Trumpin ongelma on siinä, että hänen järjestelmänsä on liian hyvin orkestroitu. Donald Trump hoitaa tehtäviään samalla tavalla kuin liikeyritystä. Hän orkestroi järjestelmänsä kuin valtavan orkesterin, jossa jokaisen toimijan on tiedettävä oma paikkansa. Trump toimii joukon kapellimestarina, ja hän ei missään tapauksessa sitten halua kuulla mitään vastaväitteitä. Ja juuri se että hän ei siedä oppositiota, jonka avulla hän voisi havaita helpommin virheitä, joita hänen suunnitelmansa pitävät sisällään. Tekevät hänen suunnitelmistaan ikään kuin reikäisiä. Jos joku huomaa jonkun heikkouden, niin silloin hän ei kykene saamaan ääntään kuulumaan. Hänet yksinkertaisesti huudetaan hiljaiseksi. Ja juuri tätä tilannetta varten pitäisi olla joku suunnitelma.
Trump ei ole paljon aikaa kuluttanut esimerkiksi varasuunnitelmien tekemiseen. Ja juuri se että hän haluaa johtaa kaikkea, johtaa siihen, että hän sivuuttaa realiteetit. Eli hän on suoraan ajatellut esimerkiksi Iranin sodan olevan ohi kun hän haluaa. Sota on mennyt toistaiseksi USAn kannalta melko hyvin, mutta sen hinta on valtava. Ja juuri tuon sodan lasku on rahallisesti valtaisa, sekä tietenkin valtava ase hänen vihollistensa tai vastustajiensa käsissä. Hän ei laskenut sitä, että Iranin patavanhollinen papisto saattaakin haluta ulkoista vihollista, jotta he voivat pönkittää rapautuvaa valtaansa. Ja Trump antoi heille sen paljon puhutun vihollisen, jonka kaltainen toimija on ennenkin yhdistänyt epäsopuisia valtioita.
Trump on ympäröinyt itsensä "jees miehillä", jotka eivät hänelle paljon sano vastaan. Hän vaatii heiltä solidaarisuutta. Ja sitä että he tekevät työnsä eli sen mitä Trump heitä käskee ilman vastaväitteitä. Ja Iranin sota on Trumpin kannalta erittäin ikävä, koska se on USAssa erittäin epäsuosittu. Jos sitten Trump vielä onnistuu yhdistämään Iranin, niin hän on tehnyt sellaista, mitä kovin moni ei ole kyennyt tekemään. Tai ehkä tuota ihmettä voidaan verrata siihen, kun Stalin aikoinaan yhdisti Suomen pudottamalla muutamia pommeja Helsinkiin.
Mutta jos sanotaan että Trump on menettänyt uskottavuuttaan. Eli hänen poukkoilunsa esimerkiksi Iranin kohdalla eli iskujen määrääminen ja sitten niiden peruminen on saattanut johtaa siihen, että Iran ei usko hänen enää iskevän. Syy tähän on se, että Trump on monta kertaa käyttänyt kovaa kieltä. Ja sitten hän on menettänyt sen paljon puhutun uskottavuutensa. Tuolloin jotkut ajattelevat, että Trump jänistää.
YLEn artikkelin mukaan.
"Persianlahden maiden ”Suuret Johtajat ja Liittolaiset” olivat Trumpin mukaan vedonneet häneen suunniteltujen iskujen lykkäämiseksi. Yhdysvalloille suotuisa sopimus Iranin kanssa on kuulemma taas kerran näköpiirissä."(YLE)
"– Me EMME toteuta suunniteltua hyökkäystä Iraniin huomenna, mutta olen ohjeistanut [sodanjohtoa] valmistautumaan täysimittaiseen, suuren mittakaavan hyökkäykseen hetken varoitusajalla, jos hyväksyttävää Diiliä ei saavuteta, Trump uhkasi samassa yhteydessä."(YLE)
"Sama kuvio on toistunut jo monta kertaa."(YLE)
"Trump on pian kolme kuukautta jatkuneen sodan aikana uhkaillut Irania massiivisilla iskuilla yhden jos toisenkin kerran, ja usein viime hetkellä perunut tai ”lykännyt” aikeitaan." (YLE)
"Trumpille on maailmalla jo yli vuoden ajan irvailtu Taco-meemillä. Trump always chickens out eli Trump jänistää aina viittaa siihen, että Trumpilla on tapana perääntyä kovista puheistaan niin talous- kuin ulkopolitiikassa." (YLE)
"Iran ei ole näyttänyt merkkejä alistumisesta Trumpin toistuvien uhkausten edessä. Se voi johtua siitä, että uhkaukset ovat menettäneet uskottavuuttaan." (YLE)
"– Trump voi ajatella rakentavansa nerokkaasti strategista epävarmuutta, vaikka menetelmä ei oikeasti toimisi ollenkaan eikä auttaisi häntä pääsemään lähemmäs konfliktin ratkaisemista itseään hyödyttävällä tavalla." (YLE)
Mutta tuolloin unohdetaan sellainen asia, että Trumpin etu ei ehkä ole aivan sama, kuin mitä me muut olettaisimme. Trump asettaa oman etunsa Republikaanien sekä USAn edun edelle. Jos hän ei ole suosittu edes Republikaanien keskuudessa, niin se varmasti näkyy sitten tulevaisuudessa äänestystuloksina. Mutta tietenkin voi olla että Trump vain haluaa kääntää ihmisten huomiota pois esimerkiksi Epstein papereista. Siis mitä sitten jos joku pedofiili on kuollut, kun ihmiset saavat katsella jännitysnäytelmää, eli Persianlahden tosi-TVtä. Eli jos hän kykenee pitämään parin vuoden ajan omaa paikkaansa, niin se ehkä riittää. Hän saattaa yrittää estää tutkimuksia sillä, että hyökkää Iraniin.
Mikäli ajatellaan sitä, että Donald Trump haluaisi säätää lakeja, niin tietenkin hänellä pitäisi olla kahden kamarin, eli edustajainhuoneen ja senaatin tuki. Mutta sitten jos ajatellaan että myös Trumpilta loppuvat ideat, jotka koskevat lainsäädäntöä. Eli mitä lakeja Trump nyt sitten tällä kerralla halusi, tai haluaisi muuttaa?
Joten jos Trump voi tarttua samaan kahvaan, mihin eräs Veikko Vennamo Suomessa tarttui, niin hän voisi selvitä kaikesta. Vennamon ohje tuohon tilanteeseen on selvä, eli ryhdytään riitelemään. Niin kukaan ei huomaa, että ideat ovat lopussa.
Trumpille itselleen riittää että hän ei joudu virkasyytteeseen.
Se että Kongressin alahuone estäisi hänen lainsäädäntöään ei ehkä olisi hänelle niin epämieluisaa. Nimittäin on mahdollista, että Trump ei edes halua käyttää lainsäädäntöä. Vaan hänelle riittää kaaos. Eli kun alahuone ja senaatti riitelevät, niin hänen ei tarvitse keksiä mitään uutta. Eli riitely ja kinastelu saisivat taas muut katsomaan sinne mihin Trump haluaa ihmisten katsovan, eli poispäin hänen omasta toiminnastaan.
https://yle.fi/a/74-20226689

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.