Venäjällä vastarinta kasva, mutta pystyykö Venäjän oppositio sitten kaatamaan Vladimir Putinin hallituksen tai hallinnon. Siis Putinin tapauksessa varmasti hänen hallintonsa valtarakenteet ovat tiukasti ankkuroitu yhteiskuntaan niin että niiden parista ei ainakaan Putinin lähipiirin mielestä pitäisi tulla mitään vastapuheita. Mutta sitten kuitenkin se että jotkut oligarkit ovat puhuneet Putinia vastaan eivätkä kaikki eliittijoukkojen sotilaat halua lähteä Ukrainaan kertoo jotain siitä, että Putin ei ehkä enää kykene pitämään itseään vallassa.
Ennen oli länsimaissa sellainen futurologian haara, josta käytettiin nimeä "kremlologia". Tuon valtiotieteellisen futurologian tarkoitus oli luoda malleja siitä, mitä esimerkiksi Neuvostoliiton suljettujen ovien takana tapahtui. Silloin tutkijat seurasivat tarkoin sitä mitä esimerkiksi valtion johtajasta puhuttiin, sekä sitä miten herkästi hän puuttui siihen, mitä muut kertoivat. Siis vaikka tuo Kremlin julkinen kuva on vähän niin kuin ikonostaasi, niin kuitenkin esimerkiksi se, että joku sanoo vastaan johtajalle tai peruu hänen määräämiään kansanäänestyksistä saattoi merkitä sitä, että johtaja maassa oli vaihtumassa.
Samoin jos johtajan puheet ovat lyhentyneet merkittävästi, niin se saattaa merkitä site, etteivät hänen voimansa tai muu jaksaminen enää ole samalla tasolla kuin ennen. Siitä joka puhui eniten taas uumoiltiin seuraavaa johtajaa tuolle maalle. eniten äänessä näyttää olevan Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov. Mutta Lavrovin ongelma on se, että hän on Putinin ikäluokan mies tai oikeastaan hiukan Putinia vanhempi, eli ei hän voi kauhean kauan olla vallassa Putinin jälkeen.
Venäjä ei voi käyttää kaikkia mahdollisia joukkojaan mihinkään sotatoimiin. Osa sen joukoista on sidottu valtion turvallisuuspalveluun FSBhen. Jokainen FSB-mies joka kuuntelee puhelimia tai valvoo oppositiota on poissa rintamalta.
Venäjän johto tarvitsee suuren määrän sisäisen turvallisuuden joukkoja, joiden tehtävä on murskata kapinoita ja pamputtaa mielensoittajia. Toiseksi esimerkiksi sen ydinaseita pitää joidenkin henkilöiden vartioida, sekä kolmanneksi myös Kaukoidässä tarvitaan joukkoja estämään jonkun Kaukoidän maan hyökkäys Venäjää vastaan.
Jos ajatellaan sitä että Ukrainan konflikti lähtee eskaloitumaan, niin silloin tietenkin on mahdollista, että suursota syttyy. Mutta samalla meidän pitää muistaa että Venäjän johto ei voi aina käyttää kaikkea halumaansa voimaa tai kalustoa johonkin operaatioon. Nimittäin aina on mahdollista että joku muu käyttää esimerkiksi liikekannallepanoa oman etunsa ajamiseen. Kun kaikki miehet ja joukot ovat rintamalla, niin silloin on mahdollista että joku suorittaa palatsivallankaappauksen. Tuolloin joku ehkä hyvinkin yllättävä toimija ampuu presidentin sekä sitten vain ottaa Kremlin haltuunsa.
Putinin kaltaiset ihmiset hallitsevat pelolla. Esimerkiksi järjestelmä, missä toisen luotettavuutta testataan kaiken aikaa pakottamalla toinen kertomaan Putinin vastaisia mielipiteitä, jotka muiden on sitten kerrottava eteenpäin Putinille, koska hän on saattanut käskeä tuon asian on tietenkin tehokas, mutta samalla se herättää vihaa ja pelkoa. Jos ilmoitusta siitä että toinen on puhunut mitä on käsketty ei tule, niin silloin Putin voi antaa henkilölle potkut tai tehdä jotain vielä pahempaa. Se aiheuttaa vihaa sekä pelkoa. Ja jos ihminen pelkää tai vihaa toista tarpeeksi, niin hän voi toimia yllättävästi.
Venäjä on valtavan suuri alue. Sen pitää muistaa että esimerkiksi Kaukoidässä pitää myös olla joukkoja puolustamassa sitä hyökkäystä vastaan. Mutta koska Venäjä ei ole lähelläkään demokratiaa, niin se tarvitsee massiivisen poliisikoneiston pitämään mielenosoitukset kurissa. Ja jos he ovat taltuttamassa mellakoita, niin silloin he eivät voi olla rintamalla. Mutta mitä suurempi joukko ihmisiä otetaan esimerkiksi poliisiin, niin silloin myös tuossa järjestössä olevien tyytymättömien määrä kasvaa, koska kaikille ei riitä isoja virkoja. Ja alemmat poliisit sekä sotilaat saavat taas tehdä töitä raskaissa suojavarusteissa 30 asteen helteessä, kuten kuva ylhäällä kertoo.
Venäjän viimeiset kutsunnat ovat olleet fiasko. Tuon armeijan raaka maine saa aikaan pelkoa. Ja ainakin osa valitsee mieluummin vankilan kuin sen, että menevät tuohon laitokseen. Mikäli tämä jatkuu tulevaisuudessa, niin silloin Venäjän asevoimien miesmäärä ei myöskään ole sitä, mitä sen pitäisi olla. Eli se että miehet jäävät pois kutsunnoista kertoo siitä, että Putin ei ehkä ole enää niin pelottava kuin mitä hän toivoisi olevansa. Asevoimien kannalta taas ongelmia tulee jos joukko-osastot ovat kovin alivoimaisia tai haluttomia taistelemaan. Eli Putinin ote yhteiskunnasta on ainakin jossain määrin heikkenemässä, jos näitä merkkejä eli kieltäytymistä asepalveluksesta sekä oligarkkien lausuntoja seurataan tarkasti.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/mika-aaltola-venajalla-selkeita-merkkeja-kiihtyvasta-kansalaisten-vastarinnasta-venaja-voi-lisata-sabotaasejaan-eu-alueella/8492214#gs.9r7fmk
https://www.verkkouutiset.fi/a/katastrofi-kutsunnoissa-venajan-joukot-saivat-vain-pienen-osan-sotilaista/#826f5d78
Kuva: https://www.verkkouutiset.fi/a/katastrofi-kutsunnoissa-venajan-joukot-saivat-vain-pienen-osan-sotilaista/#826f5d78
Kommentit
Lähetä kommentti