Siirry pääsisältöön

Kamikaze-lennokit eivät ole uusia välineitä, vaan ne ovat oikeastaan vain yksi risteilyohjusten muunnoksista.



Kuva 1) Iranilainen lennokki Kiovan yllä. Huomaa siivissä olevat piikit, jotka voivat olla antenneja, joiden avulla drone voi myös ehkä kohdistaa itsensä radiolähteeseen. Eli onko FSB asentanut esimerkiksi paikantimia Ukrainan voimalaitoksiin?

Kamikaze-lennokki on oikeastaan vain yksi risteilyohjusten nimistä. Risteilyohjus on siis pieni kamikaze-lentokone, joka voidaan pudottaa lentokoneesta tai laukaista maasta. Se mitä nimeä tästä välineestä nyt sitten käytetään on aivan sama. Ja tuo ase on äärimmäisen vaarallinen, koska se on vaikeasti havaittava, joten jo alle 190 km/h lentävät lennokit tekevät erittäin suurta tuhoa varsinkin jos ne suunnataan esimerkiksi voimalaitoksia vastaan. Nykyaikainen teknologia tekee noista aseista erittäin vaarallisia, ja jo alle 60€ matkapuhelimesta voi modifioida tuollaisen lennokin ohjausyksikön. Eli GPS-laitteen avulla jo halpa lennokki voi aiheuttaa suurta vahinkoa. 

Tietenkin lennokki on erittäin helppo tuhota jos se vain havaitaan. Eli jos lennokin nopeus on vajaa 190 km/h, niin sen saa kyllä helikopterilla kiinni, ja tuollaisen suoraan lentävän kapistuksen voi pudottaa vaikka ovikonekiväärillä tai käsiaseella kuten rynnäkkökiväärillä. Mutta ongelma sitten on noiden aseiden havaitseminen. Eli vaikka Ukraina on sijoittanut IT-aseita voimalaitosten lähelle, niin osa lennokeista pääsee kuitenkin läpi, ja tuloksena on kohteen tuhoutuminen



Kuva 2:) Myös risteilyohjus on yksi droneista. Kuvassa USA:n BGM-109 "Tomahawk"

Ukrainan lennokki-isku Venäjän rajojen takana sijaitseviin strategisten pommikoneiden tukikohtiin osoittaa sen, että nuo lennokit ovat hyvin vaarallisia aseita. Jos ajatellaan että vihollinen soluttaa pieniä kamikaze-lennokkeja esimerkiksi USA:n alueelle, ja noita drooneja ei havaita tarpeeksi ajoissa, niin ne voivat tuhota hyvin tehokkaasti ainakin muutamia strategisia pommikoneita. 

Ukrainan iskut Venäjän tukikohtiin ovat siis joko lennokkien avulla tehtyjä. Tai Ukrainalla on joukkoja Venäjän selustassa. Isku voi olla myös hybridi-isku, jossa selustassa olevat joukot asentavat paikantimet kohteisiin, ja sitten dronet lentävät noiden paikanninten lähettämää signaalia kohti. 

Jos dronet varustetaan samanlaisella tekoälyyn pohjautuvalla kohteentunnistusjärjestelmällä kuin mitä käytetään esimerkiksi Javelin ohjuksissa, niin ne voivat uhata yksittäisiä taloja tai jopa liikkuvia ajoneuvoja erittäin tehokkaasti. Tietenkin nuo kohteet voidaan varustaa sellaisilla paikantimilla mitä esimerkiksi poliisit käyttävät, ja ohjuksiin eli droneihin liittää järjestelmä, joka saa ne etsiytymään tuohon liikkuvaan kohteeseen.

 Se mikä tekee noista droneista vaarallisia on se, että ne ovat halpoja, helposti kuljetettavia sekä myös ne voidaan laukaista vaikkapa improvisoidulta rampilta tai nostaa ilmapallolla ilmaan, ja sitten irrottuaan nuo välineet lähtevät suorittamaan tehtäväänsä. Periaatteessa kuka hyvänsä voi rakentaa oman kamikaze-dronen. Eli sen takia näitä välineitä voidaan pitää erittäin vaarallisina. 

https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/ulkomaat/britannia-ven%C3%A4j%C3%A4-n%C3%A4ytt%C3%A4isi-saaneen-taas-iranilaislennokkeja-iskuihin-ukrainassa/ar-AA154Xxs?ocid=msedgdhp&pc=U531&cvid=d8acf9e9c9834068b91702b9f0bd4251

https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/asiantuntija-ukraina-on-voinut-iskea-venajan-selustaan-pitkan-kantaman-droneilla-tai-sitten-silla-on-joukkoja-venajan-rajojen-sisapuolella/d195ef2f-fcbf-409e-94c6-88c6c60908ea

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Piia Ristikankareen 35 vuotta sitten tapahtunut katoaminen on taas kerran julkisuudessa

Kuva: Nanna Särkkä / Yle, Mapcreator, OpenStreetMap Piia Ristikankareen (s. 18.12.1972) katoaminen 35 vuotta sitten ei jätä ihmisiä koskaan rauhaan. Ja tässä haluan sanoa, että murha tai henkirikos ei koskaan vanhene. Eli Piia Ristikankareen katoamista tutkitaan murhana, ainakin kunnes hänen ruumiinsa löytyy, ja kuolinsyy sitten saadaan selville. 7. Lokakuuta 1988 tuo 15 vuotias tyttö lähti kotoaan, eikä häntä koskaan sen jälkeen olla tavattu. Ja juuri tämä katoaminen on asia, mikä tekee tästäkin tapauksesta merkillisen.  https://yle.fi/a/74-20089138 Veljen lausunnon mukaan Piia Ristikankare paukautti oven kiinni perässään, ja sen jälkeen tuota nuorta tyttöä ei koskaan tavattu, elävänä eikä kuolleena. Ja taas kerran YLEn kotisivuilla on ollut tarina siitä, kuinka joku kalastaja oli lokakuussa 1988 nähnyt oudon veneen, kuullut loiskahduksen sekä sitten myöhemmin epäillyt tämän veneen liittyvän Piia Ristikankareen katoamiseen. Veneessä oli kalastajan mukaan ilmeisesti kolmesta neljä ...

Miksi Venäjä lähettää miehiä varmaan kuolemaan?

Yllä: Kommandopipo luo kasvottomuutta, ja henkilöllisyyden peittäminen on tietenkin joillekin lupa kaikkeen. Sen turvin voidaan tehdä rikoksia sekä simputtaa alaisia. Samalla tietenkin kommandopipon avulla sotilaan persoonallisuus saadaan poistettua, mikä tekee simputtamisesta sekä alaisten uhraamisesta helpompaa. Eikä kukaan myöskään näe sitä, jos miehet vaihtuvat joka kuvassa. Eli suuret tappiot voidaan peittää kätkemällä sotilaiden henkilöllisyys.  Miten tehdään omien miesten surmaamisesta helppoa? Peitetään miesten kasvot sekä väitetään heitä rikollisiksi. Tuolloin tietenkin rikosten lajit voidaan unohtaa mainita. Eli onko esimerkiksi Venäjän vangeista kootuissa osastoissa oikeasti väkivaltarikollisia vai onko mukana myös esimerkiksi Putinin vastustajia. Väkivaltarikollisten esitteleminen tekee tietenkin noiden miesten uhraamisesta helpompaa. Kun komentaja ajattelee lähettävänsä pahoja ihmisiä kuolemaan, niin se auttaa tukahduttamaan omantunnon.  Muutama päivä sitten oli I...

Tieteen vääristelyn ja taiteellisen vapauden ero

Tieteen tehtävä on luoda tietoa, kun taas taiteen tehtävä on viihdyttää. Tieteen vääristely on taas se, että valheellista eli tekaistua tietoa esitetään totena. Eli romaanista tulee tieteen vääristelyä jos se esitetään totena.  Tieteen tehtävä ei ole olla moraalista, sen ei ole tarkoitus olla viihdyttävää eikä myöskään mitään poliittista agendaa tukevaa. Tieteen tehtävä on luoda tai tuoda ihmisten eteen oikeasti tutkittua tietoa, ja se miten sitten tuota tutkittua tietoa käytetään on tiedon käyttäjän asia. Miten tieto muuttuu tutkituksi sekä todistetuksi tiedoksi on oma prosessinsa, eli ensin esitetään hypoteesi, sitten asiaa tutkitaan, ja tuossa vaiheessa asiaa kutsutaan konjektuuriksi. Sen jälkeen kun asiaa on testattu lukuisin kokein, niin siitä tulee tutkittua ja varmennettua tietoa. Ja tämän jälkeen tutkittu ja varmennettu tieto saattaa kuitenkin muuttua siksi, että havaintovälineet sekä havaintojen analysoimiseen tarkoitetut välineet parantuvat.  Mutta sitten me välillä ...