oikeastaan kaukana siitä, mitä todellisuus on. Ihmisten mieliin on tullut sellainen asia, että on olemassa kaksi sukupuolta, ja sillä selvä.

Mutta nykyinen tutkimus on todistanut sen, että on olemassa kolmaskin sukupuoli, vai onko oikeastaan puhuttava niin, että esimerkiksi trans-ihmisten fyysinen sukupuoli on kuitenkin otettava huomioon keskusteltaessa sukupuoliasioista. Eli onko oikeastaa sukupuolia kahdeksan, jos ajatellaan sitä, että esimerkiksi trans-ihminen voi olla kuitenkin homo- tai heteroseksuaali. 

Tai taas voidaan ajatella niin, että esimerkiksi seksuaalinen tasa-arvo ei tarkoita vain homoseksuaalien hyväksymistä. Se että esimerkiksi on olemassa heteroseksuaaleja, joiden tapa harjoittaa seksiä on jotenkin poikkeuksellinen, saattaa olla oikeastaan vähintään yhtä kiusallista kuin homoseksuaalisuus, eikä varmaan jokainen homomies tai -nainen ole kuintenkaan toisen klooni.

Jos taas keskustellaan ihmisten oikeudesta johonkin vakaumukseen, niin tämä vakaumus ei varmaan ole kuitenkaan sellainen asia, mikä oikeuttaa toisen ihmisen loukkaamiseen sekä katsomaan muita ylen. Eli tietenkin ihmisillä on oikeus olla asioista mitä mieltä hyvänsä, mutta kun tässä muistan muutamia ihmisiä, joita olen aina välillä kohdannut elämäni aikana, niin ihmettelen sitä, miksi vain heidän mielipiteillään on merkitystä?

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Piia Ristikankareen 35 vuotta sitten tapahtunut katoaminen on taas kerran julkisuudessa

Kuva: Nanna Särkkä / Yle, Mapcreator, OpenStreetMap Piia Ristikankareen (s. 18.12.1972) katoaminen 35 vuotta sitten ei jätä ihmisiä koskaan rauhaan. Ja tässä haluan sanoa, että murha tai henkirikos ei koskaan vanhene. Eli Piia Ristikankareen katoamista tutkitaan murhana, ainakin kunnes hänen ruumiinsa löytyy, ja kuolinsyy sitten saadaan selville. 7. Lokakuuta 1988 tuo 15 vuotias tyttö lähti kotoaan, eikä häntä koskaan sen jälkeen olla tavattu. Ja juuri tämä katoaminen on asia, mikä tekee tästäkin tapauksesta merkillisen.  https://yle.fi/a/74-20089138 Veljen lausunnon mukaan Piia Ristikankare paukautti oven kiinni perässään, ja sen jälkeen tuota nuorta tyttöä ei koskaan tavattu, elävänä eikä kuolleena. Ja taas kerran YLEn kotisivuilla on ollut tarina siitä, kuinka joku kalastaja oli lokakuussa 1988 nähnyt oudon veneen, kuullut loiskahduksen sekä sitten myöhemmin epäillyt tämän veneen liittyvän Piia Ristikankareen katoamiseen. Veneessä oli kalastajan mukaan ilmeisesti kolmesta neljä ...

Miksi Venäjä lähettää miehiä varmaan kuolemaan?

Yllä: Kommandopipo luo kasvottomuutta, ja henkilöllisyyden peittäminen on tietenkin joillekin lupa kaikkeen. Sen turvin voidaan tehdä rikoksia sekä simputtaa alaisia. Samalla tietenkin kommandopipon avulla sotilaan persoonallisuus saadaan poistettua, mikä tekee simputtamisesta sekä alaisten uhraamisesta helpompaa. Eikä kukaan myöskään näe sitä, jos miehet vaihtuvat joka kuvassa. Eli suuret tappiot voidaan peittää kätkemällä sotilaiden henkilöllisyys.  Miten tehdään omien miesten surmaamisesta helppoa? Peitetään miesten kasvot sekä väitetään heitä rikollisiksi. Tuolloin tietenkin rikosten lajit voidaan unohtaa mainita. Eli onko esimerkiksi Venäjän vangeista kootuissa osastoissa oikeasti väkivaltarikollisia vai onko mukana myös esimerkiksi Putinin vastustajia. Väkivaltarikollisten esitteleminen tekee tietenkin noiden miesten uhraamisesta helpompaa. Kun komentaja ajattelee lähettävänsä pahoja ihmisiä kuolemaan, niin se auttaa tukahduttamaan omantunnon.  Muutama päivä sitten oli I...

Tieteen vääristelyn ja taiteellisen vapauden ero

Tieteen tehtävä on luoda tietoa, kun taas taiteen tehtävä on viihdyttää. Tieteen vääristely on taas se, että valheellista eli tekaistua tietoa esitetään totena. Eli romaanista tulee tieteen vääristelyä jos se esitetään totena.  Tieteen tehtävä ei ole olla moraalista, sen ei ole tarkoitus olla viihdyttävää eikä myöskään mitään poliittista agendaa tukevaa. Tieteen tehtävä on luoda tai tuoda ihmisten eteen oikeasti tutkittua tietoa, ja se miten sitten tuota tutkittua tietoa käytetään on tiedon käyttäjän asia. Miten tieto muuttuu tutkituksi sekä todistetuksi tiedoksi on oma prosessinsa, eli ensin esitetään hypoteesi, sitten asiaa tutkitaan, ja tuossa vaiheessa asiaa kutsutaan konjektuuriksi. Sen jälkeen kun asiaa on testattu lukuisin kokein, niin siitä tulee tutkittua ja varmennettua tietoa. Ja tämän jälkeen tutkittu ja varmennettu tieto saattaa kuitenkin muuttua siksi, että havaintovälineet sekä havaintojen analysoimiseen tarkoitetut välineet parantuvat.  Mutta sitten me välillä ...