Siirry pääsisältöön

Miksi Venäjä ei itse tuota omia ammuksiaan?

KN-23 (Hwasong-11)



Ukrainan kriisi on avannut lännen silmät, mutta kuten olemme huomanneet, niin myös Vladimir Putinilla on omia tukijoita. Kumpikin sodan osapuolista on ainakin jossain määrin riippuvainen toisten tuesta, ja tuon tuen todellista hintaa ei tiedä kukaan. Eli onko Putin luvannut ydinaseisiin sopivaa teknologiaa noille maille vastalahjaksi saamistaan lennokeista, tykin ammuksista sekä ohjuksista. Mutta onko Venäjän oma ammuspula poliittinen vai tuotannollinen? Eli estääkö Venäjän johto ammusten ja ohjusten valmistamisen, koska pelkää että noita räjähteitä päätyy vääriin käsiin. Vai eikö venäjällä ole sellaisia välineitä tai materiaaleja, että esimerkiksi taktisiin aseisiin soveltuvia kiinteää polttoainetta käyttäviä raketteja voidaan siellä valmistaa?

Aikoinaan Neuvostoliitolla oli vaikeuksia kiinteän polttoaineen valmistamisessa. Kiinteän polttoaineen etu nestemäiseen polttoaineeseen nähden on se, että polttoaine voidaan varastoida rakettiin. Tuolloin kiinteää polttoainetta käyttävät raketit voidaan laukaista välittömästi käskyn jälkeen. Toki myös nestemäisiä ajoaineita voidaan varastoida rakettiin, mutta esimerkiksi huoneenlämmössä varastoitavia nestemäisiä hapettimia ja polttoaineita, kuten typpihappo sekä varsinkin hydratsiini ovat hyvin myrkyllisiä aineita. Noita aineita käytetään kuitenkin nimenomaan sellaisissa raketeissa joissa polttoaine on varastoitu kantorakettiin. 

Niiden ongelma on siinä, että typpihappo syövyttää säiliöitä sekä putkia. Samoin hydratsiini on myrkyllisyytensä takia verrattavissa kemialliseen aseeseen, ja väärissä käsissä se johtaa hyvin vaarallisiin tilanteisiin. Kiinteät ajoaineet taas ovat räjähteitä, joita voidaan käyttää myös sellaisenaan räjähteinä, ja nykyinen Venäjän poliittinen tilanne aiheuttaa pelkoa siitä, että joku voi varastaa noita aineita ja käyttää niitä esimerkiksi Putinia vastaan. Toimillaan Putin on aiheuttanut vihaa sekä pelkoa, ja molemmat ovat ennenkin olleet motiiveina murhiin. 

9K720 Iskander



Eli hän on saanut tukea Iranilta sekä Pohjois-Korealta ja ilmeisesti myös Kiinalta, vaikka osa sen pankeista on lopettanut maksuliikenteen Venäjän ja Kiinan välillä. Samoin Kiina on myös ilmeisesti myynyt lennokkeja kummallekin sodan osapuolelle. Kuitenkin Pohjois-Korea sekä Iran ovat myyneet satoja ballistisia ohjuksia Venäjälle, ja Pohjois-Korean toimittamia Hwasong-11 (KN-23) ohjuksia on käytetty iskuissa Ukrainaan. Noiden noin 800 kilometriä kantavien ohjusten käyttö kertoo siitä, että Venäjä ei joko halua tai kykene tuottamaan omia Iskander-ohjuksia. Syy tähän saattaa olla puhtaasti propagandistinen. Jos Iskanderin tarkkuus ei ole ollut riittävä, niin silloin varmaan on helpompi syytellä Pohjois-Koreaa noiden ohjusten puutteista. Ja ehkä Putin on kertonut miehilleen, että Hwasong-11 ohjuksia on toimitettu ikään kuin koekäyttöön. Saattaa olla että myös ohjuksen valmistaja Pohjois-Korea haluaa koekäyttää noita uusia "Kim Jong Unin Iskandereita" Ukrainassa. 

KN-23 Hwasong-1 ja 9K720 Iskander ohjusten yhdennäköisyys myös kuljetus-laukaisulaitteen kohdalla on silmiinpistävää. Joten onko mahdollista, että  nämä ohjukset on kehitetty yhteistyössä venäläisten sekä pohjois-korealaisten tutkijoiden kanssa. 

Tai sitten Venäjällä on tuotantovaikeuksia noiden ohjusten kanssa. Eli onko pula komponenteista vai mistä, kun eivät Iskanderit riitä, vai onko loput noista ohjuksista varattu ehkä ydiniskuun? Kuitenkin se että esimerkiksi Venäjän huono suoriutuminen Ukrainassa, ja putoaminen Ukrainan tavoin ulkomaisen avun varaan kertoo siitä, että vaikka Ukrainan tilanteessa ei itsessään ole kovin paljon hurraamista, niin toki joku syy tuohon yllättävään apuun, mikä koskee tykistön kranaatteja sekä taktisia ohjuksia on oltava. Venäjän toiminta perustuu suurelta osin ohjusten massiiviseen käyttöön, eli siellä on ajateltu taktisten ohjusten korvaavan ainakin osittain miehitetyt lentokoneet. Syy tähän ajattelutapaan löytyy Venäjän sekä se edeltäjän Neuvostoliiton tavasta ajatella ensin niin sanottua poliittista luotettavuutta. 

Tuo luotettavuus tarkoittaa että ollessaan yksin lentokoneessa voi lentäjä ajatella tai tehdä asioita, joita hänen ei toivota tekevän. Yksi noista asioista on loikkaus länteen, jonka eräs MiG-25 lentäjä suoritti Japanissa 6. Syyskuuta 1976. Maalle sijoitettujen ohjusten miehistöt eivät samalla tavalla kykene loikkaamaan, ja he pysyvät muutenkin paremmin poliittisessa kontrollissa. Sen takia Venäjä panostaa maalta laukaistaviin korkeasti mobilisoituihin ohjuksiin, joiden avulla se on toivonut voivansa pommittaa Ukrainan tai muiden vihollistensa tykistön, joukkojen keskitykset sekä lentokentät hajalle. Noiden ohjusten ongelma on ollut se, että niiden tarkkuus ei ole jostain syystä kovin hyvä. Kranaattien valmistuksessa käytetään voimakkaimpia tunnettuja räjähteitä, joiden päätyminen vääriin käsiin voi olla tuhoisaa. 

https://missilethreat.csis.org/missile/kn-25/

https://ova.ttl.fi/hydratsiini

https://www.verkkouutiset.fi/a/kiina-sulkee-pankkejaan-venajan-maksuliikenteelta/#a83103de

https://www.sss.fi/2024/02/venaja-iskenyt-pohjoiskorealaisilla-ohjuksilla-ukrainaan-kertoo-ukrainan-tiedustelupalvelu/


https://en.wikipedia.org/wiki/9K720_Iskander

https://en.wikipedia.org/wiki/Defection_of_Viktor_Belenko

https://en.wikipedia.org/wiki/KN-23

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Piia Ristikankareen 35 vuotta sitten tapahtunut katoaminen on taas kerran julkisuudessa

Kuva: Nanna Särkkä / Yle, Mapcreator, OpenStreetMap Piia Ristikankareen (s. 18.12.1972) katoaminen 35 vuotta sitten ei jätä ihmisiä koskaan rauhaan. Ja tässä haluan sanoa, että murha tai henkirikos ei koskaan vanhene. Eli Piia Ristikankareen katoamista tutkitaan murhana, ainakin kunnes hänen ruumiinsa löytyy, ja kuolinsyy sitten saadaan selville. 7. Lokakuuta 1988 tuo 15 vuotias tyttö lähti kotoaan, eikä häntä koskaan sen jälkeen olla tavattu. Ja juuri tämä katoaminen on asia, mikä tekee tästäkin tapauksesta merkillisen.  https://yle.fi/a/74-20089138 Veljen lausunnon mukaan Piia Ristikankare paukautti oven kiinni perässään, ja sen jälkeen tuota nuorta tyttöä ei koskaan tavattu, elävänä eikä kuolleena. Ja taas kerran YLEn kotisivuilla on ollut tarina siitä, kuinka joku kalastaja oli lokakuussa 1988 nähnyt oudon veneen, kuullut loiskahduksen sekä sitten myöhemmin epäillyt tämän veneen liittyvän Piia Ristikankareen katoamiseen. Veneessä oli kalastajan mukaan ilmeisesti kolmesta neljä ...

Miksi Venäjä lähettää miehiä varmaan kuolemaan?

Yllä: Kommandopipo luo kasvottomuutta, ja henkilöllisyyden peittäminen on tietenkin joillekin lupa kaikkeen. Sen turvin voidaan tehdä rikoksia sekä simputtaa alaisia. Samalla tietenkin kommandopipon avulla sotilaan persoonallisuus saadaan poistettua, mikä tekee simputtamisesta sekä alaisten uhraamisesta helpompaa. Eikä kukaan myöskään näe sitä, jos miehet vaihtuvat joka kuvassa. Eli suuret tappiot voidaan peittää kätkemällä sotilaiden henkilöllisyys.  Miten tehdään omien miesten surmaamisesta helppoa? Peitetään miesten kasvot sekä väitetään heitä rikollisiksi. Tuolloin tietenkin rikosten lajit voidaan unohtaa mainita. Eli onko esimerkiksi Venäjän vangeista kootuissa osastoissa oikeasti väkivaltarikollisia vai onko mukana myös esimerkiksi Putinin vastustajia. Väkivaltarikollisten esitteleminen tekee tietenkin noiden miesten uhraamisesta helpompaa. Kun komentaja ajattelee lähettävänsä pahoja ihmisiä kuolemaan, niin se auttaa tukahduttamaan omantunnon.  Muutama päivä sitten oli I...

Tieteen vääristelyn ja taiteellisen vapauden ero

Tieteen tehtävä on luoda tietoa, kun taas taiteen tehtävä on viihdyttää. Tieteen vääristely on taas se, että valheellista eli tekaistua tietoa esitetään totena. Eli romaanista tulee tieteen vääristelyä jos se esitetään totena.  Tieteen tehtävä ei ole olla moraalista, sen ei ole tarkoitus olla viihdyttävää eikä myöskään mitään poliittista agendaa tukevaa. Tieteen tehtävä on luoda tai tuoda ihmisten eteen oikeasti tutkittua tietoa, ja se miten sitten tuota tutkittua tietoa käytetään on tiedon käyttäjän asia. Miten tieto muuttuu tutkituksi sekä todistetuksi tiedoksi on oma prosessinsa, eli ensin esitetään hypoteesi, sitten asiaa tutkitaan, ja tuossa vaiheessa asiaa kutsutaan konjektuuriksi. Sen jälkeen kun asiaa on testattu lukuisin kokein, niin siitä tulee tutkittua ja varmennettua tietoa. Ja tämän jälkeen tutkittu ja varmennettu tieto saattaa kuitenkin muuttua siksi, että havaintovälineet sekä havaintojen analysoimiseen tarkoitetut välineet parantuvat.  Mutta sitten me välillä ...