Suurin osa maailman positiivisista signaaleista on niin sanottuja hiekkoja signaaleja. Ne eivät tuo ihmisten eteen suuria otsikoita, mullistuksia tai sotia. Heikko signaali tuo ihmisten eteen esimerkiksi internetin kaltaisten välineiden kehittämistä. Kehittäminen sekä positiivisten asioiden mallintaminen ei ole koskaan ollut suuri uutinen. Internetin kehittäminen on tietenkin osa niin sanottua infrastruktuurin kehitystä. Eli Internet on kehittynyt tietopankista monialaiseksi toiminta-ympäristöksi, jonka yli voidaan esimerkiksi erilaisia robotteja ohjata reaaliajassa.
Aluksi kaikkien yritysten piti löytää paikka netistä, jotta ne voivat rakentaa mainossivuja. Sitten eteen tuli se, että sosiaalisen median alustojen kautta voitiin tehdä markkinointityötä sekä vastailla potentiaalisten asiakkaiden esittämiin kysymyksiin. Ja jos yritys ei kykene vastaamaan ympäristön asettamiin haasteisiin, niin silloin sen ajat ovat luetut.
Yhtiö nimeltään Cambridge analytics sekä erityisesti Brexit on osoittanut että tekoälyn avulla voidaan ihmisten mielipidettä muokata melkein miten halutaan. Eli Cambridge analytics keräsi tietoa siitä, miten Britannian konservatiivit sekä EU-kielteiset tahot voidaan sovittaa yhteen. Ensin kerätään tietoa siitä, mitä joku tiettyä asiaa kannattava tai vastustava taho pitää tärkeänä tai mikä tuota tahoa miellyttää. Ja sitten vain lähettämään linkkejä netin kautta niiden poliitikkojen kotisivuille, joiden kannanotot ovat samanlaisia kuin tämän kohteen.
Mutta kuten tiedämme, niin internet on muuttunut siten, että esimerkiksi perinteiset mainossivut ovat muuttuneet verkkopalveluiksi, joiden kautta voidaan tilata mitä tahansa tuotteita. Tulevaisuus saattaa muuttaa asioita niin, että esimerkiksi skannaamalla jalka voidaan 3D-printterien sekä automaattisten tuotantovälineiden avulla asiakkaalle luoda täydelliset, mittojen mukaan valmistettavat tennistossut.
Uusin asia mikä tulee eteen internetissä on tietenkin kvanttitietokone. Kvanttitietokoneen kyky ratkaista hyvin monimutkaisia laskutoimituksia on paitsi auttanut tutkijoita luomaan uusia malleja monista asioista, joita on ennen pidetty mahdottomina ratkaista. Mutta kvanttitietokone on asia, mikä on oikeastaan karannut käsistä. Uusimpia kvanttitietokoneita kehitetään kvanttitietokoneiden avulla, joten sen takia niiden kehitys on erittäin nopeaa.
Kvanttitietokoneet tulevat yleistymään. Samoin tiedemiehet sekä myös vakoojat voivat varastoida tietoa joka sitten myöhemmin analysoidaan kvanttitietokoneen avulla. Eli kvanttitietokone tulee mullistamaan tietoturvan mutta myös pakottamaan rakentamaan kokonaan uuden tietoinfrastruktuurin. Internetin pohjalta rakennettavat kehitysmallit eivät ole mitään ylhäältä johdettuja malleja, joten saattaa olla niin, että markkinoilla on jo kvanttitietokoneen pöytämalleja.
Maailman eikä vain EU on suurimman muutoksen edessä, mitä se on historiassa kohdannut. Maailman suurin ongelma on ilmaston lämpeneminen, mutta myös koko meidän toimintakenttämme on tullut tilanteeseen, mitä emme ehkä ole koskaan ennen ajatelleet kohtaavamme. Kaikissa asioissa on hyvät ja huonot puolensa eikä siis ole mahdollista kehittää asiaa, jota ei voida käyttää mahdollisimman paljon väärin.
Sosiaalinen media, tekoäly sekä internet ovat välineitä, joiden avulla voidaan tehdä kaikista asioista tehokkaita, Tai sitten noita välineitä voidaan käyttää esimerkiksi siihen, että ihmisten yksityisyys viedään täysin. Mutta onko se sitten niin kauhean väärin, jos ajatellaan että ihmiset levittelevät kaiken maailman puolitotuuksia pitkin ja poikin joka tapauksessa. Joten sosiaalisen median kautta voi jokainen meistä kommentoida tai ainakin yrittää selittää sitä, mitä on tapahtunut. Siis nykyään ei ole olemassa toimijaa, joka on niin pieni, ettei sitä tarvitse huomioida.
Tulevaisuuden tutkimuksen sekä myös tulevaisuuden ennakoinnin kannalta ongelmallista on se, että esimerkiksi toimijoita on nykyään paljon enemmän ja se tuo paljon enemmän muuttujia jokaiseen skenaarioon, joita käytetään tulevaisuuden ennakoinnissa. Siis jos ajatellaan pohjimmiltaan toimintaa, niin jokaista toimenpidettä eli aktiota seuraa reaktio. Ja vasta toteutettu projekti osoittaa onko reaktio sitten sellainen että se tuo hyvää, vai tuoko se sittenkin pelkkää pahaa?
Eli jos jotain esimerkiksi rakennetaan, niin siitä seuraa sitten reaktio. Ja reaktio voi olla joko positiivinen tai negatiivinen, riippuen vähän miltä kannalta asioita katsotaan. Eli jos jonnekin rakennetaan uusia taloja tai eritasoliittymiä, niin tietenkin ne tuovat mukavuutta matkustamiseen tai lisää toimisto, teollisuus tai asuntotilaa. Mutta samalla ne vievät aina palan luontoa. Internet tekee elämästä nopeaa ja se miten netissä pitää asioita hoitaa on asia, mikä kuuluu yleissivistykseen.
Kommentit
Lähetä kommentti