Suomessa on tapana nähdä asiat aina mustavalkoisena. Eli kaikki on joko “kyllä tai ei”. Maahanmuutosta keskusteltaessa annetaan sellainen kuva, että jokainen maahanmuuttaja saa muka oleskeluluvan. Tai että kaikkia ihmisiä jotka väittävät olevansa pakolaisia uskotaan rajoilla. Eli mitään muuta kuin kaikki tai ei mitään on tässäkin tapauksessa vaihtoehtona. Joko kaikki maahamme pyrkivät otetaan vastaan tai sitten kaikki ulkomailta maahan pyrkivät käännytetään rajalta. Mitään muuta siis ei ole tarjolla kuin “joko tai” vaihtoehtoja. Joko kaikki tänne pyrkivät otetaan vastaan tai kaikki tänne pyrkivät käännytetään takaisin.
Mitään tarkistuksia tai esimerkiksi valheenpaljastimeen tai natrium pentothalin käyttöön perustuvia kuulusteluja ei saa tehdä sen tiimoilta, että onko henkilö oikeasti avun tarpeessa tai sotarikollinen, joka haluaa pakoon uhrejaan. Natrium pentothalin käyttö näet on kuulemma kidutukseen verratavaa toimintaa, vaikka sillä voidaan kyllä paljastaa jos henkilö on syyllistynyt sota- tai muihin rikoksiin. Joten paljon pidemmälle päästään sillä, että lähdetään arvailemaan, että onko henkilö sitten tehnyt tekoja, joiden takia hänelle ei voida myöntää pakolais-statusta.
Ja sitten tietenkin lehdet tulevat täyteen sitä, että miten maahamme nyt sitten päästetään joku sotarikollinen, kun hän on niin ovelasti osannut valehdella poliisille. Siis negatiivinen uutisointi myy, ja varsikin silloin kun kyseessä on esimerkiksi viranomaisen tekemä virhe, niin silloin tietenkin aiheesta voidaan kirjoittaa sivu kaupalla. Mikäli yksi pakolainen tai muu muukalainen tekee rikoksia, niin silloin se on asia mistä pitää muistaa kirjoitella koko vuoden ajan. Ja viehän ulkomaalainen tietenkin työpaikkoja.
Sama asia tietenkin koskee monia muitakin asioita. Eli esimerkiksi kun uskonnosta kirjoitetaan, niin silloin huomioidaan vain ääriryhmiä. Hyvänä esimerkkinä tästä ovat uskonlahkoja käsittelevät lehtijutut, joissa ehkä parikymmentä henkeä aiheuttivat lähes kaikki kirkkoa koskevat uutiset. Jos noita uutisia on uskominen, niin niiden mukaan maamme on täynnä kaikenlaisia herätysliikkeitä sekä uskonnollisia johtajia. Ja ehkä näin on, jos sattuu elämään noissa piireissä.
Samalla tavalla myös ulkomaalaisia koskevissa uutisissa huomioidaan vain sitä paljon puhuttua ääripäätä. Eli kaikki muslimit ovat jotain terroristeja tai sitten jokainen Venäläinen on Putinin kannattaja. Tai kaikki Amerikkalaiset omistavat aseita, tai kun menet USAaan niin siellä meno on kuin jossain Gazassa. Eli kun lähdet aamulla ruokakauppaan, niin ei ei ole tietoa palaatko koskaan takaisin, vai joudutko ammutuksi kadulla.
Tai ehkä myös ääripäätä edustaa joku Gaza, eli onko koko Lähi-Itä joku Gazan alue, jossa luodit lentävät ja taisteluhelikopterit ammuskelevat epäiltyjä ohjuksilla? Jos noita äärimmäisiä ilmiöitä käsitteleviä juttuja tarkastellaan, niin silloin esimerkiksi moottoripyörien harrastajista tulee helposti sellainen kuva, että he ovat kaikki jotain nahkatakkia käyttäviä liivi miehiä, jotka kulkevat ympäriinsä “MC”-teksti selässään”.
Jos sitten ajatellaan että Suomalaiset työttömät tulisivat oikeasti johonkin työhön, niin mitä töitä he sitten tekisivät? Siis menevätkö Suomalaiset työttömät esimerkiksi rakennuksille töihin tai menevätkö he ehkä sitten kaupungin puhtaanapitolaitokselle työhön? Vai menevätkö he ehkä sitten poliisilaitokselle pitämään kansaa kurissa sekä nuhteessa.
Kun me sitten kohtaamme julman totuuden, eli vain ne jotka vaaleissa käyvät äänestämässä valitsevat presidenttejä sekä eritasoisia edustajia, niin me voimme aina syyttää kaikkia muita siitä, että äänestäjät eivät vain “osaa valita sitä oikeaa ehdokasta”. Syy miksi me emme tätä asiaa aina muista on se, että hiljainen enemmistö ei ole mitenkään erityisen militanttia väkeä.
Kun Saksan pyöräilyjohtaja “lipsautti” rasistisen kommentin ja pyysi sitten anteeksi, niin hänet lähetettiin kotiin olympialaisista. Eli tästä tulee mieleen että kuinka monta kertaa aikaisemmin on joku urheilu- tai muun pomon suusta “lipsahtanut” esimerkiksi rasistinen tai muuten solvaava kommentti, jota sitten “pyydetään anteeksi”. Tuolloin tietenkin mieleen tulee se, että millainen tämä paljon puhuttu “anteeksipyyntö” oikeastaan on ollut eli onko se ollut muotoa “sori että lipsahti”. Tuo asia varmaan on monta kertaa tapahtunut ennenkin.
Eli aluksi käydään laukomassa jotain “kohteliaisuuksia”, ja sitten sen jälkeen asia kuitataan sanomalla “sori vaan että pääsi lipsahtamaan”. Eikä tällainen toiminta ole muissakaan yhteyksissä niin kauhean tuntematonta, vaikka ehkä sitten kuvittelemme tai toivomme asian olevan toisin. Esimerkiksi henkilöiden itsensä tai heidän perheenjäsentensä todellisia tai kuviteltuja käyntejä terapiassa tai psykiatrilla saatetaan levitellä työpaikoilla tai oppilaitoksissa ilman sen suurempaa tarvetta salassapidolle, eikä muutenkaan sitä että joku on huostaanotettu ole mitenkään erityisesti salattu.
Tuolloin vain yksinkertainen anteeksipyyntö on riittänyt, eli “sori vaan” ja sitten on meno voinut jatkua entiseen malliin. Tai siis hei jos koulukiusaamisesta on kysymys, niin silloin ei kenenkään edes tarvitse käydä oikeasti psykiatrilla tai terapiassa. Riittää että “primus motorin” kaverit tai joku tuttava on “nähnyt” kun joku uhriksi valittu kävelee jossain kadulla, ja sitten vain tuota suurta uutista levittelemään kouluun. Sillä saa sitten taas varmaan paljon uusia kavereita.
Kommentit
Lähetä kommentti