Kimmo Huosionmaa
Kun ajatellaan sitä, millaisia valvonnan malleja maassamme tai julkisessa sanassa on esitetty, niin voin kyllä sanoa, että esimerkiksi omavalvonta toimii hyvin, mikäli laitoksen tai yhteisön johto on täysin tehtäviensä tasolla sekä omaa korkean moraalin. Mutta siinä tapauksessa, että esimiehet ovat toimineet väärin, niin tuolloin ei oma valvonta ole mitenkään erityisen tehokasta, sekä se saattaa jopa houkutella peittelemään rikoksia, joita ei voida mitenkään hyväksyä. Jos ajatellaan tilannetta, että 20 vuotta alalla ollut henkilö huomaa tehneensä virheitä, jotka voivat aiheuttaa hänelle lupien viemisen tai mittavia korvauksia, niin silloin saattaa mieleen tulla, että nuo teot, mistä itseä on epäilty voidaan mukavasti laittaa jonkun harjoittelijan syyksi tai niistä voidaan vain vaieta. Ja syy tuohon toimintaan on se, että tuollainen asia voi johtaa henkilön uran tuhoutumiseen.
Kun ihmisen ura tuhoutuu yli 40-vuotiaana, niin silloin kyllä on vaara siitä, että kaikki menee. Ja sitten jos lupa toimia alalla menee, niin tuolloin edessä on uudelleen kouluttautuminen, mikä saattaa olla hyvin ikävä prosessi, jos vaikka vanhukset on jätetty yksin johonkin huoneeseen, niin silloin saattaa joku kysyä syytä tähän toimintaan. Tuolloin ei ole mukava vastailla sellaisiin kysymyksiin, että miten saattoi käydä niin, että jossain vuorossa on vain yksi tai kaksi sairaanhoitajaa, vaikka nimilista oli täynnä nimiä? Ja miksi sitä, että joku työntekijä ei ole saapunut vuoroon ole huomattu, vaan hänelle on palkka noista tekemättömistä tunneista maksettu, mikä panee miettimään sitä, että miten lepsua on tuo valvonta sitten ollut?
Jos keskustellaan siitä, että joku hoitaja on ollut poissa töistä jatkuvasti, mutta hänelle on palkkaa maksettu, niin silloin mieleen tulee se, että onkohan tuo sosiaalisen median kieltämiseen liittyvä uutisointi oikeastaan sidoksissa noihin "aaveisiin", jotka on laitettu vuorossa olevien henkilöiden listoille. Varmasti silloin on kyllä noussut hiki pintaan, jos vaikka joku on mennyt sosiaalisessa mediassa kertomaan, että jostain paikasta maksetaan tunteja, vaikka työntekijä ei käy ollenkaan töissä.
Tai sitten tuota palkkaa on maksettu esimerkiksi vaitiolosta, eli vaikkapa vakavien hoitovirheiden peittelystä. Eikä muutenkaan ole mukava kertoa maailmalle, että on töissä, mutta sitten esimerkiksi Facebook on täynnä kuvia jostain Levin hiihtokeskuksesta, jossa on sitten on tuota työvuoroa vietetty. Samoin on saattanut käydä niin, että henkilö on kehunut jossain sosiaalisen median kanavalla sitä, kuinka hän on päässyt jonkun johtajan suosioon, eikä tämän takia ole velvollinen saapumaan työpaikalle, vaikka siinä sitten saattaa esimerkiksi potilas- tai muu turvallisuus vaarantua.
Eli miten kaksi hoitajaa voi kantaa vanhukset ulos, jos esimerkiksi tulipalo sattuu syttymään tuossa paikassa? Mutta kuitenkin se saattaa tuntua tuollaisesta hoitajasta tai muusta työläisestä hyvin normaalilta asialta, ja tässä sitten muistutan vielä siitä, että esimerkiksi velkominen paljastuu usein sellaisessa tilanteessa, missä esimerkiksi työvuoroja on korvattu, vaikka henkilö ei ole saapunut työpaikalle. Tuolloin esimies saattaa maksaa vaikkapa oman huumeongelmansa salaamisesta, eli jos joku on nähnyt hänen ottavan vaikka pillereitä, niin silloin saattaa mieleen tulla se, että tuolle todistajalle tarjotaan työtä tuossa paikassa, jotta hän olisi vaiti, eikä myöskään laitoksen maineelle tee hyvää se, että esimerkiksi vastaava ylihoitaja on ollut päihtyneenä työssään, ja tuolloin saattaa mieleen tulla salata koko asia.
Toinen versio näistä asioista on se, että kyseinen asioita salannut alainen rehvastelee näillä asioilla Internetissä, jossa julkaistaan kuvia, missä henkilö on laskettelemassa tai diskossa silloin, kun hän väittää olleensa töissä, kertoen "että tuossa työpaikassa saa tehdä mitä huvittaa". Ja se sitten on herättänyt poliisin tai jonkun muun valvontaelimen kiinnostuksen asiaa kohtaan, koska esimerkiksi hoitajien palkoilla ei varmaan joka viikonloppu vaellella Leville hiihtämään eli laskemaan jotain mäkeä alas suksilla. Noissa tapauksissa alkaa usein poliiseja kiinnostaa noiden tulojen alkuperä, jos varsinkin tuota työpaikkaa epäillään väärinkäytöksistä tai turvallisuuden vaarantamisesta.
Mietteitä erilaisista asioista, joista puhutaan tai jotka vaikuttavat yhteiskuntaan sekä yksilöön. Eli blogi sisältää sekä yksityistä ja julkista infrastruktuuria, lainsäädäntöä ja politiikkaa koskevia ajatuksia
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Miten ihmiset valitsivat autokratian?
Jokainen johtaja väittää ajavansa kansan etua. Mutta samalla unohdetaan se, että johtaja itse määrittelee sen, miten hän saamansa mandaattia...
-
"Vakooja-Veikon henkilöllisyyttä selvitettiin muun muassa tiedusteludokumenttien avulla. Kuvakollaasi: Malena Holmström" (YLE) E...
-
"Poraus. Itämerellä on löydetty lisää öljyä. Kuva Pohjanmeren öljynporauslautoista.(Uusi Suomi) "Puola on löytänyt merkittävän ö...
-
Yllä oleva kuva heijastaa avaruusohjelmien suurinta ongelmaa, joka saattaa olla myös niiden suurin pelastus. Siinä esitetään se, kuinka suur...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.