Vuonna 2001 oli maailmassa enää yksi suurvalta nimeltään USA, ja kaikki mitä aikoinaan liitettiin kommunismin sekä Venäjään oli haudattava. Kun Neuvostoliitto hajosi vuonna 1992, oli tilanne sellainen, että puhuttiin jopa Venäjän ydinaseiden hävittämisestä, ja länsimaat mukaan lukien Suomi puhuivat Venäjästä kuin jostain menneisyyden asiasta, joka sitten vain ojentaa kiltisti ydinaseiden laukaisimet länsimaille, ja sitten maa vain muutetaan sellaiseksi että se on länsimaisiin arvoihin sopiva. Ja kuten laulussa sanotaan, oli valtakunta depressiossa ja yksi mies etsi syitä kaikkialta.
Tuo mies lupasi nostaa valtion ylpeyden, ja siitä lähti liikkeelle Venäjän johtajan Vladimir Putinin kausi, joka on jatkunut jo jonkin aikaa, ja ehkä se tulee jatkumaan vielä tulevaisuudessakin. Hänen taktiikkansa perustuu siihen, että vahvat ydinaseet antavat suojan länsimaita vastaan, ja sitten hän voi tuon uhan turvin rakentaa asevoimiaan sekä luoda liittolaisten verkostoa. Vaikka tätä ei ehkä kukaan halua kuulla, niin suhtautumalla Venäjään halventavasti länsimaat itse asiassa loivat tilanteen, missä Venäjän johtoon pääsi mies, joka osasi hyödyntää tilaisuutta.
Hän lupasi ihmisille järjestystä sekä voimakasta johtoa. Ja tuossa tilanteessa ihmiset lähtivät tukemaan Putinia, koska taloudelliset olot Venäjällä olivat kovin huonot. Hädän hetkellä rikollisuuden iskiessä vastaan kadulla Putin lupasi toimia,, joilla olisi vaikutusta. Hän loi rikollisuuden vastaisen nyrkin jolla Venäjän alamaailma ainakin näennäisesti tuhottiin. Ja tuollaisilla nyrkeillä on taipumus jäädä valtaan, vaikka niiden luomisen edellyttämä tilanne olisi ohi.
Nimittäin niin kauan kuin tuo nyrkki on vallassa, on noilla toimijoilla syytesuoja. Ja toisen kerran Vladimir Putin päätti tarttua hetkeen Syyriassa, missä hän lähti tukemaan epädemokraattista hallitusta toista yhtä epädemokraattista voimaa vastaan. NATO toki teki hyökkäyksiä Isistä vastaan, mutta nuo hyökkäykset olivat tehottomia. Ja se sitten antoi Vladimir Putinille mahdollisuuden tarttua hetkeen, ja osoittaa Venäjän asevoimien tehon tuollaisessa tilanteessa. Ja Venäjän menestys saattaa edesauttaa valtioita hakeutumaan sen liittolaiseksi.
Se miksi Vladimir Putinin asevoimat voittivat yhdessä Syyrian asevoiman kanssa Isisin on se, että komentajien ei tarvinnut pelätä tuomiota sotarikoksista. Venäjä käytti esimerkiksi ilmeisesti TOS-heittimiä Syyriassa, ja noiden heitinten tulivoima on erittäin suuri. Samoin Venäjä hyödynsi alue pommituksia Syyriassa Mutta mitä olisi tapahtunut jos esimerkiksi noita samoja otteita olisi käytetty NATO n tai länsimaisten komentajien toimesta? NATOn komentajia sitoo se, että he eivät saa tehdä mitä huvittaa.
Ja Syyriassa hän sitten osoitti että Venäjä voi myös haluta tukea jotain hallitusta, jos hallitus vain sattuu hyväksymään Kremlin ehdot. Tuo tuki oli erittäin tehokasta. Ja se takaa sen, että Syyriassa valta on edelleen saman miehen käsissä kuin ennen sotaa. Kun sanotaan että Lähi-Idässä on menty liian paljon sotilaiden ehdoilla, niin silloin unohdetaan se, että 2001 usko länsimaisiin aseisiin sekä länsimaisten asevoimien tehoon oli vankkumaton. NATO:n aseiden edessä olivat kaatuneet sekä Irak että Serbia, ja samalla tavalla kävi myös Talebanin, Al Qaidan sekä myös Irakin, jonka asevoimat kaadettiin ennätysajassa.
Koska länsimaiset aseet olivat ylivoimaisia rintamalla, niin silloin katsottiin että Afganistan oli demokratisoitavissa siten, että sen hallinto olisi muuttunut länsimais-tyyppiseksi demokratiaksi, jossa valtaa käytetään siten, että se miellyttää länsimaita sekä länsimaiden hyväksymiä arvoja. Ja sama koski myös Irakia. Helpon voiton jälkeen seurasi sitten sissisota, joka ei varmaan ollut kenellekään mitenkään mairitteleva.
Länsimaiset aseet jotka on tehty tuhoamaan helikoptereita, lentokoneita sekä tankkia olivat voimattomia siksi, että niitä ei voinut käyttää kaupunkialueella. Terroristien ongelma on se, että heidän paikallistaminen on vaikeaa, koska kohteita ei erota siviileistä. Joten sen takia esimerkiksi Afganistan hävittiin.
Mutta uusi tulokas joka haluaa varmasti sanoa sanansa jokaisessa asiassa on Kiina. Valtio joka on muutamassa vuodessa hyödyntänyt tilannetta, missä länsimaiden silmät katsovat muualle.
Tuota tilannetta hyödyntäen Kiina on kehittänyt huippuluokan aseita, joille ei ainakaan kaikilla länsimailla ei ole vastinetta. Tuollaisia asejärjestelmiä ovat esimerkiksi hypersooniset ohjukset sekä stealth-pommikoneet. Epädemokraattiset valtiot ovat aina sotilaallisesti voimakkaita valtioita.
Niiden hankkiessa aseita sekä kehittäessä asevoimia ei rahasta ole puutetta. Noiden valtioiden johtajien ei tarvitse pelätä esimerkiksi sitä, että heitä syytetään sotarikoksista, jos aseiden käytössä mennään vähän liian pitkälle. Eikä noiden valtioiden varustautumista sotaan rajoita se, että noille miljardeille löytyisi muuta käyttöä. Epädemorkaattinen valtio voi tehdä periaatteessa mitä sitä tai sen johtoa huvittaa tehdä. Ainoa asia mikä rajoittaa tuota toimintaa on kansainvälinen yhteisö. Ja ydinaseet takaavat sen, että kansainvälisen yhteisön halu puuttua näiden valtioiden toimiin on hyvin pieni.
()TOS-heitin: https://news.yahoo.com/deadliest-weapon-nuclear-bomb-meet-125600395.html?guccounter=1&guce_referrer=aHR0cHM6Ly93d3cuYmluZy5jb20v&guce_referrer_sig=AQAAACJkcYBMIKkHHehDjBDqenEvdqTUV6jrUYc6I3LODnx6bQ2hEPsY7oJqcfNdWizpWZKobzCxB1aCAOlBKVeST9rsCInI8CWHTRcFmjEEMM36hSa-3efPVdLMX_XOBCLY1aOnRK8hYSraOiawl_LikhHK24fkVFwvFlWMIt2RP4VM
Kommentit
Lähetä kommentti