Liika yksinäisyys ei ole koskaan hyväksi

Sosiaalinen  "Matteus-vaikutus" on sitä, että se jolla on paljon kavereita saa paljon kavereita lisää. Jos taas jollain on vähän kavereita, niin hän menettää nekin vähät kaverinsa ennemmin tai myöhemmin. Kaikki tietävät, että liika yksinäisyys ei ole hyvästä. Mutta sitten me unohdamme sen, että ihminen ei ehkä itse edes osaa kaivata seuraa. Tai oikeastaan me kaikki haluamme olla joskus yksin. Mutta kuka tietää milloin ihminen tarvitsee seuraa? Tai siis miten voimme auttaa toista löytämään seuraa? Ja tietenkin seuran mitä toinen löytää olisi hyvä olla sellaista, että tuossa seurassa jokainen voi kokea tai tuntea voivansa olla vapautunut tai kertoa asioita, jotka vaikuttavat mitättömiltä tai vähän omituisilta ilman pelkoa siitä että henkilö tulee kiusatuksi tai poistetuksi ryhmästä. 

Eli luottamus on kaikkien toimivien ihmissuhteiden perusta. Samoin vain tasa-arvoinen ihmissuhde voi olla sellainen, että toisen ei tarvitse jännittää tai muuten stressaantua siitä, että miellyttääkö hän toista. Tai että kertooko toinen niitä asioita, joita on tarkoitettu jäämään salaisuudeksi tai piirin kesken kerrotuksi jollekin muulle? Jos toinen on suhteessa liian dominoiva, niin hän tukahduttaa toisen alleen. Ja silloin tuo tukahdutettu henkilö saattaa syrjäytyä. 

Eli hän kokee varmasti silloin että hän ei kuulu ryhmään, eli hän jää pois ryhmän toiminnasta. Lopulta aina käy niin, että kaikki eivät mahdu johonkin autoon, ja sitten tuo ulos jäänyt jää pois kaikesta muustakin joukon toiminnasta. Tietenkin tuo autosta pois jättäminen on usein vain piste prosessille, joka on käsittänyt esimerkiksi selän kääntämistä, pois käskemistä sekä muuta negatiivista toimintaa. Tuon toiminnan kautta yhdelle on sitten sanottu, että hän on "persona non grata" eli ei toivottu henkilö tuossa ryhmässä. Eli hänen kanssaan ollaan sitten vain silloin kun se on ehdottoman pakollista. 

Kun puhutaan yksinäisyydestä, niin silloin törmäämme maamme kansan omalaatuiseen piirteeseen. Eli kun henkilö tulee töihin, niin hän tietenkin on kaikkien mielestä sosiaalinen. Eli saattaa olla että henkilö sanoo koko työpäivänsä aikana toiselle ihmiselle kaksi sanaa, jotka ovat "huomenta" ja "kiitos", jos toinen sattuu pitämään vaikka ovea auki. Ja muuten hän linnoittautuu omaan huoneeseensa tekemään töitä, Nimittäin työaika on maassamme pyhä asia. Silloin tehdään työtä eikä suinkaan puhuta mistään joutavista asioista. 

Hän saattaa pitää jopa itseään sosiaalisena. Töissä hän siis tulee sisään työpaikalleen marssii huoneeseensa, ja sitten loppupäivän tuijottaa tietokoneen ruutua sekä pitää etäpalavereita ja kirjoittelee sähköposteja naapurihuoneessa majailevan henkilön kanssa. 

Mikäli joku sitten tätä non-stop kirjoittamista sekä mikrofoniin puhumista sattuu keskeyttämään, niin tämä työn häiritsijä saa vihaisen kommentin, että "älä häiritse, minulla on töitä". Samoin kun me suomalaiset olemme vapaa-ajalla, niin kohtaamme usein sellaisen sosiaalisuuden puuskan, että sellaista harvoin muualla edes voidaan kuvitella tapahtuvan. 

Eli jos kohtaamme työkaverin, ja kohotamme kättämme, niin silloin hän kääntää katseen pois. Jos menemme keskustelemaan naapurin kanssa ravintolassa, niin silloin saamme kommentin "painu v****". Mikä tietenkin rohkaisee ihmisiä yrittämään sosiaalisten suhteiden muodostamista. Ja sitten kun elämämme yksityisellä sektorilla esimerkiksi häissä menemme juttelemaan johonkin pöytään, ja solmimaan niitä paljon puhuttuja sosiaalisia suhteita, niin silloin me kohtaamme välillä sellaisen repliikin, että "anteeksi puhumme tässä omista asioistamme". 

Ja sitten tietenkin jos henkilö on kovin nuori, niin silloin hän saattaa kohdata tilanteen, missä hänen vanhempiaan pyydetään hakemaan hänet pois. Siinä sitten opetetaan oikein suurella joukolla, että toisten ihmisten lähestyminen sekä sosiaalisten suhteiden solmiminen on helppoa, jos vain itsellä sattuu olemaan paljon kavereita jo valmiiksi. Tätä kutsutaan sosiologiseksi "Matteus-vaikutukseksi". Eli sillä jolla on jo jotain saa paljon lisää. Siltä jolla on kovin vähän viedään se pienikin pois. 

Vaikka elämme tiiviimmin kuin koskaan ennen, niin olemme yksinäisempiä kuin koskaan ennen. 

Maassamme on aivan ok, jos ihminen haluaa olla "hieman yksin". Tuo vähän yksin saattaa tarkoittaa sitä, että henkilö kävelee yksiöön siinä paljon puhutussa kultaisessa lähiössä. Eikä häntä sitten enää kukaan muu talon asukas edes näe. Eli hän saattaa kävellä työpaikalla olevan työhuoneen sekä kotiyksiön välillä, ja jos hän onnistuu oikein hyvin, niin silloin hänen ei tarvitse sanoa yhtään sanaa kenellekään koko päivänä, vaan hän voi hoidella kaikki asiat sähköpostien sekä chattien avulla. 

Nykyään me ihmiset elämme keskellä informaatiotekniikkaa, teams palavereja. Meillä saattaa olla naapuri 40 cm päässä meistä, kun luemme tai teemme jotain muuta sängyllä. Mutta ainoa kontakti mitä me kultaisessa lähiössämme asuvat otamme naapuriin on valitus siitä, että hän on pitänyt meteliä kotonaan. Siinä saattaa olla ainoa ilmoitus minkä joku naapuri antaa olemassaolostaan vaikka hän saattaa asua samassa talossa lähes koko aikuisikänsä. 

Koska me suomalaiset olemme niin mielellämme olemme vähään yksin, niin ihmettelen sitä, että miten me ylipäätään voimme lisääntyä? Kaikki suomalaiset naiset ovat aina varattuja, niin miten me sitten heidän kanssaan mitään suhteita voimme muodostaa. Siis naisia on maailma täynnä, joten ehkä silloin kannattaa lähteä opiskelemaan kieliä, ja lähteä iskemään jotain muunmaalaista naista. Tai ehkä tässä sitten olisi pitänyt käyttää sukupuolineutraalia kieltä, ja naisen sijasta puhua elämänkumppanista.

Kun me emme puhu muille mitään, niin tietenkin luomme sellaisen ilmapiirin, että emme halua keskustella muiden kanssa. Ja kun emme halua keskustella mistään, niin silloin tietenkään meidän ei ole pakko tehdä tuttavuutta ihmisten kanssa, joita emme halua elämäämme, mutta toisinaan kohtaamme tilanteen, missä yksinäisiä ihmisiä patistellaan hoitoon. Eli heidän pitäisi etisiä apua sosiaalisiin ongelmiinsa. 

Mutta tuolloin unohdamme että osaa meistä opetetaan jo nuorina olemaan vaiti asioista, jotka eivät meille kuulu. Ja sitten tietenkin joskus eteen tulee ihminen, jolle on opetettu että mitkään asiat eivät hänelle muutekaan kuulu. Eli jos hän sitten on joskus yrittänyt olla sosiaalinen tai muuten osallistua keskusteluihin, niin hänet on vain käsketty poistumaan, jotta aikuiset tai vähän muuten paremmat tai enemmän joukkoon kuuluvat voivat keskittyä omiin asioihinsa. 

Eli miten tuollaisessa ympäristössä kukaan ylipäätään oppii sosiaalisia taitoja, jos hän ei niitä saa mitenkään harjoitella? Tai miten ihminen oikeastaan oppii keskustelemaan yhtään mistään, kun hänelle karjutaan joka kerran päin naamaa, että "turpa kiinni"? Tuo on erittäin upea tapa tappaa halu sosiaaliseen kanssakäymiseen.