Työnantajien ongelma on siinä, että bisneksen pitää aina olla kannattavaa. Ja jos bisnes ei toimi, niin silloin seuraava vaihe on se, että yhtiö ajautuu konkurssiin. Mutta kuten me kaikki tiedämme, niin asia mistä työnantajat eivät juurikaan muista mainita, on se että samalla kun he neuvottelevat työelämän neuvottelupöydässä, niin he edustavat paitsi yhtiöitään, niin myös noiden yhtiöiden omistajia. Yhtiöiden ainoa tarkoitus on tuoda voittoa omistajiensa tileille.
Työntekijöiden tehtävä on tehdä työtä, mistä he saavat palkkaa. Siis tämä asia on kirjoitettu työnantajien näkökulmasta. Ja se mikä sitten tekee työnantajien asemasta erikoisen, on se että neuvottelupöydän takana ei ole esimerkiksi sellaista työnantaja-tahoa, joka edustaisi tai ajaisi PiKe eli pienten ja keskisuurten yritysten sekä yrittäjien etua. Tässä vai muistelin mitä esimerkiksi sairauslomien 1+9 päivän mallista on sanottu.
Eli tuo malli missä työnantaja kustantaa työntekijän 10 ensimmäistä sairauspäivää täydellä palkalla varmasti rasittaa erityisesti PiKe-sektorin yrityksiä. PiKe sektorilla toimivat yritykset varmasti kärsivät tuosta säännöstä, joten itse olen joskus miettinyt, miksi tuolla sektorilla ei ole omaa edunvalvojaa? Jos ajatellaan sitä että esimerkiksi työntekijöiden värvääminen ulkomailta on hyvin helppoa, ja esimerkiksi ohjelmistoja kehittävä yhtiö voi palkata Intialaisen koodaajan, joka työskentelee etänä esimerkiksi Intiasta käsin, ja hänen kanssaan voidaan neuvotella Zoomin tai Teamsin kautta aivan kuin hän olisi viereisessä toimistossa.
Ulkomaisten työntekijöiden rekrytoinnissa on sellainen ongelma, että vaikka kaiken maailman Teams-palaverit yleistyvät on se, että tunnettu yhtiö vetää helpommin työntekijöitä puoleensa kuin tuntematon yhtiö. Eli suuret ja tunnetut yhtiöt ikään kuin imuroivat osaajat pois työmarkkinoilta. Ja kun työntekijä tekee työtä toisesta maasta käsin, niin hänelle ei tarvitse hankkia asuntoa, kun hän tulee työhön suomalaisten yhtiöiden palvelukseen. Hän voi silloin tehdä etätyötä esimerkiksi kotoaan käsin, joka saattaa olla vaikka toisella puolen maailmaa. Ja tuollainen työsuhde saattaa olla työnantajan kannalta hyvin kannattava.
Vapaat kansainväliset työmarkkinat ovat asia, joka tietenkin takaa esimerkiksi suomalaiselle korkeasti koulutetulle työntekijälle mahdollisuudet hankkia töitä mistäpäin maailmaa hyvänsä. Mutta samalla myös noita työmarkkinoita hyödyntämällä voidaan kotimaisen AY-liikkeen asemaa murtaa hyvinkin sillä, että palkat painetaan niin alas kuin vain voidaan. Ja jos palkka maksetaan esimerkiksi Delhissä asuvan työläisen tilille, niin hän voi tehdä etätyötä paljon halvemmalla kuin Helsinkiläinen vastaavan koulutuksen saanut henkilö.
Mutta tunnettavuus lisää tietenkin mahdollisuutta saada parhaat mahdolliset työläiset. Tuolla tarkoitan sitä, että suuri yhtiö voi helposti viedä parhaat työntekijät markkinoilta, mikä saattaa johtaa siihen, että pienten yhtiöiden kohdalla saattaa eteen tulla työvoimapula. Eli jos kotimaiset osaajat eivät työllisty, niin silloin ei tuo koulutus enää kiinnosta, ja se tarkoittaa pulaa osaavasta työvoimasta. Ja se sitten tuo työvoimapula pakottaa rekrytoimaan uusia osaajia entistä enemmän ulkomaailta, mikä johtaa ennemmin tai myöhemmin siihen tilanteeseen, missä koko tuotanto siirtyy ulkomaisten toimijoiden käsiin.
Kommentit
Lähetä kommentti