Siionin viisaiden pöytäkirjat ovat väärennös, jonka nimissä on surmattu miljoonia ihmisiä. Kyseistä asiakirjaa epäiltiin väärennökseksi jo sen ilmestyttyä julkisuuteen. Mutta miksi tuo väärennös sai sen voiman, mikä sillä oli, ja osittain on vieläkin? Tuolloin oli voimassa sensuuri, ja kaikki lehdistön kirjoitukset kulkivat sensuurin läpi. Eli jos tuota asiakirjaa sekä sen aitoutta edes epäiltiin, niin silloin lehtijuttu, jossa epäilys tuotiin julki poistettiin.
Tuo väärennös joka tekaistiin aikoinaan Ohranan eli tsaarin poliittisen poliisin toimesta oli asiakirja, jota esimerkiksi Adolf Hitler käytti omassa propagandassaan. Tuollaiset väärennökset sekä totuuden vääristelyt ovat oikeastaan jokapäiväisiä asioita, kun puhutaan esimerkiksi valtion johtamasta propagandasta. Meille länsimaissa asuville henkilöille on itsestään selvää, että media jakaa puolueettomasti tietoa, jonka se on hankkinut puolueettomasta lähteestä sekä käyttänyt faktan tarkastusta. Venäjän valtiollinen propaganda on tietenkin tuonut sen asian ihmisten eteen, että valtiovallan käyttäessä asemaansa väärin, voi se esittää mitä hyvänsä asioita totuutena.
Yksi vaarallisimmista propagandan muodoista on yksinkertaisesti se, että jaetaan tietoa joka sinänsä saattaa pitää sisällään ainakin osan totuudesta. Mutta siinä totuutta käsitellään yksipuolisesti. Mutta miten tällainen asia sitten todistetaan? Meidän pitää pyrkiä neutraaliin tietojen käsittelyyn. Meidän pitää kyetä erottamaan tunteet järjestä, ja propagandisti pyrkii nimenomaan vaikuttamaan tunteisiin sekä myös yksilön omaan luontaiseen narsismiin. Eli pyritään todistamaan, että jos ihminen katsoo muualle eikä koskaan sano mitään kohdatessaan esimerkiksi pseudotiedettä tai valheita, niin hän säästyy monelta harmilta.
Ja jos sitten katsomme muualle, niin meitä palkitaan joko valtavalla määrällä lahjakaasua tai sitten jääkiekko-ottelun lipuilla. Se mikä palkinto tulee siitä, että on hiljaa riippuu siitä skaalasta missä vääryys tapahtuu. Me kaikki olemme mielestämme aina kriittisiä saamamme tiedon suhteen. Kritiikkiä saa aina harjoittaa, mutta sitten me huomaamme että jotkut ihmiset ovat kriittisiä vain sen suhteen, mikä palvelee heidän omaa hyväänsä sekä omaa mukavuuttaan.
Esimerkiksi kritiikki saattaa jonkun mielestä tarkoittaa muutosvastarintaa. Mitä varten meidän pitää muuttaa mitään, kun kaikki on sujunut ennenkin hyvin. Ja uudet tuotteet kuten sähköautot sekä monet muut asiat varmasti kohtaavat kritiikkiä, eli kun sähköautolla ei voinut ajaa 1000 km matkaa lataamatta sitä 30 asteen pakkasessa, niin se on täysi susi.
Kun ihmiset puolustavat esimerkiksi hiilivetyjen eli bensiinin sekä dieselin käyttöä liikennevälineissä, niin he puolustavat samalla yhtä lahjusten mallia, mitä ihmiset eivät ehkä ole koskaan edes ajatelleet. Tuo lahjus on ilmainen bensiini tai diesel. Eli kun joku muu maksaa polttoaineen, niin silloin tietenkin mitä enemmän ajaa, niin sitä halvemmaksi vain tulee. Mutta sitten eteen tulee aina joku huoltovarmuuskeskus, jonka mukaan meillä pitää olla sellainen huoltoasemaverkosto, josta voi rintamalle lähtevä sotilas tankata pari Leopard-tankkia.
Mutta voiko olla olemassa neutraalia tietoa tai tiedon jakajaa? Meidän oma kokemusmaailmamme on asia, mikä muokkaa näkemyksiämme todella tehokkaasti. Samoin jos lapsina omaksumme tietyn ajatusmaailman, niin tuo ajatusmaailma vaikuttaa meihin läpi koko elämämme. Siis kukaan meistä ei voi olla täysin neutraali tiedon jakaja, vaikka sitä haluaisimme olla. Me olemme ihmisiä jotka tekevät virheitä. Ja tietenkin on malli missä kukaan meistä ei voi tehdä virheitä. Tuo malli on se, että emme tee yhtään mitään. Jos ihminen ei tee mitään, niin hän ei voi myöskään tehdä mitään väärin. Mutta viekö tuollainen malli sitten asioita yhtään eteenpäin? Siinäpä vasta kysymys.
Kun muistelemme esimerkiksi YYA-Suomea, niin silloinkin oli maassamme sanan- sekä lehdistön vapaus, mutta kuitenkin itsesensuuri poisti osan tiedoista. Eli tuolloin jaettiin kyllä tietoa, mutta se oli yksipuolisesti Neuvostoliiton näkemyksiä myötäilevää tietoa, josta jätettiin pois asioita, joista ehkä moni olisi halunnut tietää. Nuo ajat ovat takana, ja ihmisten ei tarvitse enää pelätä joutuvansa trollaamisen kohteeksi, jos he ovat arvostelleet esimerkiksi ulkopoliittista johtoa tai presidenttiä.
Vai onko asia oikeasti niin? Siis aina silloin tällöin me kaikki kohtaamme tilanteen, missä "vanha kunnon YYA-Suomi" nostaa päätään. Eli vieläkin on henkilöitä, joiden mielestä me emme saa ärsyttää Venäjää. Mutta sitten kun me lähdemme miettimään sitä, että mitä tarkoittaa yksipuolinen tiedon jakaminen, niin silloin me tietenkään emme muista sitä, että yksipuolinen tiedon jakaminen liittyy esimerkiksi pakolais- tai energiakysymykseen. Esimerkiksi tuulivoiman käytön negatiivisia asioita kuten hintaa korostetaan. Samoin korostetaan sitä, että kuinka pakolais-statusta käyttävät henkilöt ovat tehneet rikoksia maassamme, ja ylipäätään vain tuota nimenomaista rikoksia tekevää ryhmää käsitellään.
Muistan tässä muutamia vuosia sitten erään tapauksen, missä lehdistö nosti näkyvästi esille erään naisen kokeman joukkoraiskauksen. Tapausta käsiteltiin näkyvästi, mutta sitten kun tuo nainen paljastui itse ulkomaalaistaustaiseksi, niin silloin lehdistö menetti kiinnostuksen sitä kohtaan.
Siis tietenkin toimittajien oma kanta asioihin varmasti tulee ilmi, kun heidän tekemiään juttuja käsitellään. Mutta toisaalta kuten me kaikki tiedämme, niin meillä kaikilla ihmisillä on tunteemme, aatteemme sekä asenteemme, jotka eivät aina ole samanlaisia kuin niiden asenteet, jotka istuvat vieressämme. Me emme ehkä aina osaa tai halua asettua toisten asemaan. Eli kun ajatellaan antisemitismiä, niin esimerkiksi pari "hyvää juutalaisvitsiä", eivät ehkä meistä jotka emme ole juutalaisia tunnu yhtään miltään. Mutta nuo pari mautonta vitsiä saattavat todella loukata jotain muuta ihmistä.
Kun puhutaan esimerkiksi äärioikeiston vihakirjoittelusta, niin silloin juuri nuo tahot markkinoivat vihapuheen sekä trollaamisen sallimista sillä, että keskustelu saadaan muuttumaan värikkääksi. Äärioikeiston mukaan esimerkiksi henkilön trollaamista sekä mustamaalaaminen pitää sallia, koska se edustaa nimenomaan sananvaputta. Ja jos joku on eri mieltä, niin hän saa sitten myös kokea tämän asian.
Sosiaalinen media on tuonut esimerkiksi koulukiusaamisen ihmisten tietoisuuteen. On huomattu että kiusaaminen ei ole mikään yksittäinen, pariin yksittäiseen oppilaaseen kohdistuva asia. Vaan kyse on ilmiöstä joka voi koskettaa hyvin suurta määrää ihmisiä. Eli kiusaamista tapahtuu lähes jokaisessa koulussa. Tietenkään me emme varmaan halua nähdä, että joku ihminen josta olemme ehkä pitäneet on kiusaaja. Mutta kuitenkin sosiaalinen media on tuonut myös kiusaamisen laajuuden ihmisten tietoon.
Ja ongelma on siinä, että kiusaaminen saattaa joidenkin ihmisten kohdalla jatkua läpi elämän erilaisena eristämisenä sekä muuna vastaavana asiana. Jos kaikki yritykset tehdä tuttavuutta toisten kanssa saavat aikaan sen legendaarisen kommentin "painu vittuun", niin silloin ihminen kyllä muuttuu epäsosiaaliseksi. Vai haluaisitko ehkä itse kuunnella tuollaisia kommentteja. Ja sitten tietenkin tuollaista kiusaamista on saatettu peitellä lähettämällä henkilö työterveysasemalle. Syy miksi kiusaaminen sekä eristäminen saattavat jatkua läpi koko ihmisen iän, johtuu siitä, että kiusaamista saattaa harjoittaa valtava joukko. Ja ei ole varmaan mukavaa ajatella että oman kiusaamisen kohde tulee istumaan esimerkiksi taukopöytään. Eli tuo saattaa aiheuttaa varsin kiusaantuneen olon jollekin.
Mutta sitten jos puhutaan siitä, miten populistit suhtautuvat itseensä kohdistuvaan huumoriin. Jos esimerkiksi äärioikeistolaisen liikkeen johtaja esiintyy, niin silloin kaikkien pitää olla kuin kirkossa, ja kuunnella tarkkaavaisesti, miten valtion kassaa elvytetään ensi vuonna. Eli valtion ei tarvitse maksaa velkojaan, ja kaikki kynnelle kykenevät menevät armeijaan töihin. Tuolla tavoin saadaan sitten tilastot näyttämään siltä miltä niiden halutaan näyttävän.
Yksi osoitus siitä, miten tilastoja voidaan lukea on se, että esimerkiksi maassamme on noin 3000 koronakuolemaa. Silloin kuolleesta otetaan verikoe, jossa ilmeisesti on koronavirusta. Tuolloin tietenkään ei muisteta mainita kyseessä olevan esimerkiksi keuhkosyöpää sairastava henkilö, joka saattaa olla saattohoidossa. Eli koronatestiä käsitellään tietenkin erikseen, eikä sitä liitetä psykofyysiseen kokonaisuuteen. Ja miksi meidän pitäisi mitään siitä välittää, että mitä muita sairauksia tuollaisella ihmisellä on. Riittää että hän saanut koronan ja kuollut siihen.
Vain todellinen huumorimies voi jatkuvasti kertoa hyviä vitsejä toisista ihmisistä. Mutta odotas kun tuohon huumorimieheen itseensä kohdistuu "humoristisia" kommentteja. Silloin kyllä pinna palaa hyvin helposti. Vladimir Putin on hyvä esimerkki huumorimiehestä. Hän pitää varmaan hyvin paljon hyvistä vitseistä, ja mielellään kertoo niitä muille. Mutta sitten jos häneen kohdistetaan kritiikkiä, niin johan loppuu huumorintaju.
Eli kun äärioikeiston tai radikaalin oikeiston edustajaan itseensä kohdistuu trollaamista, niin hän mielellään rynnistää poliisilaitokselle tekemään asiasta rikosilmoitusta. Venäjällä esimerkiksi valtiollisen sensuuriviranomaisen eli Roskomnadzorin, Viestinnän, tietotekniikan ja joukkotiedotusvälineiden liittovaltion valvontapalvelun sensuuri ei kuitenkaan ulotu ihmisiin, jotka jakavat Kremlille mieluisaa tietoa. Eli esimerkiksi opposition edustajien trollaamiseen tuo virasto ei juurikaan ilmeisesti puutu.
Kun me kerromme muille hyviä vitsejä heidän ylipainostaan, niin olemmeko koskaan muuten ajatelleet miltä tuosta ihmisestä oikeasti tuntuu. Saattaa olla ihan mukavaa, että keskustelu on värikästä, sekä tietenkin värikkyyttä keskusteluun tuo toisten piikittely. Mutta sitten tuo piikittely saattaa joku päivä kohdistua meihin itseemme. Silloin onkin huumori tiukassa, kun meitä itseämme aletaan trollata tai haukkua. Me kaikki tiedämme että kiusaamiseen pitäisi puuttua, ja jonkun pitäisi sanoa kiusaajille että se ei ole kivaa. Mutta kuitenkin jostain syystä esimerkiksi netissä tapahtuvan trollaamisen vain annetaan jatkua, koska se kohdistuu johonkin toiseen.
Kun keskustellaan esimerkiksi alaikäisiin kohdistuvan seksuaalisen hyväksikäytön ikävimmästä muodosta, eli houkuttelusta pornografisen materiaalin lähettämiseen johonkin palveluun, niin silloin me kaikki tiedämme että kyseessä on rikollinen sekä moraaliton toiminta. Mutta sitten kun noita kuvia aletaan levitellä, niin me kohtaamme sellaisen ilmiön, että tuo lapsi jonka ehkä kaverina tai terapeuttina esiintynyt aikuinen on houkutellut noihin kuviin jää aivan yksin. Jos joku sitten on tuon lapsen kanssa, niin hänet sitten jätetään myös muun kaveripiirin ulkopuolelle, eli silloin tylsyys tarttuu myös niihin, jotka haluaisivat ehkä eheyttää tuota henkilöä.
Eli tuo lapsi jota ehkä aikuinen on vedättänyt jätetään ilman seuraa, eikä häntä kutsuta mihinkään juhliin tai muihin vastaaviin tilaisuuksiin. Samoin häntä syytellään esimerkiksi varastelusta tai muusta vastaavasta toiminnasta. Syy tähän on se, että hän on ollut mukana tekemässä asioita, joita pidetään moraalittomina. Toisin sanoen hän on luottanut aikuiseen, joka sitten on levitellyt tuon henkilön asioita ympäriinsä. Eli jostain syystä lasta syyllistetään mielellään tällaisessa asiassa. Monesti noissa jutuissa asiakirjoja merkitään salaiseksi, mutta jostain syystä uhrin henkilöllisyys vuotaa hyvin helposti julkisuuteen. Mutta houkuttelijan identiteetti salataan noissa sosiaalisessa mediassa käydyissä keskusteluissa.
Kuten olemme huomanneet esimerkiksi massamurhaaja Andreas Behring Breivikin tapauksessa, niin meillä on jotenkin kaksinaismoralistinen näkemys asioihin. Vaikka me kaikki tuomitsemme periaatteessa rikoksen, niin aina löytyy joku, joka kantaa suurta huolta siitä, miten Breivik palaa yhteiskuntaan. Hänen uhrinsa eivät yhteiskuntaan palaa, mutta jostain syystä Breivikin oikeusturvasta kannetaan suurta huolta.
Sama koskee myös esimerkiksi Kontulan nuorisosurmaajia. Heitä kyllä puolustetaan lehdistössä, ja jotenkin tuntuu siltä, että heidän tekojaan ymmärretään. Eli jostain syystä kovia rikoksia tehneitä ihmisiä käsitellään silkkihansikkain sekä heidän edistymistään seurataan tarkoin.
Samaa huolta ei toki kanneta siitä, että miten käy seksuaalisen hyväksikäytön uhrille, joka on koulussa leimattu ties miksi. Tai kukaan ei välitä siitä, miten satunnaisen väkivallan uhrille käy. Kun joku pahoinpitelee esimerkiksi pikkulapsen, joka on käymässä kaupassa, niin silloin ei ketään kiinnosta se, että mitä lapselle tapahtuu. "Eihän hän saanut kuin pari naarmua" on asenne, mikä joillakin ihmisillä on tällaiseen tapaukseen, missä ehkä pulloja keräämällä saatu raha on anastettu. Jostain syystä tuollaiset "jokapäiväiset" rikokset eivät juurikaan tule ihmisten tietoon. Siinä saatetaan kuitenkin esimerkiksi lasta uhkailla hyvinkin pahasti.
https://yle.fi/uutiset/3-12415116
https://fi.wikipedia.org/wiki/Siionin_viisaiden_p%C3%B6yt%C3%A4kirjat
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.