maanantai 5. joulukuuta 2022

Mitä Donald Trump on tuonut ihmisten tietoisuuteen?

 

Viimeksi Donald Trump on sanonut, että hänen mielestään USAn perustuslaki esimerkiksi presidentin valtakausia säätelevältä osin pitäisi purkaa. Ja tietenkin toinen asia, mikä on herättänyt närää on illastaminen räppäri Kanye Westin kanssa, joka on tunnettu antisemitistisistä kommenteistaan. Tuollaiset asiat ovat aina hyvin vaarallisia. Vaikka ihminen itse kuuluu johonkin vähemmistöön, niin se ei oikeuta kiistämään esimerkiksi holokaustia tai muita kansanmurhia. 

Kanye West eli nykyään Ye ei varmaan ole mikään aivan tavallinen rap-stara. Eli hän ei varmaan edusta kaikkien räp-muusikkojen näkemyksiä esimerkiksi holokaustista, mutta jostain syystä tuollainen ihminen usein täyttää lähes kaikki otsikot. Eli onko Ye eli entinen Kanye West sitten USAn ainoa räppäri ei merkitse mitään. Hänen lausuntonsa tuovat tietenkin paljon julkisuutta, mutta jostain syystä voidaan kysyä, että miksi muita kuin Yen kaltaisia äärimmäisyysihmisiä ei käsitellä missään mediassa.

Trump tietenkin haluaisi varmaan Kanye Westin tai mikä hänen nimensä nyt sitten onkaan oman vaalikampanjansa tukihenkilöksi. Mutta tuon räppärin kommentit voivat haitata hänen mahdollisuuksiaan. Eli kansanmurhan kiistämisen pitäisi olla rikos kaikissa maissa. Joten sen takia tuo räppäri voi olla vähän vaikeuksissa. 

En muuten tiedä että onko hänen sanoituksensa sitten kovin ahdistavia tai muuten väkivaltaisia, mutta voi olla että tietyistä ihmisistä kannattaa ainakin poliitikkojen pysyä erossa. Aseilla ja väkivallalla mässäily ei nimittäin tee hyvää millekään kampanjalle. Ja länsimaiseen politikointiin eivät aseet tai väkirynnäköt kuulu ainakaan hyväksyttävinä tapoina kasvattaa omaa suosiota. 

Siis se että Stalin on murhannut ihmisiä ei tarkoita että Hitlerin suorittamat juutalaisiin kohdistetut vainot tai kansanmurhat olisivat sen takia yhtään sen hyväksyttävämpiä. Samoin esimerkiksi 1930 ja -40 lukujen aikana tapahtunut holokausti eli juutalaisiin kohdistettu massamurha ei oikeuta ketään kauppaamaan crackia kaduilla tai murhaamaan ihmisiä lähiöissä. Se mitä tämä asia on sitten aiheuttanut on se, että ihmiset ovat saaneet huomata, että on olemassa henkilöitä, joiden mielestä vain he itse ovat oikeutettuja valtaan. 

Se että vallassa oleva henkilö haluaisi jatkaa vallan kahvassa myös säädettyjen kausien jälkeen varmasti ei ole ainutlaatuista historiassa, ja esimerkiksi sama vallanhalu sekä populismi yhdistävät Vladimir Putinia sekä Donald Trumpia. Molemmilla on erittäin paljon rahaa, joten he kykenevät ostamaan media-aikaa, ja samalla myös asema presidenttinä tarjoaa tai on tarjonnut molemmille mahdollisuuden hankkia paljon uusia ystäviä. 

Aivan kuten Kanye Westin tapauksessa voidaan kysyä, että onko Donald Trump normaali republikaani? Eli onko normaali republikaani sellainen, että hän uskoo Trumpin teorioihin vallan anastuksesta, kantaa rynnäkkökivääriä mielenosoituksissa sekä ryntää senaattiin aseistautuneena ja tuohtuu oikeasti, kun Trump ei pääse Valkoiseen taloon?

Mutta kuitenkin Donald Trumpin kaltaisten ihmisten ilmaantuminen vallan kahvaan kertoo siitä, kuinka vähän ihmiset oikeasti osaavat varoa populisteja. Populismi tarkoittaa sitä, että vain enemmistön oikeuksista välitetään, ja vain se että itse pääsee valtaan merkitsee jotain. Mutta populistien tapa puhua tuo heille todella paljon ääniä. 

He ovat ihmisiä jotka turvautuvat ismeihin, eli lyhyisiin sekä ytimekkäisiin lausahduksiin, joiden mukaan esimerkiksi enemmistöön kuuluvilla pitäisi olla oikeus kantaa ampuma-aseita itsepuolustukseksi, kun maailma on täynnä rikollisia. Eli noiden ihmisten lääke katujen turvattomuuteen on se, että kaikki ihmiset alkavat kantaa automaattipistoolia tai kivääriä kadulla, ettei heidän päälleen hyökätä. 

Mutta siis jo ajatellaan sitä, että tavalliset ihmiset ovat oikeutettuja kantamaan itsepuolustusaseita, niin riittääkö sitten tavallisen ihmisen koulutus niiden käyttöön? Tai onko tavallisella ihmisellä varaa ostaa noita aseita, joiden hinta on aika korkea. 

Vaatimus perustuslain muutoksesta on  aina vaarallinen. Nimittäin suurin osa diktaattorien valtaoikeuksista on säädetty pidettyjen hallitsijoiden sekä valtiojohtajien ollessa vallassa. Kun pidetty ja hyväsydäminen valtiojohtaja on astunut sivuun, niin valta on siirtynyt ennemmin tai myöhemmin despootin käsiin. 

Pidettyjen hallitsijoiden valtakausien pidentämien on vaarallista. Nimittäin pidetyinkään valtiojohtaja ei jatka loputtomasti virassaan. Ja hänen seuraajansa voi olla mies tai nainen, joka ajattelee kuin Ludvig XIV eli "valtio olen minä", on  joidenkin mielestä sopiva motto kaikkeen valtion hoitoon. 

Saattaa olla että Trump oli kuitenkin oikea mies esittämään tuota perustuslain määräämää kahden kauden rajan poistamista. Nimittäin tällainen hyvin vaarallinen lakimuutos olisi ehkä saattanut saada kannatusta Barrack Obaman aikaan. Tuo kahden kauden rajoitus USAn presidentin valtakausien määrään tarkoittaa sitä, että ennemmin tai myöhemmin USAaan tulee sellainen presidentti, joka ei ehkä ole niin kauhean mukava kuin Obama. Ja Trump on hyvä esimerkki tällaisesta tapauksesta, jota voimme kutsua poliittiseksi kauhukakaraksi. 

Se mikä nostaa diktaattorin valtaan on se, että esimerkiksi presidentin valtaoikeuksia tai valtakausia ei rajoiteta. Ajattelutapa siitä, että hyvä valtiojohtaja voisi jatkaa ikuisesti, koska sillä estetään Trumpin kaltaisten ihmisten nousu valtaan on vaarallista sekä lyhytnäköistä politiikkaa. Nimittäin kukaan ei varmasti ole vallassa loputtomiin. 

Lopulta vallassa oleva henkilö vaihtuu, ja silloin hänen seuraajansa saa käyttöönsä samat valtaoikeudet kuin tuo pidetty mies tai nainen. Eli ajattelematon laki saattaa aiheuttaa sen, että valta lipsahtaa diktaattorin käsiin. Ja lempeä diktaattori saattaa muuttua ikääntyessään äksyksi, jyrkäksi sekä arvaamattomaksi. Mutta diktaattorin valtaoikeudet on usein säädetty pidettyjen hallitsijoiden ollessa vallassa. 


https://ajatuksiakahvikupinaaressa.blogspot.com/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Ydinaseita ja miinasopimusta.

Yllä: Panavia Tornado IDS  kylvää pommeja sekä miinoja JP233 yksiköstä  Syy Israelin iskuun Iraniin saattaa olla ainakin osittain Trumpin po...