Kimmo Huosionmaa
Tuotannon tehostaminen esimerkiksi työssäoppimisen kautta on kyllä ensi näkemältä melko hyvä idea, koska tuolloin valmennettava saa kokemusta nimenomaan työelämälähtöisesti. Se tarkoittaa, että hän oppii työn kautta asioita, jotka vievät hänet kohti syvällistä asiantuntijuutta, mutta tuolloin tietenkin puhutaan sellaisesta tapauksesta, missä työssäoppiminen toteutetaan sillä tavoin, kun tuollainen asia pitää toteuttaa. Mutta jos työssäoppiminen on oikeasti vain pöytien pyyhkimistä sekä kahvin keittämistä, niin silloin se ei varmaan kuitenkaan aja asiaansa eikä tuolloin ole ainakaan työssäoppijalla mahdollisuutta kehittyä ainakaan missään muussa ammatissa kuin siivoojana.
Kun ajatellaan sitä, että henkilö ei olisi viitsinyt käydä ammattikoulua, ja menee työelämään oppimaan, niin silloin hän on täysin työnantajansa armoilla, koska tuolloin hänellä ei ole mitään pohjatietoa siitä, millaisia tehtäviä jossain ammatissa oikeastaan on, ja miten noita tehtäviä pitäisi sitten oikeasti tehdä. Tuolloin saattaa tuo työläinen olla täysin muiden armoilla, ja tietysti tämä malli toimii hyvin, jos työpaikalla on muiden työläisten asenne se, että tuota työssä oppimista tuetaan, sekä siinä sitten toimitaan yhteistyössä tuon oppijan kanssa, jotta hän voi kehittyä ammatillisesti.
Mutta joissakin tapauksissa edessä on työyhteisö, missä oppijan käteen heitetään moniste, ja sitten hänet laitetaan tekemään jotain tehtäviä. Mikäli työ ei onnistu, niin silloin edessä on paluu työvoimatoimistoon. Ja joskus kaikkein pahin tilanne on se, että joku noista perehdyttämis-tehtävissä toimiva henkilö on kokenut perehdytettävän uhkana, jolloin hän saattaa käyttäytyä inhottavasti tuota oppijaa kohtaan. Se mitä joskus tapahtuu on se, että esimerkiksi työryhmässä vastaus kysymyksiin on se, että "älä häiritse", tai mene joltain "pentiltä" kysymään tehtäviä, koska kaikilla asioilla on tuolloin kire.
Se mitä työssäoppiminen tarkoittaa ei koskaan mainita, mutta jos puhutaan esimerkiksi ammattikoulujen työssäoppimis-jaksoista, niin tuolloin koulu kannattaa käydä loppuun. Aina välillä puhutaan koulun keskeyttämisestä, mutta silloin usein unohdetaan se, että jos ihmisellä ei ole virallisesti suoritettua ammattia, niin silloin hän ei ole oikeutettu ammattimiesten palkkoihin. Se että tällainen täsmä-oppiminen palvelee tietenkin työnantajien etua pitäisi aina muistaa mainita, mutta kun sitten ajatellaan työntekijän puolta, niin pieni palkka saattaa auttaa pääsemään työhön nopeasti.
Samalla työläinen jää kuitenkin pomon armoille, mikä ei ole kovin mukava asia, jos pomo ei satu alaisestaan pitämään, ja tuolloin hän saattaa käyttää toisen tietämättömyyttä omista oikeuksista räikeästi hyväksi, ja esimerkiksi kiristää palkattomia ylitöitä alaisiltaan, jotka eivät saa omaa asiaansa ajaa, koska heiltä puuttuu tässä tapauksessa muodollinen koulutus. Eikä koulutusta vailla oleva työharjoittelija ole ehkä edes uskaltanut väittää potkujen pelossa vastaan, kun hänelle on ehdotettu paria tuntia lisätyötä, koska hän pelkää tuolloin menettävänsä paikan. Samoin hän ei tiedä usein, mitä pomo saa oikeasti tehdä, joten siksi tuota työläistä on helppoa käyttää hyväksi.
Mietteitä erilaisista asioista, joista puhutaan tai jotka vaikuttavat yhteiskuntaan sekä yksilöön. Eli blogi sisältää sekä yksityistä ja julkista infrastruktuuria, lainsäädäntöä ja politiikkaa koskevia ajatuksia
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Miten ihmiset valitsivat autokratian?
Jokainen johtaja väittää ajavansa kansan etua. Mutta samalla unohdetaan se, että johtaja itse määrittelee sen, miten hän saamansa mandaattia...
-
"Vakooja-Veikon henkilöllisyyttä selvitettiin muun muassa tiedusteludokumenttien avulla. Kuvakollaasi: Malena Holmström" (YLE) E...
-
"Poraus. Itämerellä on löydetty lisää öljyä. Kuva Pohjanmeren öljynporauslautoista.(Uusi Suomi) "Puola on löytänyt merkittävän ö...
-
Yllä oleva kuva heijastaa avaruusohjelmien suurinta ongelmaa, joka saattaa olla myös niiden suurin pelastus. Siinä esitetään se, kuinka suur...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.