YYA-Suomi ei ole oikeastaan kadonnut mihinkään. Eli me kaikki tiedämme että tämän päivän huippupoliitikot ovat YYA:n loppuajan tuotteita, eli heistä osa tuli 1990-luvun alussa politiikkaan, ja siellä heille jäi mieleen varmaan sen ajan tärkein läksy mikä kuuluu näin. Kun puhutaan ulkopolitiikasta, niin silloin mennään presidentin valta-alueelle, ja se saattaa maksaa paitsi sotilasarvon niin myös oman maineen, koska sellaisen ihmisen kanssa, joka ei ole presidentin mieleen ei kenenkään tarvitse olla. Ai niin tietenkään pääministerimme Sanna Marin ei kuulu tähän YYA-ajan loppukauden koulukuntaan, mutta tietenkin mukana politiikassa on noita, joita 1980 ja -90 lukujen vaihteessa koulutettiin uskomaan YYA:han sekä Neuvostoliittoon kuin kallioon.
Tuolloin YYA-Suomessa ei olisi NATOsta kirjoiteltu muuten kuin kielteiseen sävyyn, ja jos joku olisi ollut toista mieltä kuin ulkopoliittinen- tai puolustuspoliittinen johto, niin hän olisi muuttunut epähenkilöksi. Eli mitään muuta mielipidettä ei olisi kaivattu, kuin sitä mitä presidentti sekä asianmukaiset ministerit olisivat halunneet kuulla.
Mieleen muuten tulee se, että jos valtion johto maksaa tutkijoiden palkkoja, mutta ei halua kuunnella kuin sitä, mikä miellyttää tai tukee johtajien omia näkemyksiä, niin miksi he ylipäätään palkkaavat tutkijoita, tilaavat muistioita tai kaipaavat keskustelua? Vaikka presidentin, ja pää- sekä puolustusministerien mielipiteet NATO-jäsenyydestä ovat kielteisiä, niin toki maassamme saa varmaan myös olla eri mieltä heidänkin kanssaan. Tai ainakin aitoon keskusteluun kuuluu mahdollisuus olla eri mieltä, mutta jos ei eriäviä mielipiteitä haluta kuulla, niin silloin kannattaa varmaan ilmoittaa, että keskustelu tullaan käymään YYA-hengessä.
Maassamme on vieläkin ihmisiä, joiden mielestä Venäjä on loistava selkänoja, ja tietenkin osa ihmisistä olisi varmaan toivonut että Venäjä miehittää Ukrainan helposti. Jos elettäisiin YYA-Suomessa ei koko Ukrainan sotaa olisi edes huomioitu, ja maamme olisi aivan normaalissa tilassa, eikä keskustelua NATOsta olisi edes koskaan aloitettu.
Kun puhutaan esimerkiksi asiantuntijoista, tutkijoista sekä kaiken maailman kirjoittelijoista, niin meidän pitää muistaa se, että ennen kuin mitään on tapahtunut, niin kaikki me teemme virheitä. On helppoa sanoa jälkiviisaasti, että "olisihan se hyökkäys Ukrainaan pitänyt ennakoida". Mutta ehkä meidän pitäisi muistella tilannetta kolme viikkoa takaperin. Silloin Putin vielä oli vetämässä joukkoja pois. Ja sitten rytisi ja paukkui. Silloin hoettiin kuinka helposti Venäjä tulee tämän tilanteen voittamaan. Eli helppo voitto olisi oikeuttanut ihmisiä katsomaan muualle.
Mutta kun operaatio pitkittyy, niin silloin tietenkin myös vaaditaan yhä enemmän esimerkiksi pakotteita, joilla ei ehkä ole mitään vaikutusta Ukrainan operaatioon, mutta niiden avulla voidaan näyttää, ettei Venäjän toimia hyväksytä. Mutta kuitenkin jos ajatellaan että bisnes on bisnestä, niin tietenkin tiettyyn pisteeseen asti asiaa voidaan käsitellä niin, että se ei meitä kosketa. Ja silti jokainen kuva varsinkin surmatusta siviilistä vie yhtiön brändiä huonompaan suuntaan. Eikä esimerkiksi mielenosoittajien hakkaaminen ole asia, mikä on hyvää mainosta yhtiöille, jotka toimivat Venäjällä.
Ja sitten taas lähdetään keskustelemaan NATOsta, joka on Venäjän hyökkäyksen takia nostanut suosiotaan. Toki 53% ei ole kovin suuri enemmistö. Ja sitten tietenkään esimerkiksi ruotsin pääministeri ei varmaan NATO:oon tule jäsenhakemusta jättämään. Mutta tuolloin mieleen tulee sellainen asia, että saattaa olla niin, että Ruotsi laskee että jos Venäjä lähtee hyökkäämään Ruotsiin, niin silloin tietenkin se vetää Suomen automaattisesti mukaan sotaan, jota silloin käydään Suomen maaperällä. Eli pitääkö meidän kaikkien aina seurata Ruotsin mallia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.