Apinarokko on tauti, johon on kuollut jo kymmeniä eurooppalaisia, ja tuo tauti voi olla myös tappava. Paras tapa hankkia tuo kyseinen tauti on käyttää likaisia pistosvälineitä sekä olla suojaamattomassa sukupuoliyhdynnässä mielellään toisen miehen kanssa. Aivan kuten ennenkin meidän pitää huomioida, että apinarokko saattaa tarttua tehokkaimmin sukupuolisessa kanssakäymisessä sekä erityisesti miesten välisessä seksissä.
Yleensä apinarokko on saatu tuliaisena Afrikasta. Nyt Euroopassa tavatuissa apinarokkotapauksissa ei ole yhteyttä matkusteluun Afrikkaan. Joten saattaa tietenkin olla niin, että nuo apinarokon saaneet henkilöt ovat olleet sukupuoliyhdynnässä esimerkiksi Afrikasta tulleen ehkä laittomasti maassa oleskelevan siirtolaisen kanssa tai lainanneet pistosvälineitä tällaiselta henkilöltä.
WHO sekä ainakin Ruotsi ovat luokitelleet tämän taudin yleisvaaralliseksi, ja vaikka tietenkin suurin osa tartunnoista on aiheuttanut lieviä oireita, niin kuitenkin jos ihmisellä on lamaantunut immuunivastike, niin silloin voi eteen tulla tilanne, missä henkilö saa vaarallisen tautimuodon. Sanotaan että normaalille ihmiselle tuo apinarokko ei ole mitenkään vaarallinen, mutta sitten jos taudin leviämistapaa ajatellaan, niin se on vähän samanlainen kuin HIV- eli AIDS viruksen leviäminen. Eli aluksi AIDSia pidettiin lähinnä homoseksuaalien tautina, mutta sitten se muuttui taudiksi, joka tarttui tasaisesti koko kansaan riippumatta henkilön seksuaalisesta suuntautumisesta.
Nuo tartunnat johtuivat siitä, että HIV tarttui myös likaisten huumeneulojen kautta, joten jos apinarokkoa verrataan HIVhen, niin silloin meiltä on jäänyt yksi tärkeä taudinvälittäjä pois listalta. Tuo taudinvälittäjä ovat likaiset huumeneulat, jotka siirtävät virusta tehokkaasti ihmisestä toiseen, eli erityisesti suonensisäisesti huumeita käyttävät henkilöt ovat vaarassa saada myös apinarokkoa. Siis onko asia niin, että meidän pitää sitten perua koko kesä, koska edessä on apinarokko pandemia?
Tässä voidaan sitten samalla kysyä, että oliko AIDS joku pandemia, tai että onko AIDS pandemia koskaan laantunut? 1980-luvun alussa AIDSia sanottiin "jenkkikuumeeksi", joka vei monia ihmisiä hautaan. HIV virus ei kovin helposti leviä ilman kautta, mutta nimenomaan tilanteessa, missä ruumiinnesteet vaihtuvat voi tuo virus siirtyä ihmisestä toiseen. Paras tapa hankkia AIDS tai apinarokko on käyttää likaisia pistosvälineitä sekä olla suojaamattomassa sukupuolisessa kanssakäymisessä. Jos henkilö jolla on AIDS perustautina saa apinarokon, niin hän voi kuolla tuohon tautiin. Tai tuolloin ylipäätään kaikki taudit ovat tappavia.
https://www.msn.com/fi-fi/viihde/uutiset/thl-alkaako-koronan-j%C3%A4lkeen-seuraava-pandemia-kymmenet-euroopassa-sairastuneet-apinarokkoon/ar-AAXwaQ9?ocid=msedgdhp&pc=U531&cvid=0585fb2f26274b90b0196a6ac3c3657e
https://maailmastajaihmisista.blogspot.com/
Kommentit
Lähetä kommentti