Jos ajatellaan että Venäjän tavoite on estää kilpailevien kaasuputkien rakentaminen Ukrainan kautta, sekä samalla rakentaa suoja-alue Sevastopolin ympärille, niin silloin tietenkin kartalla värillisellä merkitty alue olisi sellainen mitä hallitsemalla Venäjä voisi toteuttaa tavoitteensa. Tuo alue takaisi sitten myös maayhteyden Sevastopoliin, mikä on tärkeä silloin jos tuossa tukikohdassa tapahtuu jotain odottamatonta, joista yksi on kapina.
Kyseisessä kartassa värillisellä merkitty alue on sellainen, missä on esiintynyt halua liittyä Venäjään. Ja niissä on tapahtunut venäläismielistä, ja ehkä Moskovasta johdettua liikehdintää. Koska alue sijaitsee Mustan Meren rannalla, ja sen kautta voidaan rakentaa maayhteys Sevastopoliin, niin sitä mukaan voidaan ajatella, että tuota aluetta halutaan myös käyttää suoja-alueena Sevastopolin ympärillä.
Koska tukikohtaan on sijoitettu ydinaseita, niin myös mahdollisuus kapinaan on aina otettava huomioon. Siis loogista olisi silloin että maayhteys muodostetaan Mustan Meren rannikkoa pitkin, jossa yhteyttä voidaan tukea laivaston avulla.
Vaikka Venäjä ei ole tunnustanut köyhän Transnitrian alueen itsenäisyyttä, niin ehkä se on ajatellut liittää alueen joko Donetskin tai Luhanskin alueisiin, joissa sijaitsee sille uskollinen hallitus. Ja sitten myöhemmin Transnitrian alue voidaan niiden mukana liittää Venäjään. Jos sitten käy niin, että Ukraina tässä häviää sodan, niin silloin saattaa seuraava vaihe olla se, että Luhanskin sekä Donetskin alueet liitetään muitta mutkitta Venäjään.
Venäjän joukot ovat muuten saaneet Tshernobylin ydinvoimalan alueen hallintaansa, ja pitää henkilökuntaa panttivankeina. Mutta mieleen vain tulee se, että tietävätkö nuo alueella olevat joukot siitä, kuinka kauan ilman jodia voi tuolla alueella oleskella? Vaikka säteily on tietenkin alempi kuin välittömästi onnettomuuden jälkeen, niin ei siellä voi vieläkään aivan normaalisti oleskella. On myös vaarana se, että esimerkiksi joku varastaa radioaktiivista materiaalia tuolta alueelta. Eli kyseessä on erittäin suuri ongelma joka tapauksessa.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008641166.html
Kommentit
Lähetä kommentti