Siirry pääsisältöön

Syyria on Putinille valtava arvovaltatappio.





Kuva: YLE (https://yle.fi/a/74-20129986)


Syyrian sisällissodan rintamien romahtaminen on periaatteessa melko lailla samanlainen tapaus kun Afganistanin hallinnon romahtaminen muutamia vuosia sitten. Tuolloin länsimaiden asettama hallitus romahti Talibanin edessä, ja Taliban toi sitten sen synkän yön Afganistaniin. Eli periaatteessa Syyrian tai Al Assadin hallinnon romahtaminen on samanlainen tapaus. 

Kun ulkomainen tuki loppui, niin Al Assadin asevoimat kaatuivat kuin heinää, ja tällä hetkellä kapinalliset hallitsevat Syyrian pelokasta pääkaupunkia. Se miten tilanne kehittyy tietenkin riippuu siitä, miten nämä kapinalliset alkavat käyttää valtaansa. Siis tässä kohdassa sanon tietenkin sen, että kukaan ei varmaan tule koskaan vuodattamaan kyyneltäkään Al Assadin sekä hänen diktatuurinsa kaatumisen johdosta. Kuitenkin kuten kartasta voimme huomata, niin kapinalliset eivät ole yhtenäinen ryhmä. 

Eikä koko maa ole läheskään kapinan johtoon ilmoittautuneiden islamistien hallinnassa. Joten tietenkin on olemassa vaarana se, että nuo kapinallisryhmät alkavat taistella keskenään. Samoin voi olla mahdollista, että nuo kapinallisryhmät alkavat käyttää samanlaisia otteita. Kuin mitä Al Assadin hallinto käytti, niin tuolloin edessä voi olla hyvin ikävä ja monimutkainen tilanne, jossa jokainen haluaa ottaa hiukan paremman siivun uudesta vallasta, kuin mitä toiset sille antaisivat. 


Pelkona on se, että Al Assadin hallintoa seuraa uusi hirmuvalta. Kun diktaattorit kaatuvat, niin yleensä seurauksena on ollut jonkinlainen puhdistus sekä kostotoimenpiteet, joita hirmuhallinnon palveluksessa olleet kiduttajat ja muut vastaavat ihmiset pelkäävät aivan aiheesta. Kun me sitten puhumme diktatuurien kaatumisesta, niin silloin me kohtaamme aivan omituisen asian. Nimittäin sen että diktaattori hallitsee usein meidän, eli länsimaiden tai jonkun ulkopuolisen tahon tukemana. Ja se miten me tuemme diktatuureja on sitten sitä klassista toisen politiikan hyväksymistä. 

Me suuntaamme turistimatkoja maihin, joissa hallinto käyttää likaisia keinoja valtansa ylläpitämiseen. Me tuemme valtioita joissa on kehno ihmisoikeustilanne, ja samalla unohdamme että nuo ihmiset jotka ovat pitäneet valtaa noissa maissa käyttävät turismia ja muuta vastaavaa toimintaa oman politiikkansa pönkittämiseen. Eli he haluavat kansansa uskovan, että nuo kovan luokan poliisitoimet ja täysi välinpitämättömyys muusta kuin omasta henkilökohtaisesta hyvästä hyväksytään lännessä. 

Se että Syyrian hallitus kaatui saattaa merkitä paljon enemmän tai vähemmän, kuin mitä me olemme uskoneet tai halunneet uskoa. Al Assad on tukenut Putinin sotaa ilmeisesti suurella rahasummalla, mutta nyt kun Putinilla sekä Iranilla ja Hizbollahilla on ollut muita kiireitä, niin Al Assad on jäänyt yksin. Ja yksin jäätyään tuon miehen asevoimat ovat romahtaneet. Mutta sitten kun ajattelemme sitä, että Al Assad on tällä hetkellä ilmeisesti Moskovassa Putinin tarjoamassa turvapaikassa, niin hän on toiminut kuten moni muukin diktaattori. 

Eli kun omaa politiikkaa ei enää voida tukea, niin silloin lähdetään karkuun, ja jätetään alaiset taakse selvittämään omia toimiaan niiden kanssa, joita he ovat ehkä kiduttaneet. Kun me sitten lähdimme pohtimaan sitä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, niin silloin kohtaamme sellaisen tilanteen, että juuri pelko kostosta saattaa ajaa Syyriaa kohti uutta tai pitkittynyttä sisäistä konfliktia. Ja pahimmassa tapauksessa Al Assadin akaan sorretuista ihmisistä tulee uusia sorrettuja. 

Al Assad kuuluu erääseen vähemmistöön. Ja en itse tiedä että kuinka paljon hän on omaa kansanosaa sortanut. Mutta kuitenkin hänen kaatumisensa voi aiheuttaa mahdollisesti kostotoimenpiteitä tuota hänen kansanryhmäänsä vastaan. Eli edessä on pahimmassa tapauksessa etninen konflikti, joka voi muuttua hyvin veriseksi. Mutta se mitä sitten tämä asia toi Vladimir Putinilla on on valtava arvovaltatappio, joka voi aiheuttaa sen, että häneen ei enää niin paljon luoteta. 

Toisaalta Venäjä on sanonut, että kapinallisten  Hayat Tahrir al-Sham, HTS ryhmä on sanonut, ettei se hyökkää Venäjän Syyriassa olevia tukikohtia vastaan. Putin ei varmaan ilmaiseksi ole tukeaan antanut, joten tämä Syyrian hallinnon romahtaminen saattaa vaikuttaa Venäjään hyvinkin pitkään. Se miten paljon tuo sopimus siitä, että kapinalliset eivät hyökkää Venäjän Syyriassa sijaitseviin tukikohtiin merkitsee on kuitenkin jollain tavalla epävarmaa. Venäjä on vetänyt laivansa pois sen laivastotukikohdasta, mikä kertoo siitä, millainen tilanne Syyriassa on. HTS ei siis hallitse koko Syyriaa, vaan mukana on myös muita Al Assadia vastustaneita ryhmiä. 



https://yle.fi/a/74-20129986


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Piia Ristikankareen 35 vuotta sitten tapahtunut katoaminen on taas kerran julkisuudessa

Kuva: Nanna Särkkä / Yle, Mapcreator, OpenStreetMap Piia Ristikankareen (s. 18.12.1972) katoaminen 35 vuotta sitten ei jätä ihmisiä koskaan rauhaan. Ja tässä haluan sanoa, että murha tai henkirikos ei koskaan vanhene. Eli Piia Ristikankareen katoamista tutkitaan murhana, ainakin kunnes hänen ruumiinsa löytyy, ja kuolinsyy sitten saadaan selville. 7. Lokakuuta 1988 tuo 15 vuotias tyttö lähti kotoaan, eikä häntä koskaan sen jälkeen olla tavattu. Ja juuri tämä katoaminen on asia, mikä tekee tästäkin tapauksesta merkillisen.  https://yle.fi/a/74-20089138 Veljen lausunnon mukaan Piia Ristikankare paukautti oven kiinni perässään, ja sen jälkeen tuota nuorta tyttöä ei koskaan tavattu, elävänä eikä kuolleena. Ja taas kerran YLEn kotisivuilla on ollut tarina siitä, kuinka joku kalastaja oli lokakuussa 1988 nähnyt oudon veneen, kuullut loiskahduksen sekä sitten myöhemmin epäillyt tämän veneen liittyvän Piia Ristikankareen katoamiseen. Veneessä oli kalastajan mukaan ilmeisesti kolmesta neljä ...

Miksi Venäjä lähettää miehiä varmaan kuolemaan?

Yllä: Kommandopipo luo kasvottomuutta, ja henkilöllisyyden peittäminen on tietenkin joillekin lupa kaikkeen. Sen turvin voidaan tehdä rikoksia sekä simputtaa alaisia. Samalla tietenkin kommandopipon avulla sotilaan persoonallisuus saadaan poistettua, mikä tekee simputtamisesta sekä alaisten uhraamisesta helpompaa. Eikä kukaan myöskään näe sitä, jos miehet vaihtuvat joka kuvassa. Eli suuret tappiot voidaan peittää kätkemällä sotilaiden henkilöllisyys.  Miten tehdään omien miesten surmaamisesta helppoa? Peitetään miesten kasvot sekä väitetään heitä rikollisiksi. Tuolloin tietenkin rikosten lajit voidaan unohtaa mainita. Eli onko esimerkiksi Venäjän vangeista kootuissa osastoissa oikeasti väkivaltarikollisia vai onko mukana myös esimerkiksi Putinin vastustajia. Väkivaltarikollisten esitteleminen tekee tietenkin noiden miesten uhraamisesta helpompaa. Kun komentaja ajattelee lähettävänsä pahoja ihmisiä kuolemaan, niin se auttaa tukahduttamaan omantunnon.  Muutama päivä sitten oli I...

Tieteen vääristelyn ja taiteellisen vapauden ero

Tieteen tehtävä on luoda tietoa, kun taas taiteen tehtävä on viihdyttää. Tieteen vääristely on taas se, että valheellista eli tekaistua tietoa esitetään totena. Eli romaanista tulee tieteen vääristelyä jos se esitetään totena.  Tieteen tehtävä ei ole olla moraalista, sen ei ole tarkoitus olla viihdyttävää eikä myöskään mitään poliittista agendaa tukevaa. Tieteen tehtävä on luoda tai tuoda ihmisten eteen oikeasti tutkittua tietoa, ja se miten sitten tuota tutkittua tietoa käytetään on tiedon käyttäjän asia. Miten tieto muuttuu tutkituksi sekä todistetuksi tiedoksi on oma prosessinsa, eli ensin esitetään hypoteesi, sitten asiaa tutkitaan, ja tuossa vaiheessa asiaa kutsutaan konjektuuriksi. Sen jälkeen kun asiaa on testattu lukuisin kokein, niin siitä tulee tutkittua ja varmennettua tietoa. Ja tämän jälkeen tutkittu ja varmennettu tieto saattaa kuitenkin muuttua siksi, että havaintovälineet sekä havaintojen analysoimiseen tarkoitetut välineet parantuvat.  Mutta sitten me välillä ...