Siirry pääsisältöön

Joe Bidenin politiikka ja yhteiskunnan polarisaatio



Joe Bidenin hallitus on muuttunut epäsuosituksi, mikä ei ehkä ole hyvä uutinen ainakaan kaikkien mielestä. Joe Biden oli vastavoima Donald Trumpille, joka saattaa vielä palata politiikan huipulle. Biden oli oikeastaan hyvin monen eri tahon ehdokas, ja monille noille tahoille ainoa yhdistävä tekijä on ollut se, että he haluavat Trumpin pois virasta. Ja joidenkin mielestä Biden on liian vanha toiselle kaudelle. Se miten ihmiset suhtautuvat Trumpiin on erittäin kaksijakoista. Nimittäin monet ihmiset haluavat Trumpin kaltaisia ihmisiä presidentiksi, koska he kokevat sen hajottavan NATOa. 

Eli vaikka periaatteessa Trumpia pidetään politiikan kauhukakaran perikuvana, joka vain polarisoi yhteiskuntaa, eli vie ihmisiä erilleen toisistaan, niin hänet nähdään kuitenkin esimerkiksi Venäjällä sekä monissa muissa maissa henkilönä, jonka toivotaan jatkavan USA:n johdossa. Se mikä tietenkin aiheuttaa USA:n yhteiskunnassa polarisaatiota on se, että tuon maan presidentin vaaleissa on kyse siitä, että jokaisen osavaltion kaikki valitsijamiehet menevät sen henkilön taakse, joka voittaa vaalit tuossa osavaltiossa. Eli USA:n presidentiksi valittava voi saada vähemmän ääniä kuin vastaehdokas, mutta jos hän saa enemmän valitsijamiehiä taakseen kuin enemmän luonnollisia ääniä saanut on hän voittaja. 

Tuo ääntenlaskutapa tietenkin aiheuttaa sen, että presidentti lupaa joillekin osavaltioille enemmän kuin toisille. Ja sitten kun vaalikampanjassa lähdetään luomaan strategioita, niin osa osavaltioista jätetään tietenkin vaille lupauksia, eli ne annetaan suosiolla vastaehdokkaalle. Tuo ääntenlaskumalli on aiheuttanut kummastusta, mutta syy tähän on se, että presidentti ei voi pelata tuolloin kansansuosiolla. 

Mutta se mikä sitten tekee tuosta asiasta mutkikkaan on se, että esimerkiksi etelässä, missä perinteisesti on enemmän ampuma-aseita kuin pohjoisessa on suhtautuminen vaikkapa etnisiin vähemmistöihin ollut myös vähemmän mutkatonta kuin pohjoisessa. Etelässä asuu samalla hyvin köyhiä ihmisiä, joilla ei ole varaa edes omaan asuntoon. Syy tähän on sitten se, että noissa osavaltioissa ilmasto on miellyttävän lämmintä ympäri vuoden. Samoin lämpimässä etelässä asuu myös varakkaampia ihmisiä, ja siellä tuloerot ovat suuremmat kuin esimerkiksi pohjoisen kaupungeissa. 

Se että kärjistetysti voidaan sanoa, että USA:n rikkaimmat sekä köyhimmät ihmiset asuvat toistensa naapureina aiheuttaa tilanteen, mikä polarisoi yhteiskuntaa. Eli rikkaat kokevat esimerkiksi tarvitsevansa aseita kotiensa eli omakotitalojensa puolustamiseen, ja köyhät taas syyttävät rikkaita siitä, että he eivät välitä muusta kuin itsestään. Ja jyrkät sosiaaliset erot aiheuttavat hyvin paljon kateutta ja muita jännitteitä. 

USA:ssa mustat ovat suuri etninen vähemmistö, joka on hyvä syntipukki kaikkeen. Etnisiin vähemmistöihin suhtaudutaan aina epäillen, eli sana epäily tarkoittaa siis suoraan rasismia. Kun ihmisille kerrotaan kaiken aikaa siitä, että joku katujengi ryöstää toisia tai tunkeutuu toisten koteihin ja surmaa kokonaisia perheitä, ja samalla näytetään kuvia esimerkiksi mustista henkilöistä, niin se muuttaa ihmisten käsityksiä asioista. Kun kaikkialla korostetaan sitä, että katujengien jäsenet kantavat aseita sekä käyttävät niitä myös virkavaltaa vastaan, niin silloin poliisimiesten käsitys asioista alkaa myös polarisoitua. He alkavat nähdä jokaisessa mustassa miehessä väkivaltaan valmiin katujengiläisen.

Tai oikeastaan se mikä on muuttunut silmiinpistäväksi amerikkalaisessa yhteiskunnassa on se, että ihonväriin perustuvan rasismin tilalle on tullut tuloeroihin perustuva rasismi. Eli kyseessä on sosiaalinen rasismi, mikä tarkoittaa sitä että hyvätuloiset katsovat mielellään yhteiskunnan vähä-osaisia alaspäin. 

Ja juuri pelko väkivallasta saa aikaan sen, että ihmiset ostavat aseita. USA:n aseteollisuus on voimakas lobbaaja, ja sen markkinointikoneisto perustaa toimintansa sillä, että aseiden avulla on omaa kotia helppo puolustaa. Samoin ase on tavallaan statussymboli. Sen saa Amerikassa omistaa vain ihminen, jolla on oma koti. Ja mitä kalliimpi ase on, niin sitä suurempi on varallisuus. Samoin yksityinen turvapalvelu ja omat aseet takaavat sen, ettei henkilön tarvitse kutsua virkavaltaa paikalle. Eli mitään puolueetonta väliin tulijaa ei tarvitse kuunnella, kun oma rynnäkkökivääri tekee sitten varmaan suuren vaikutuksen kaikkiin paikallaolijoihin. 

Trumpin kannattajien järjestämien mielenosoitusten yhteydessä on merkille pantavaa se, että mielenosoittajat kantavat avoimesti aseita. Se tarkoittaa joidenkin mielestä sitä, että aseita kannetaan nimenomaan virkavaltaa vastaan. Ja sitten tietenkin pelkona on se, että myös vastapuoli saattaa ryhtyä "suojautumaan" asein. Mielenosoitus on aina stressaava tilanne, ja sitten kun joka puolella on vielä aseistettuja poliiseja, niin saattaa olla niin, että joku sitten ampuu. Ja tilanne muuttuu helposti hyvin väkivaltaiseksi. Sosiaalinen media sitten on paikka, missä jokainen voi yllyttää toisia ja levitellä huhuja siitä, kuinka naapuri on raiskattu ja tapettu, ja kuinka se oma rynnäri on pelastanut sen ja sen ihmisen.

Eli tuollainen aseiden esittely sekä muu toiminta uppoaa ihmiseen, jolla on ehkä vähän heikko itsetunto, eikä hän viitsi paljon tarkastaa faktoja. Kun henkilö tuijottaa koko päivän toimintaelokuvia, niin siinä ikään kuin viritetään oma itse sellaiseen tilaan, missä halutaan ostaa aseita. Ja tulos on varmaan kuin jostain painajaisesta. Ihminen istuu jalat pöydällä olohuoneessa tuijottamassa jotain elokuvaa, joka tukee hänen käsityksiään esimerkiksi vähemmistöistä. Sohvan tai nojatuolin vieressä on AR-18 puoliautomaattikivääri ja televisiossa palaa ruuti. 

Muistaakseni Amerikassa on tehty tutkimus, missä koehenkilölle näytetään filmiä missä musta mies juoksee ulos kaupasta. Suurin osa kuulemma on vastannut, että mies juoksee pakoon koska on varastanut tai tehnyt jotain muuta rikollista. Kun taas valkoinen mies juoksee ulos kaupasta, niin hänet sitten nähdään juoksevan kohti bussia. Kun musta nainen seisoo kadun vieressä, niin hänet nähdään prostituoituna. Kun taas valkoinen nainen odottaa koehenkilön mielestä bussia. Ja jos henkilö on nähnyt ennen koetta elokuvan, missä nimenomaan mustat miehet tekevät rikoksia, niin he ikään kuin virittyvät siihen tunnelmaan, että vähemmistöön kuuluva on rikollinen. 

Samoin jatkuva pelottelu väkivallalla saa aikaan sen, että esimerkiksi omakotitaloissa asuvat ostavat itselleen rynnäkkökivääreitä kotiensa suojelemiseksi. "Kun naapurillakin on, oma rynnäkkökivääri kaapissaan niin minunkin pitää saada oma rynkky" on se asetelma, mitä esimerkiksi aseteollisuus käyttää hyväkseen markkinoinnissaan. Ja juuri nuo aseet ovat sellaisia, mitä esimerkiksi rikolliset haluavat. Eli puoliautomaattinen rynnäkkökivääri on kuin magneetti, joka vetää katujengiläisiä puoleensa. 

Rynnäkkökivääri ei ole mikään halpa sijoitus, ja sen hankintaa perustellaan usein ilmeisesti ainakin itselle sillä, että se on kodin turvaamiseksi tarpeellinen väline. Ja sitten kun kadulla pamahtaa, niin sinne pihalle rynnätään kivääri kourassa. Kun poliisi tulee paikalle, niin silloin virkavalta joutuu tilanteeseen, missä se on aseita kantavien ihmisten ympäröimänä. 

Ja sitten jossain vaiheessa pamahtaa. Se että onko ampuminen ollut aiheellista on aivan sama. Kun joku kansankiihottaja lähtee tekemään asiasta oikeudenkäyntiä, niin riittää että musta mies on ammuttu omalle pihalleen. Eli poliisi saapuu paikalle ja ehkä lähtee takaa-ajoon. Ja sitten vastassa on musta mies, jolla on pistooli kädessään. Tuolloin tilanne karkaan käsistä. Tai sitten kun jotain ajetaan takaa, niin joku huutaa "ase", ja sen jälkeen ilmassa lentelee luoteja. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Piia Ristikankareen 35 vuotta sitten tapahtunut katoaminen on taas kerran julkisuudessa

Kuva: Nanna Särkkä / Yle, Mapcreator, OpenStreetMap Piia Ristikankareen (s. 18.12.1972) katoaminen 35 vuotta sitten ei jätä ihmisiä koskaan rauhaan. Ja tässä haluan sanoa, että murha tai henkirikos ei koskaan vanhene. Eli Piia Ristikankareen katoamista tutkitaan murhana, ainakin kunnes hänen ruumiinsa löytyy, ja kuolinsyy sitten saadaan selville. 7. Lokakuuta 1988 tuo 15 vuotias tyttö lähti kotoaan, eikä häntä koskaan sen jälkeen olla tavattu. Ja juuri tämä katoaminen on asia, mikä tekee tästäkin tapauksesta merkillisen.  https://yle.fi/a/74-20089138 Veljen lausunnon mukaan Piia Ristikankare paukautti oven kiinni perässään, ja sen jälkeen tuota nuorta tyttöä ei koskaan tavattu, elävänä eikä kuolleena. Ja taas kerran YLEn kotisivuilla on ollut tarina siitä, kuinka joku kalastaja oli lokakuussa 1988 nähnyt oudon veneen, kuullut loiskahduksen sekä sitten myöhemmin epäillyt tämän veneen liittyvän Piia Ristikankareen katoamiseen. Veneessä oli kalastajan mukaan ilmeisesti kolmesta neljä ...

Miksi Venäjä lähettää miehiä varmaan kuolemaan?

Yllä: Kommandopipo luo kasvottomuutta, ja henkilöllisyyden peittäminen on tietenkin joillekin lupa kaikkeen. Sen turvin voidaan tehdä rikoksia sekä simputtaa alaisia. Samalla tietenkin kommandopipon avulla sotilaan persoonallisuus saadaan poistettua, mikä tekee simputtamisesta sekä alaisten uhraamisesta helpompaa. Eikä kukaan myöskään näe sitä, jos miehet vaihtuvat joka kuvassa. Eli suuret tappiot voidaan peittää kätkemällä sotilaiden henkilöllisyys.  Miten tehdään omien miesten surmaamisesta helppoa? Peitetään miesten kasvot sekä väitetään heitä rikollisiksi. Tuolloin tietenkin rikosten lajit voidaan unohtaa mainita. Eli onko esimerkiksi Venäjän vangeista kootuissa osastoissa oikeasti väkivaltarikollisia vai onko mukana myös esimerkiksi Putinin vastustajia. Väkivaltarikollisten esitteleminen tekee tietenkin noiden miesten uhraamisesta helpompaa. Kun komentaja ajattelee lähettävänsä pahoja ihmisiä kuolemaan, niin se auttaa tukahduttamaan omantunnon.  Muutama päivä sitten oli I...

Tieteen vääristelyn ja taiteellisen vapauden ero

Tieteen tehtävä on luoda tietoa, kun taas taiteen tehtävä on viihdyttää. Tieteen vääristely on taas se, että valheellista eli tekaistua tietoa esitetään totena. Eli romaanista tulee tieteen vääristelyä jos se esitetään totena.  Tieteen tehtävä ei ole olla moraalista, sen ei ole tarkoitus olla viihdyttävää eikä myöskään mitään poliittista agendaa tukevaa. Tieteen tehtävä on luoda tai tuoda ihmisten eteen oikeasti tutkittua tietoa, ja se miten sitten tuota tutkittua tietoa käytetään on tiedon käyttäjän asia. Miten tieto muuttuu tutkituksi sekä todistetuksi tiedoksi on oma prosessinsa, eli ensin esitetään hypoteesi, sitten asiaa tutkitaan, ja tuossa vaiheessa asiaa kutsutaan konjektuuriksi. Sen jälkeen kun asiaa on testattu lukuisin kokein, niin siitä tulee tutkittua ja varmennettua tietoa. Ja tämän jälkeen tutkittu ja varmennettu tieto saattaa kuitenkin muuttua siksi, että havaintovälineet sekä havaintojen analysoimiseen tarkoitetut välineet parantuvat.  Mutta sitten me välillä ...