Siirry pääsisältöön

Kun ihminen irtisanotaan töistä, niin silloin aina on sana sanaa vastaan



Irtisanomisen yhteydessä pitää aina miettiä, että kuka puhuu totta ja kuka puhuu muunnettua totuutta? Kun vastakkain on kaksi ihmistä, joista kumpikin kokee asiat omalla tavallaan, niin silloin on kyseessä tilanne, missä on sana sanaa vastaan. Ilman todisteita on turhaa lähteä hakemaan yhtään mitään ainakaan oikeudessa. Kun esimies irtisanoo työsopimuksen koeajalla, niin hän saattaa sitten aivan oikeasti nähdä alaisen osaamattomuuden. Tai sitten voidaan kysyä, että vaikuttiko joku kiista alaisen kanssa siihen, että johtaja on irtisanonut sopimuksen? Irtisanomisilmoitukseen sitten on saatettu merkitä, että työsuhde päätetty koeajalla, mutta muuta syytä ei ole kerrottu. 

Siis syynäsikö johtaja alaisen työtä tavallista tarkemmin, vai onko alainen sepittänyt koko jutun? Kun alainen kokee mielipahaa, niin hän saattaa mielessään kehitellä ajatuksia siitä, että johtaja on häntä syrjinyt. Ja jos tätä asiaa on edeltänyt riita, niin silloin tietenkin voi käydä niin, että johtaja luo itse-suggestion kautta itselleen tarpeen löytää virheitä alaisen työstä. Ja jos riidalla ei ole todistajia tai ne ovat tapahtuneet työajan ulkopuolella, niin silloin tietenkin on kyseessä tilanne, missä toinen väittää toista ja toinen toista. Eli kumpikaan ei tule varmaan kertomaan tehneensä virheitä, tai käyttäneensä esimerkiksi Facebookia tiedon hankintaan. Eikä kumpikaan koskaan tule tunnustamaan sitä, että irtisanomisessa olisi toimittu väärin tai että työ olisi tehty väärin. 

 Kun ihmisen työsuhde lopetetaan, niin hän menettää oikeastaan aika paljon. Ja varsinkin jos irtisanominen tapahtuu koeajan lopulla tai vakituisessa työsuhteessa, niin silloin potkujen vaikutus on suoraan sanottuna lamaannuttava. Irtisanomistilanteessa irtisanottava menettää työpaikan, työkaverinsa sekä kaikki ne edut mitä työpaikassa on hänelle annettu tai luvattu antaa. Noiden etujen joukossa saattaa olla esimerkiksi kuntosalikortteja, erilaisia alennuksia sekä muita etuja, joita eivät muut ole tarjonneet. Eli vaikka palkka kahdessa työpaikassa olisi sama, niin kuitenkin edut sekä työpaikan sijainti saattavat olla toisessa paikassa vähän toiset kuin toisessa. 

Varsinkin jos irtisanominen tapahtuu koeajan lopulla, niin silloin saattavat mennä suunnitelmat aivan uusiksi, ja jos on vaikka sattunut niin, että on jo tutustunut osaan työkavereita. Mikäli töissä ei ole mitään huomautettu, niin potkut saattavat olla hyvin yllättävät, ja irtisanomistilanteessa saattaa olla sana sanaa vastaan. Eli jos henkilö on ollut kahden esimiehensä kanssa jossain, ja tämä on nostanut esimerkiksi tiettyihin vähemmistöihin kuulumisen esille, niin silloin tietenkin esihenkilö syyllistyy rikokseen, jos hän irtisanoo työsuhteen siksi, että alainen kuuluu johonkin vähemmistöön. Tietenkin aina irtisanomisilmoitukseen laittaa, että henkilö ei osannut töitään. Tai sitten laitetaan että "purku koeajalla". 

Ja sitten tullaan siihen hyvin ikävään asiaan, mikä liittyy irtisanomisiin. Nimittäin kysymys on siitä, että olisiko nuo mahdolliset virheet huomioitu, jos tätä asiaa ei olisi otettu esille? Tai että miten tuo asia on päätynyt esimiehen tietoon? Onko hänet ensin pyydetty myös Facebook-kaveriksi, tai oikeastaan joskus on tullut myös kiistaa siitä, kuka on pyytänyt ketä Facebook-kaveriksi? Siis potkut tuntuvat kaikista ihmisistä vähintään ikävältä, ja potkujen yhteydessä saattaa kumpikin osapuoli muistaa asioita vähän toisin, kuin puolueeton tarkkailija olisi ne muistanut. 

https://yle.fi/uutiset/3-12491870

https://maailmastajaihmisista.blogspot.com/

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Piia Ristikankareen 35 vuotta sitten tapahtunut katoaminen on taas kerran julkisuudessa

Kuva: Nanna Särkkä / Yle, Mapcreator, OpenStreetMap Piia Ristikankareen (s. 18.12.1972) katoaminen 35 vuotta sitten ei jätä ihmisiä koskaan rauhaan. Ja tässä haluan sanoa, että murha tai henkirikos ei koskaan vanhene. Eli Piia Ristikankareen katoamista tutkitaan murhana, ainakin kunnes hänen ruumiinsa löytyy, ja kuolinsyy sitten saadaan selville. 7. Lokakuuta 1988 tuo 15 vuotias tyttö lähti kotoaan, eikä häntä koskaan sen jälkeen olla tavattu. Ja juuri tämä katoaminen on asia, mikä tekee tästäkin tapauksesta merkillisen.  https://yle.fi/a/74-20089138 Veljen lausunnon mukaan Piia Ristikankare paukautti oven kiinni perässään, ja sen jälkeen tuota nuorta tyttöä ei koskaan tavattu, elävänä eikä kuolleena. Ja taas kerran YLEn kotisivuilla on ollut tarina siitä, kuinka joku kalastaja oli lokakuussa 1988 nähnyt oudon veneen, kuullut loiskahduksen sekä sitten myöhemmin epäillyt tämän veneen liittyvän Piia Ristikankareen katoamiseen. Veneessä oli kalastajan mukaan ilmeisesti kolmesta neljä ...

Miksi Venäjä lähettää miehiä varmaan kuolemaan?

Yllä: Kommandopipo luo kasvottomuutta, ja henkilöllisyyden peittäminen on tietenkin joillekin lupa kaikkeen. Sen turvin voidaan tehdä rikoksia sekä simputtaa alaisia. Samalla tietenkin kommandopipon avulla sotilaan persoonallisuus saadaan poistettua, mikä tekee simputtamisesta sekä alaisten uhraamisesta helpompaa. Eikä kukaan myöskään näe sitä, jos miehet vaihtuvat joka kuvassa. Eli suuret tappiot voidaan peittää kätkemällä sotilaiden henkilöllisyys.  Miten tehdään omien miesten surmaamisesta helppoa? Peitetään miesten kasvot sekä väitetään heitä rikollisiksi. Tuolloin tietenkin rikosten lajit voidaan unohtaa mainita. Eli onko esimerkiksi Venäjän vangeista kootuissa osastoissa oikeasti väkivaltarikollisia vai onko mukana myös esimerkiksi Putinin vastustajia. Väkivaltarikollisten esitteleminen tekee tietenkin noiden miesten uhraamisesta helpompaa. Kun komentaja ajattelee lähettävänsä pahoja ihmisiä kuolemaan, niin se auttaa tukahduttamaan omantunnon.  Muutama päivä sitten oli I...

Tieteen vääristelyn ja taiteellisen vapauden ero

Tieteen tehtävä on luoda tietoa, kun taas taiteen tehtävä on viihdyttää. Tieteen vääristely on taas se, että valheellista eli tekaistua tietoa esitetään totena. Eli romaanista tulee tieteen vääristelyä jos se esitetään totena.  Tieteen tehtävä ei ole olla moraalista, sen ei ole tarkoitus olla viihdyttävää eikä myöskään mitään poliittista agendaa tukevaa. Tieteen tehtävä on luoda tai tuoda ihmisten eteen oikeasti tutkittua tietoa, ja se miten sitten tuota tutkittua tietoa käytetään on tiedon käyttäjän asia. Miten tieto muuttuu tutkituksi sekä todistetuksi tiedoksi on oma prosessinsa, eli ensin esitetään hypoteesi, sitten asiaa tutkitaan, ja tuossa vaiheessa asiaa kutsutaan konjektuuriksi. Sen jälkeen kun asiaa on testattu lukuisin kokein, niin siitä tulee tutkittua ja varmennettua tietoa. Ja tämän jälkeen tutkittu ja varmennettu tieto saattaa kuitenkin muuttua siksi, että havaintovälineet sekä havaintojen analysoimiseen tarkoitetut välineet parantuvat.  Mutta sitten me välillä ...