Tekstin alla on YLEn artikkeli, jossa käsitellään lastensuojelun ongelmia, joista suurin on se, että miten rakennetaan lapsen tulevaisuus sen jälkeen, kun hän on joutunut huostaanotetuksi.
Maassamme on tapana, että heikompia syyllistetään erittäin helposti. Lapset ovat tietenkin ihmisiä, joilla on erityinen paikka yhteiskunnassamme. Se on se, että lasten pitää totella, eikä heidän omaa mielipidettään tarvitse kysellä. Kuka nyt lasten mielipiteen kuunteluun aikaansa viitsii kuluttaa, kun sitä ei tarvitse noudattaa. Kun sijoituslapsi joka tulee ehkä hyvinkin rikkonaisesta kodista sijoitetaan outoon ympäristöön, jossa ei ehkä ole yhtään oman ikäistä leikkikaveria, niin se saattaa aiheuttaa hiukan ahdistusta. Vai miltä itsestä mahtaisi tuntua olla 8-vuotiaana outojen ihmisten ympäröimänä, ja osa noista ihmisistä saattaa ehkä olla pelottavia. Samoin tieto siitä, että pitkään jatkunut suhde voi päättyä muutamassa tunnissa saattaa tuoda epävarmuutta lapsen mieleen.
Usein huostaanotto itsessään sujuu ilman ongelmia. Mutta sitten kun puhutaan muusta, eli siitä miten lasten tulevaisuutta lähdetään rakentamaan, niin se on ainakin joskus jäänyt puolitiehen. Lastensuojelusta saa apua siten, että konfliktitilanteissa nuo lapset sitten voidaan siirtää uusiin perheisiin, joissa on ilmeisesti helpompaa solmia luottamuksellisia suhteita. Noiden lasten paikka yhteiskunnassa on se, että he voivat siirtyä mukavasti vaikka siivoamaan, tai mieluummin vaikka lopun iäkseen psykiatriseen sairaalaan. Noin ei kenenkään tarvitse pelätä sitä, että nuo lapset nousevat vaikka omiksi esimiehiksi.
Samoin joskus esimerkiksi alkoholisoituneet- tai huumeita käyttävät vanhemmat ovat vaatineet lasten siirtämistä pois jostain koulusta, kun he ovat pelänneet salaisuuksiensa paljastuvan. Joidenkin ihmisten mielestä lastensuojelu on asia, jota voidaan käyttää hyväksi silloin, kun lapsi häiritsee esimerkiksi omaa joulun viettoa.
Jos sijoituslapsi on ollut perheessä pitkän aikaa, niin silloin tietenkin tulee eteen tilanne, missä saattaa syntyä vastakkain asettelua omien eli biologisten ja sijoituslasten välille. Jossain vaiheessa eteen tulee tilanne, missä kaikille ei olekaan syystä tai toisesta varattu jotain asiaa. Ja sitten joudutaan valitsemaan sijoitus- ja biologisten lasten välillä. Jostain syystä niin sanottu "oma lapsi" usein tulee tuolloin valituksi. Hoitosuhteen purkamiseen voi olla tuhansia syitä. Ja yksi noista syistä on se, että omat sukulaiset sitten haluavat tuon suhteen pukamista. Eli suvun taholta painostetaan siihen, että "joko hän lähtee" tai "me lähdemme".
Lastensuojelu voi purkaa kymmenen vuotta kestäneen sijoituksen sijaisperheeseen hyvinkin nopeasti, jos se katsoo lasten edun sitä vaativan. Mutta samalla pitäisi tietenkin valvoa nimenomaan lasten, eikä varsinaisesti aikuisten etua. Siis tässä kohtaa sitten tietenkin voidaan miettiä yhdessä sitä, mikä on lasten ja mikä on aikuisten etu. Tai sitten voidaan samalla kysyä, että kenen lapsen etua noissa sijoituksissa ajetaan?
Lasten edun nimessä suoritettu huostaanotto voi muuttua hyvin helposti lasten pallotteluksi, eli lasta siirretään sijoitusperheestä toiseen, koska vanhemmat eivät saa otetta tuosta lapsesta, mikä tietenkin on lehtijutun mukaan siitä johtuvaa, että noissa sijoitusperheissä ei ole samoja keinoja käytössä, kuin esimerkiksi psykiatrisen sairaalan suljetulla osastolla. Tuossa lehtijutussa ansiokkaasti kirjoitetaan siitä, miten sijoituslasten kanssa on ollut vaikeuksia, joihin puuttumiseen ei ole ollut keinoja. Ja kuten tavallista nimenomaan ongelmiin ja negatiivisiin asioihin kiinnitetään huomiota.
Tai niin ilmeisesti jossain tutkimuksessa on sanottu. Sijoituslasten ongelmat ovat siis sellaisia, että niihin ei ole voitu mitenkään puuttua. Sijoituslapsia ei ilmeisesti ole noissa tutkimuksissa paljon ehditty haastatella, eli tietenkin syynä tuohon sijoituslasten "huonoon käytökseen" on sijoituslapsi itse. Lapsi nimittäin on kaiken pahan alku, ja hän ei ehkä aivan heti osoita halukkuutta avoimeen keskusteluun. Eli lasten syyllistäminen on melko helppoa, koska lapsi itse ei saa ajaa asioitaan. Kun lapsi yrittää puhua jostain asiasta, niin hänet voidaan vaientaa huutamalla "suu kiinni".
Ja kun valvova sosiaalivirkailija sitten tulee käymään, niin lapsi voidaan ohjata omaan huoneeseensa, jotta vanhempien asiat eivät leviä mihinkään. Siinä sitten voi tilanne tuntua tuosta lapsesta hiukan painostavalta, ja koska hän ei saa kontaktia oman ikäisiinsä, niin hänen käytöksensä voi muuttua hiukan erilaiseksi kuin muiden lasten. Eli jos hän ei saa mahdollisuutta luoda luottamuksellisia ystävyyssuhteita myös oman ikäisiinsä lapsiin tai nuoriin, niin hänen sosiaaliset taitonsa eivät ehkä pääse kehittymään. Ei mikään taito ei kehity, jos sille ei anneta mahdollisuutta kehittyä.
Jos taas aikuista ja heidän omaa käytöstään lähdetään ruotimaan, niin siitä voi tulla vaikka syyte kunnianloukkauksesta. Vaitiolovelvollisuus tietenkin takaa ettei aikuisten päihde- tai muista ongelmista edes voida ajatella puhuttavan. Siis tuosta lapsesta saa tietenkin kertoa kaikille, miten paljon pahaa hän on tehnyt. Jos pahan tekemistä ei sitten löydy, niin niitä pahoja tekoja voidaan vaikka keksiä, niin ei muiden tarvitse ajatella sitä, että aikuinen viettää koko joulun ryypäten.
Kuka edes haluaa tietää miten hyvä tuollainen lapsi voisi jossain asiassa olla, kun vaihtoehtona on joukko vetäviä kauhutarinoita. Eli kun joku "Perjantai 13. päivä" elokuvan "Jason Voorhees" tekee jotain, niin "varmaan tuo sijoituslapsikin tekee samoja asioita". Samoin sijoituslasten siirtäminen toiseen perheeseen varmasti ratkaisee puolet koulun ongelmista, eli varmaan tuo sijoituslasten poistaminen koulusta lopettaa häiriköinnin sekä kiusaamisen. Tai ainakaan niistä ei tehdä niin paljon ilmoituksia kuin ennen.
Edessä on taas joulu, joka on suurimmalle osalle lapsista melko hyvä juhla. Mutta osalle lapsista joulu tuo eteen alkoholin käyttöä, yksinäisyyttä sekä monia muita hyvin ikäviä asioita. Ei ole mukavaa kun toiset availevat lahjoja, ja itse joutuu katsomaan vierestä. Sijoituslapsi on samanlainen lapsi kuin muutkin. Hän tarvitsee samanlaista aikaa sekä kannustusta kuin muut. Joskus on ikävä kyllä tapahtunut sitä, että muut lapset ovat saaneet vanhempiensa tai vanhempien sisarustensa taholta ohjeistuksen, että sijoituslasten kanssa ei saisi olla tekemisissä, kun he ovat niitä kauheita "jenginuoria". Heidän niskoilleen voidaan sitten työntää vaikka kaikki näpistykset, mitä kylässä tapahtuu.
Heillä ei ole harrastuksia, joissa sosiaaliset taidot pääsevät kehittymään. Ja miten mitään syvällisiä suhteita edes pääsee syntymään, jos lasta siirretään jatkuvasti toiseen paikkaan? Samoin jos vanhemmat ovat ryypänneet tai muuten kohtelevat lastaan kaltoin, niin miten he muka hänelle mitään harrastuksia edes voisivat kustantaa? Eli sijoituslapsesta pääsee erittäin helposti eroon. Riittää että eteen tulee riita esimerkiksi jostain sängyn sijaamisesta tai nukkumaan menosta.
Siinä voi sitten näpytellä sosiaalivirkailijan numeron, ja soittaa vaikka keskellä yötä, niin tulevat hakemaan sen kauhean huonosti käyttäytyvän kakaran pois. Sitä en sitten tiedä, että mitä tapahtuu, jos vaikka naapuri sattuisi soittamaan tuon puhelun. Jos tuo lapsi nyt sitten esimerkiksi suljettaisiin varmuuden vuoksi suljetulle osastolle, niin silloin ei naapurin "Armaksen" tarvitse koskaan kohdata tuota rasavilliä tai miten sijoituslapsesta nyt ylipäätään puhutaan.
https://yle.fi/a/74-20192123
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.