Tuoreessa muistissa on tapaus, missä Valko-Venäjän turvallisuuspoliisit soittivat pommiuhan koneeseen joka laskeutui Minskin kentälle, ja se aiheutti sitten sen, että eräs toisinajattelija pidätettiin tuossa maassa. Ainakin itse olen sitä mieltä, että noita idän lentoreittejä kannattaa välttää, jos sattuu olemaan riidoissa joko Putinin itsensä tai jonkun hänen toverinsa kuten Lukashenkan kanssa. Nimittäin nuo viranomaiset käyttävät mielellään likaisia keinoja esimerkiksi tunnettujen toisinajattelijoiden pidättämiseksi.
Mutta emme voi mitään sille, että meidän pitää tällä kertaa valita puolemme, eli jos emme lähde pakotteisiin mukaan, niin silloin meidän toimintamme katsotaan Putinin myötäilyksi. Ja sitä ei kukaan halua. Jos joku lähtee tällaisessa tilanteessa myötäilemään valtiota, joka pelolla haluaa hallita, niin silloin se kostautuu kaikilla mahdollisilla sektoreilla. Siis kukaan ei varmaan halua lähteä samaan kelkkaan sellaisten maiden kanssa, jotka aloittavat sodan Euroopassa.
Kun sitten ajatellaan Venäjän taktiikkaa, niin varmaan heidän aikomuksensa on kaapata kartalla värillisellä merkityt alueet nopealla operaatiolla, sekä sen jälkeen suorittaa etninen puhdistus alueen rauhoittamiseksi. Tämän jälkeen Venäjä toivoo että media kääntää huomion muualle, ja lähtee tarjoamaan halpaa kaasua ja öljyä Eurooppaan. Jotta tuo operaatio onnistuisi eivät Venäjän tappiot saa olla kovin suuria, mutta nämä ohjusiskut ovat aiheuttaneet vihaa Venäjää kohtaan. Samoin puhutaan että myös Venäjällä tuhansia on pidätetty sodan vastaisissa mielenosoituksissa, joten se saattaa tarkoittaa että tästä marssista Kiovaan on tulossa hyvin ikävä asia myös Venäjälle sekä taloudellisesti että poliittisesti.
Kuva 2) Kaksi 9K720 Iskander (SS-26 "Stone") ohjusta yhdistetyssä kuljetus- ja laukaisuajoneuvossa. (Wikipedia/9K720 Iskander)
Nimittäin kysymys on siitä, että voiko Venäjään enää luottaa, tai onko ehkä mahdollista että Venäjälle sijoitetut varat vain takavarikoidaan jollain tekosyyllä? Jos sijoittaja ajattelee että hän ei saa rahojaan sitten ulos, niin uskoisin että hän ei silloin tuonne alueelle sijoita. Ja varsinkin tässä tapauksessa saattaa olla viisasta, ettei rahoja siirretä Venäjälle, koska se vaikuttaa silloin Putinin tukemiselta. Ja en oikein usko että kukaan haluaa tehdä bisnestä ihmisten kanssa, jotka tukevat tai ovat jotenkin sidoksissa Vladimir Putinin tai hänen hallintonsa kanssa. Samoin jos Venäjän kanssa tulee kiistoja, niin silloin tietenkin voi käydä niin, että kaasun ja öljyn toimitukset katkeavat. Ja sitä tuskin kukaan haluaa.
Mutta maailma on ihmeellinen paikka elää. Venäjän operaatio saattaa olla joidenkin valtioiden kuten Kiinan sekä Pohjois-Korean johdon mielestä loistava asia, koska se kääntää hyvin tehokkaasti huomion pois noiden valtioiden surkeasta ihmisoikeustilanteesta sekä esimerkiksi Etelä-Kiinan meren tilanteesta, joten varmasti sen vuoksi noissa maissa ollaan kovin hiljaa tästä Venäjän sotaretkestä. Siis varmaan on mukavaa katsella, kun TV:ssä komeilee vaihteeksi Venäläistä kalustoa ja uutiset täyttyvät Venäjän iskuista. Näin sitten voidaan vähäksi aikaa unohtaa kaiken maailman uiguurit, ja keskittyä olennaiseen, eli seuraamaan Iskander-ohjusten iskuja Ukrainan sotilas- ja siviilikohteisiin.
Jos ajatellaan nimenomaan ohjusiskuja sekä niiden kohdentamista, niin voidaan kysyä että onko noita iskuja suunnattu siviilikohteisiin tahallisesti, vai onko kyseessä niin sanottu "huti". Eli onko niin että Iskaderin tarkkuus ei riitä kohteiden täsmälliseen tuhoamiseen. Ja onko kyse tuolloin siitä, että niiden paikannin tai suunnistusjärjestelmä ei ole riittävän tarkka, vai siitä että noiden ohjusten käyttäjät ovat hutiloineet aseen suuntaamisessa? Vai onko kyse tarkoituksellisesta terrorista? Voidaan kyllä sanoa, että niin suurta ihmettä ei maailma tule kohtaamaan, että Vladimir Putin joutuisi oikeuteen.
Mutta tuhansien ihmisten pidättäminen Venäjällä osoittaa se, että hän ei ehkä enää ole niin suosittu, kuin mitä hän ehkä uskoo olevansa. Ja Venäjällä osallistuminen protesteihin, joissa vastustetaan hallituksen toimia vaatii enemmän rohkeutta kuin lännessä.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/6feb8776-4ed1-4594-aac8-7bd298615246
https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/ulkomaat/risto-e-j-penttil%C3%A4-mtv-lle-jos-pakotteet-eiv%C3%A4t-pure-voi-suomelle-tulla-kutsu-natoon/ar-AAUhDWA?ocid=BingHPC
https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/ulkomaat/sotilasprofessori-pelk%C3%A4%C3%A4-nyt-kiovan-puolesta-isompaa-on-luvassa/ar-AAUhqxm?ocid=msedgntp
https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/other/ven%C3%A4j%C3%A4ll%C3%A4-pid%C3%A4tetty-tuhansia-sodan-vastaisissa-mielenosoituksissa/vi-AAUgzdM?ocid=msedgntp
https://sk.wikipedia.org/wiki/9K720_Iskander
Kommentit
Lähetä kommentti