Siirry pääsisältöön

Miksi haluamme mallintaa ihmisen reaktiot robottiin nimeltään "Sophie"?



Sanotaan että Sophie on mainoskikka, ja se on aivan totta. Millä tavalla kukaan edes kuvittelee saavansa rahoitusta robottien sekä tekoälyn kehittämiseen, jos hänellä ei ole mitään, millä herättää mielenkiintoa asiaa kohtaan. Sophie on nykyaikaisen hybriditeknologian huippusaavutus. Robotti, joka on jatkuvasti yhteydessä sekä ohjaajiin että myös tietokonekeskukseen, missä sen toiminnan mahdollistava tekoäly-algoritmi pyörii valtavien keskustietokoneiden muistissa. 

Noita näennäisesti ihmisen kaltaisia robotteja kaavaillaan esimerkiksi korvaamaan osa sotilaista sekä tekemään työtä, joka on ihmisille vastenmielistä. Eli robottien avulla voidaan periaatteessa jo nyt lähteä valloittamaan esimerkiksi toisia planeettoja. Jos esimerkiksi Mars-planeetalle tai johonkin Jupiterin kuista laskeutuu joukko robotteja, niin silloin ei tarvitse pelätä astronauttien kuolemaa. 

Eikä kenenkään tarvitse viettää suurta osaa elämästään jossain avaruusaluksessa. Nuo ihmistä muistuttavat tekoälyn ohjaamat robotit saattavat rakentaa ehkä esimerkiksi Kuuaseman ilman että ihmisten täytyy viettää minuuttiakaan tuossa paikassa. Nuo avaruudessa toimivat robotit ovat viralliselta nimeltään EVA (Enhanced Vehicle Application). Eli ne ovat oikeastaan hyvin paljon avaruuspukuun pukeutuneen astronautin näköisiä. Tuo puku suojelee robotin elektroniikkaa sekä muita toiminnallisia osia kosmiselta säteilyltä. 

Jos ihmistä muistuttavia robotteja ajatellaan esimerkiksi Pentagonin näkökulmasta, niin robotit ovat monipuolisia laitteita. Se mihin niitä voidaan käyttää riippuu siitä, mihin ne on ohjelmoitu. Se tarkoittaa sitä että samaa robottirunkoa voidaan käyttää esimerkiksi hävittäjäkoneen ohjaajana mutta jos tuo kone sitten vaikka ammutaan alas, niin silloin riittää, että robotin ohjelmisto päivitetään, ja sama "peltimies" voi jatkaa "rambona" eli operoida maassa. 

Sophien kaltaisten robottien kehitys tähtää esimerkiksi turvallisuus-robottien kehitykseen. Kyse on tuolloin laitteista, jotka on solutettu ihmisten keskuuteen, ja joiden tarkoitus on valvoa ihmisiä. Eli käytännössä välittää tietoa siitä, miten ihmiset käyttäytyvät tai mitä he puhuvat. Noita laitteita ohjaavien operaattorien on tarkoitus paljastaa erityisesti se, mitä ihmiset eivät halua kertoa muille. 

Sophie on näyte siitä, mihin nykyinen huippuluokan tuotekehitys sekä valtavan edistynyt teknologia kykenee, jos ne alistetaan oikeiden eli pystyvien insinöörien sekä muiden osaajien käyttöön. Sophie ei ole ihminen, vaikka sen reaktiot vaikuttavat aidoilta. Sophie voidaan varustaa sensoreilla, jotka mahdollistavat esimerkiksi ihmisen ihon lämpötilan havainnoinnin. 

Tuollaiset ominaisuudet kuten myös kyky havaita muutoksia ihmisen puheessa sekä äänen painoissa tekevät mahdolliseksi sen, että Sophie voi havaita myös valheet. Tuollaisen robotin sormissa voi olla myös lasermikrofoni, jolla se voi kuunnella keskusteluja, joita ei ole tarkoitettu sen korville. Samoin Sophien kaltainen robotti voidaan varustaa hermoston signaaleja tarkkailevilla antureilla. Eli se voi tehdä kätellessään hermoskannauksen. 

Mutta yhdestä asiasta voidaan olla melko varmoja. Sophie on vain näyte siitä, että tällaisia robotteja, joilla on kyky näytellä ihmistä on olemassa. On paljon tilanteita joissa ihmistä muistuttava robotti on hyvin käytännöllinen työkalu. 

Esimerkiksi jos poliisin soluttautujat korvataan roboteilla, niin silloin ei ole ongelmia esimerkiksi siitä, että robotti voidaan lahjoa. Tai ehkä asevoimat voisivat käyttää noita ihmisen näköisiä robotteja tiedustelijoina, taistelijoina tai ehkä nuo robotit varustetaan sisäisesti asennetuilla pommeilla, jolloin ne voivat marssia vihollisen esikuntaan tai tietokonekeskukseen ja räjäyttää itsensä. Eli myös sotilaat ovat varmaan kiinnostuneita tällaisista välineistä. 

https://yle.fi/aihe/a/20-10001672


Kuva: https://starsinformer.com/wp-content/uploads/2018/02/Sophia-Robot.jpg

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Piia Ristikankareen 35 vuotta sitten tapahtunut katoaminen on taas kerran julkisuudessa

Kuva: Nanna Särkkä / Yle, Mapcreator, OpenStreetMap Piia Ristikankareen (s. 18.12.1972) katoaminen 35 vuotta sitten ei jätä ihmisiä koskaan rauhaan. Ja tässä haluan sanoa, että murha tai henkirikos ei koskaan vanhene. Eli Piia Ristikankareen katoamista tutkitaan murhana, ainakin kunnes hänen ruumiinsa löytyy, ja kuolinsyy sitten saadaan selville. 7. Lokakuuta 1988 tuo 15 vuotias tyttö lähti kotoaan, eikä häntä koskaan sen jälkeen olla tavattu. Ja juuri tämä katoaminen on asia, mikä tekee tästäkin tapauksesta merkillisen.  https://yle.fi/a/74-20089138 Veljen lausunnon mukaan Piia Ristikankare paukautti oven kiinni perässään, ja sen jälkeen tuota nuorta tyttöä ei koskaan tavattu, elävänä eikä kuolleena. Ja taas kerran YLEn kotisivuilla on ollut tarina siitä, kuinka joku kalastaja oli lokakuussa 1988 nähnyt oudon veneen, kuullut loiskahduksen sekä sitten myöhemmin epäillyt tämän veneen liittyvän Piia Ristikankareen katoamiseen. Veneessä oli kalastajan mukaan ilmeisesti kolmesta neljä ...

Miksi Venäjä lähettää miehiä varmaan kuolemaan?

Yllä: Kommandopipo luo kasvottomuutta, ja henkilöllisyyden peittäminen on tietenkin joillekin lupa kaikkeen. Sen turvin voidaan tehdä rikoksia sekä simputtaa alaisia. Samalla tietenkin kommandopipon avulla sotilaan persoonallisuus saadaan poistettua, mikä tekee simputtamisesta sekä alaisten uhraamisesta helpompaa. Eikä kukaan myöskään näe sitä, jos miehet vaihtuvat joka kuvassa. Eli suuret tappiot voidaan peittää kätkemällä sotilaiden henkilöllisyys.  Miten tehdään omien miesten surmaamisesta helppoa? Peitetään miesten kasvot sekä väitetään heitä rikollisiksi. Tuolloin tietenkin rikosten lajit voidaan unohtaa mainita. Eli onko esimerkiksi Venäjän vangeista kootuissa osastoissa oikeasti väkivaltarikollisia vai onko mukana myös esimerkiksi Putinin vastustajia. Väkivaltarikollisten esitteleminen tekee tietenkin noiden miesten uhraamisesta helpompaa. Kun komentaja ajattelee lähettävänsä pahoja ihmisiä kuolemaan, niin se auttaa tukahduttamaan omantunnon.  Muutama päivä sitten oli I...

Tieteen vääristelyn ja taiteellisen vapauden ero

Tieteen tehtävä on luoda tietoa, kun taas taiteen tehtävä on viihdyttää. Tieteen vääristely on taas se, että valheellista eli tekaistua tietoa esitetään totena. Eli romaanista tulee tieteen vääristelyä jos se esitetään totena.  Tieteen tehtävä ei ole olla moraalista, sen ei ole tarkoitus olla viihdyttävää eikä myöskään mitään poliittista agendaa tukevaa. Tieteen tehtävä on luoda tai tuoda ihmisten eteen oikeasti tutkittua tietoa, ja se miten sitten tuota tutkittua tietoa käytetään on tiedon käyttäjän asia. Miten tieto muuttuu tutkituksi sekä todistetuksi tiedoksi on oma prosessinsa, eli ensin esitetään hypoteesi, sitten asiaa tutkitaan, ja tuossa vaiheessa asiaa kutsutaan konjektuuriksi. Sen jälkeen kun asiaa on testattu lukuisin kokein, niin siitä tulee tutkittua ja varmennettua tietoa. Ja tämän jälkeen tutkittu ja varmennettu tieto saattaa kuitenkin muuttua siksi, että havaintovälineet sekä havaintojen analysoimiseen tarkoitetut välineet parantuvat.  Mutta sitten me välillä ...