Miksi toisia pilkataan asiasta, joka on toisille sallittu?
Tässä yhtenä päivänä kävin kuuntelemassa emeritus professori Matti Klingeä tai oikeastaan hänen pitämäänsä esitelmää hänen muistelmiensa viimeisen osan esittelytilaisuudessa. Tuossa tilaisuudessa päähäni jäi soimaan eräs repliikki. Se kuului näin, miksi Matti Klingeä pilkataan asioista, jotka ovat toisille sallittuja. Tuon asian voisi oikeastaan yleistää siten, että miksi toisille ihmisille sallitaan asioita, joista toisia pilkataan? Eli kun toinen kertoo tarinoita jostain aiheesta, joka saattaa olla jollekin kovin arka, niin silloin toisten kertomana tuo tarina on loistava, mutta samaan aikaan toisen kertomana se taas on pelkästään huvittava. Siis eihän tarinan sisältö muutu kiinnostavaksi sen takia, että sen kertoo joku tietty henkilö?
Kun ajatellaan muistelmia, elämäkertaa, omaelämänkertaa tai päiväkirjaa, niin ne eivät ole kaksi samaa asiaa. Päiväkirja on kertomus siitä, mitä henkilö on milloinkin tehnyt, ja elämäkerta taas on yleistävä kuvaus siitä, mitä henkilö on tehnyt. Muistelma taas on ikään kuin subjektiivisesta näkökulmasta tehty elämäkerta, jossa ei ehkä käytetä samalla tavalla faktan tarkistusta kuin virallisessa elämäkerrassa. Muistelmat käsittelevät asioita henkilön omasta näkökulmasta, eli niitä kirjoittaessaan hän muistelee miltä tuntuu kätellä jotain suurmiestä tai käydä esimerkiksi Linnan juhlissa.
Jaa niin, mitä sitten omaelämäkerta tarkoittaa: se on henkilön itsensä kirjoittama tarina omasta itsestä, ja elämäkerta taas on jonkun toisen henkilön kirjoittama kuvaus toisen henkilön elämästä. Siis onko elämäkerta sitten tieto- vai kaunokirjallisuutta? Se riippuu vähän tapauksesta. Eräissä tapauksissa fiktiivinen tarina on kirjoitettu kuten autenttinen elämäkerta tai autenttiset muistelmat. Eräissä tapauksissa saattaa syynä siihen, että eräät kirjat ovat oikeasti esitetty fiktioina on se, että niissä käsitellään aiheita, joista ei keskustella ruokapöydissä.
Tuolloin on haluttu varjella esimerkiksi tietolähteitä tai tarinan kertoneen henkilön identiteettiä. Tuollaisia ovat ehkä esimerkiksi Muukalaislegioonaa tai prostituutiota käsittelevät kirjat. Tai mistä minä tiedän montaako ihmistä esimerkiksi David Morrell on teoksiaan varten haastatellut?
Elämäkerta on taas kertomus henkilön elämästä, ja siinä usein tai virallisten elämäkertojen yhteydessä käytetään faktan tarkastajaa. Ja päiväkirja taas on muistoja siitä, mitä minäkin päivänä ihminen on tehnyt tai mitä hän on tuntenut. Mutta tosiaan päiväkirjakin voi olla väärennetty tai se voi olla puhdasta fiktiota. Se miten sitten noihin kaikkiin asioihin pitää suhtautua on asia, mihin ei voida antaa mitään oikeaa tai väärää neuvoa.
Historian väärentämistä tietenkin on se, että jos fiktiota esitetään tietokirjana, mutta kuinka moni meistä oikeasti olisi esimerkiksi 1950-luvulla väittää Paasikiven muistelmia väärennöksiksi?
"Matti Klinge toimi Helsingin yliopiston historian ruotsinkielisen professuurin viranhaltijana vuosina 1975–2001. Hän työskenteli Suomen akatemian humanistisen toimikunnan tutkijana 1968–1970 ja 1972–1975 sekä Suomen kirjallisuuden ja kulttuurin vierailevana professorina Pariisissa 1970–1972 ennen valintaansa Helsingin yliopiston historian ruotsinkieliseksi professoriksi 1975. Tästä virasta Klinge jäi eläkkeelle 2001 toimittuaan 1990-luvulla joitakin vuosia myös historian laitoksen esimiehenä" (Wikipedia, Matti Klinge)
Noista vuosista näkee että Klinge oli työssä aikana, jolloin suomettuminen oli päivän teema. Eli suomettuneessa maassa, jossa politiikka oli läsnä kaikkialla ei ollut varmaan helppoa olla professori. Tuolloin 1960 ja -70 luvuilla oli ajan henki se, että idän suhteet olivat kaikki kaikessa. Samoin valtion päämiestä ei sopinut arvostella, eikä myöskään sotaveteraaneja saanut saattaa vaikeaan tilanteeseen. Ja kuitenkin meidän pitää muistaa, että kaikki ihmiset ovat olleet yksilöitä, joilla on erilaiset vaikuttimet omille päätöksilleen. Ja tietenkin jos ajatellaan että joku aatesoturi lähti sotaan kommunismia vastaan, niin hänen mielensä saattoi muuttua itärintaman helvetissä.
Kuitenkin se että tutkija tuo esiin myös sen puolen, jota emme haluaisi katsoa on asia, mikä tekee tutkimuksesta järkevää sekä antoisaa. Mutta kuitenkaan kaikki ihmiset eivät halua muistella esimerkiksi sitä tietä, mihin maamme oli menossa 1930-luvun Lapuan liikkeen sekä kansallisen että kansainvälisen äärioikeiston nousun takia. Sodan jälkeen heiluri heilahti toiseen suuntaan, ja kommunismi koettiin pelastavana tekijänä. Jos ihminen sitten lähti sanomaan tai kirjoittamaan jotain, joka oli vastoin yleistä näkemystä eli Paasikiven-Kekkosen linjan vastaista, niin hän sai varmaan kuulla kunniansa. Mutta toisaalta mitä sillä on väliä, kirjoitetaanko jostain asiasta farkut jalassa vai puku päällä? Miten se mitä pidän päälläni tekstiä kirjoittaessani liittyy siihen, onko teksti sisällöltään mielenkiintoista tai onko se oikeaa?
Ja tuolloin taistolaisuuden sekä kiivaiden aatteiden leimaamassa maassamme ei varmaan ollut helppoa olla ihminen, jonka tehtäviin kuuluu tuoda varmennettua ja oikeaksi todistettua tietoa ihmisten käyttöön. Varsinkin jos asia koski jotain, mikä koettiin joko Kremlissä tai Presidentin linnassa jotenkin kiusallisena. Mutta hyvin Klinge kuitenkin jaksoi tuota työtä, vaikka häntä joskus pilkattiin. Ja pilkka tarkoittaa sitä, että asialla on merkitys. Ei kukaan aikuinen ihminen toista lähde mollaamaan, jos pilkan kohteen sanoilla ei ole mitään merkitystä. Kun ihminen saa aikaan pelkoa, niin tuo pelko sitten joskus purkautuu myös vihana.
Elämäkerta:
https://fi.wikipedia.org/wiki/El%C3%A4m%C3%A4kerta
Muistelmateos:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Muistelmateos
Omaelämäkerta:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Omael%C3%A4m%C3%A4kerta
Päiväkirja
https://fi.wikipedia.org/wiki/P%C3%A4iv%C3%A4kirja
Matti Klingestä kertova Wikipedian sivu
https://fi.wikipedia.org/wiki/Matti_Klinge
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.