tiistai 29. huhtikuuta 2025

Kiina ja ilmeisesti jotkut muutkin maat vainoavat toisinajattelijoita Interpolin avulla

Interpol on kansainvälinen poliisiorganisaatio, jonka tehtäviin on kuulunut kansainvälisten rikollisjärjestöjen valvonta. Kyseessä on organisaatio, joka koordinoi eri valtiollisten poliisien toimintaa, tai ainakin sen kuuluisi olla tällainen toimija. Mutta kuten tiedämme, niin eri maailman valtioilla on erilaisia käsityksiä rikollisuudesta, ja vasta nyt on ilmeisesti havahduttu siihen, että jotkut valtiot käyttävät Interpolia väärin. 

Eli ne käyttävät tekaistuja etsintäkuulutuksia mahdollisista talous- tai jopa henkirikoksista saattaakseen esimerkiksi poliittisia toisinajattelijoita oman maansa viranomaisten huostaan sekä mahdollisesti hyvinkin ikäviin oloihin vankiloihin, joiden tarkoitus on pitää sisällään lähinnä poliittisia rikollisia eli lähinnä henkilöitä, jotka ovat uskaltaneet sanoa valtion johdon vastaisia mielipiteitä. Interpolin hyväksikäyttö noiden ihmisten jäljittämisessä ei ole aivan uusi ajatus. 1930 ja  -40 luvuilla natsit käyttivät Interpolia erittäin pahasti hyväkseen, ja 1940-luvun alussa se oli käytännössä täysin SS-miesten hallussa. Interpol ei siis itse tutki rikoksia, vaan auttaa poliiseja verkostoitumaan, ja jakamaan tietoja keskenään. 

Interpolin tietokantojen väärinkäyttö on pelottavan helppoa. Kun poliisijärjestöä rakennettiin, niin unohdettiin se, että jossain maassa poliisi saattaa lavastaa henkilön rikolliseksi.  Jos esimerkiksi Kiinan tiedustelu haluaa tietää jonkun sen kansalaisen olinpaikan tai oleskelumaan, niin sen täytyy vain tekeytyä rikospoliisiksi ja sitten väittää tuota kohdetta huumekauppiaaksi, ihmiskauppiaaksi tai sarjamurhaajaksi, ja näin sitten poliisijärjestöjen välinen yhteistyö mahdollistaa henkilön paikantamisen. Ja tietenkin Kiinan viranomaiset voivat tuoda jonnekin rikospaikalle esimerkiksi kupin, jota joku toisinajattelija on käyttänyt vankilassa. Tuolloin esimerkiksi turvallisuuspalvelu voi murhata toisen toisinajattelijan jossain maassa, ja sitten vaikka heittää tuollaisen kupin lattialle, jolloin kyseisen toisinajattelijan etsintäkuulutus voidaan näin saattaa voimaan. Tuollaisen palvelun voi tietenkin saada myös turisti, joka vierailee väärässä maassa. 

Järjestöön kuuluu 196 jäsenmaata, ja juuri se että aloite Interpolin kautta tehtävään etsintäkuulutukseen tulee kansalliselta viranomaiselta on heikkous. Eli siis Interpolin ylläpitämiin kansainvälisiin sormenjälkirekistereihin, joissa on esimerkiksi lasten hyväksikäyttörikoksista, terrorismista, ihmiskaupasta ja muista vastaavista rikoksista epäiltyjen tai rikospaikalta otettujen sormenjälkien rekisteri voi pitää sisällään myös muista kuin ns. "oikeista rikoksista" epäiltyjen rikollisten sormenjälkiä. Interpoliin tuodaan sormenjälkiä jotta niitä voidaan verrata kansainvälisellä tasolla, ja tuota menetelmää voidaan käyttää tehokkaasti myös esimerkiksi sarjamurhaajien etsimiseen. 

Mutta vastuu siitä, että haettava henkilö todella on sarjamurhaaja ja että sormenjälki on todella otettu murhapaikalta on poliisilla, joka tuon rekisteröinnin tekee. Tuolloin usein unohdetaan, että on maita, joissa poliisin ensisijainen tehtävä on puolustaa hallitusta. Eli noissa poliittisen poliisin tehtävissä saattaa joskus poliisilta unohtua totuus. On hyvin houkuttelevaa kirjoittaa jostain poliittisesta vastustajasta etsintäkuulutus, ja väittää häntä vaikkapa sarjamurhaajaksi. Tuolloin tuon henkilön asunnosta haetaan vain sormenjälki, joka syötetään Interpolin rekisteriin. Ja sitten esimerkiksi Kiinan viranomaiset voivat etsiä sen kautta kohteensa olinpaikkaa. 

https://yle.fi/a/74-20158469

https://www.interpol.int/

https://fi.wikipedia.org/wiki/Interpol

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Ydinaseita ja miinasopimusta.

Yllä: Panavia Tornado IDS  kylvää pommeja sekä miinoja JP233 yksiköstä  Syy Israelin iskuun Iraniin saattaa olla ainakin osittain Trumpin po...