Siirry pääsisältöön

Koronavirus jatkaa leviämistä ja maassamme on taas uusi epidemian aalto.



Ihmiset alkavat kyllästyä sääntöihin, joita pandemia on aiheuttanut. Ja taas ollaan siinä tilanteessa, että odotamme kauhulla sitä ensi lukuvuotta sekä mahdollista etänä käytävän koulun jatkoa. Siis mitä tästä olemme oppineet, paitsi että mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma. Mutta kuten tiedämme, niin tartunta piikit noudattavat tiettyä kaavaa. Ja tuo kaava on se, että juuri ennen lomia saadaan tartunnat painettua alas, mutta sitten seuraa loma-aika ja tartunnat ampaisivat ylös. 

Tartunnan vaarallisuutta lisää se, että jos esimerkiksi helteellä lähtee sairaana ulos, niin silloin vaarana on tietenkin lämpöshokki, ja kuumalla ilmalla ei ehkä huomaa niin helposti jos on kuumetta. Varsinkin jos olo on muutenkin hutera, niin silloin korona voi aiheuttaa vakavan tilanteen. 

Rokotteiden kanssa ongelmia on siinä, että niitä ei ilmeisesti ehditä tai muuten vain haluta hakea. Rokotteita saaneiden määrää kuvaava käyrä on kääntynyt loivemmaksi, mikä tarkoittaa sitä, että ihmiset eivät ehkä hae sitä rokotetta enää niin innokkaasti kuin aluksi sitä haettiin. Pietarin matkailijat ovat osoittaneet että ongelma eivät ole ulkomailla käyvät ihmiset tai rajan ylitykset. Ongelma on siinä mitä tapahtuu maan sisällä. 

Eli kun tartunnan saaneita on tullut maahan, niin he levittävät tuota tautia useissa paikoissa yhtä aikaa. Eikä esimerkiksi välittömästi korona tartunnan jälkeen otettu testi paljasta koronaa. Vasta-aineita alkaa kerääntyä vereen vasta tietyn ajan kuluttua altistumisesta. Eli rajalla tehty testaus ei ehkä olisi paljastanut tartuntoja ainakaan Pietarin tapauksessa. 

Siis tietenkin Pietarissa järjestetty jalkapallon EM-karsinta yhdessä juhlinnan kanssa saivat aikaan sen, että muutamia satoja tapauksia alkoi sitten ilmaantua maahamme. Sama tapahtui myös Britanniassa. Sama tapahtui myös viime kesänä. Tapauksia oli vähän alle sata, ja epidemia oli tyrehtynyt. Mutta sitten turvavälit pääsivät unohtumaan ja epidemia ikään kuin ryöpsähti taas. Ja taas saatiin käydä etänä koulua.


Eli kun sääntöjä höllennetään yhdeksi illaksi niin saadaan tapaukset mukavasti nousemaan. Jos sitten puhutaan rokotusten tehosta, niin rokotteet pitää ottaa vähintään 14 vrk. ennen oletettua altistumista, eli liian myöhään otetulla rokotteella ei ole mitään tehoa. Nimittäin kestää jonkin aikaa ennen kuin rokote tehoaa, ja sitten myös kannattaa pohtia sitä, että odottaako ennen ulkomaille lähtöä sitä toista piikkiä. Jos rokotteen antama suoja on puutteellinen, niin se saattaa aiheuttaa viruksen muuttumista niin, että se alkaa infektoida myös ihmisiä, jotka ovat sairastaneet taudin tai ottaneet rokotuksen. 

Mutta saadaanko korona pois yhteiskunnasta? Kas siinä vasta kysymys. Kukaan ei tiedä sitä, millaiseksi virus muuttuu. Ja joka kerran kun tulee uusi variantti, niin se on kauempana alkuperäisestä viruksesta. Koronavirus on ehkä tullut jäädäkseen, eikä sitä koskaan ehkä saada kokonaan pois. Eli jos rajoituksia aiotaan jatkaa, niin silloin niiden on koskettava koko maata, ja niitä pitää voida myös valvoa. Samoin ihmisiä pitää myös kannustaa tulemaan testeihin, jos he kokevat olevansa sairaita. Korona voi tarttua myös testin jälkeen ja ei pitäisi olla noloa käydä testeissä vaikka heti yhden testin ottamisen jälkeen. 

Koronan itämisaika on muistaakseni pari vuorokautta, joten tästä asiasta kannattaa mainita. Eikä esimerkiksi oman infektion salaaminen ole mitenkään asioita edesauttavaa toimintaa. Joten jos kotibileiden jälkeen on nivelkipuja tai kuumetta, niin se testi kannattaa ottaa, jotta muutkin voivat saada tietää mahdollisesta altistumisesta, sekä pysytellä kotona tai mennä sairaalaan jos vointi huononee. Ehkä sairaalaan kannattaisi perustaa sellainen päivystysnumero tai tietopankki, johon voi joko automaattisesti tai omatoimisesti soittaa mahdollinen korona tartunta, jotta voidaan varautua mahdolliseen tehohoitoon. 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Piia Ristikankareen 35 vuotta sitten tapahtunut katoaminen on taas kerran julkisuudessa

Kuva: Nanna Särkkä / Yle, Mapcreator, OpenStreetMap Piia Ristikankareen (s. 18.12.1972) katoaminen 35 vuotta sitten ei jätä ihmisiä koskaan rauhaan. Ja tässä haluan sanoa, että murha tai henkirikos ei koskaan vanhene. Eli Piia Ristikankareen katoamista tutkitaan murhana, ainakin kunnes hänen ruumiinsa löytyy, ja kuolinsyy sitten saadaan selville. 7. Lokakuuta 1988 tuo 15 vuotias tyttö lähti kotoaan, eikä häntä koskaan sen jälkeen olla tavattu. Ja juuri tämä katoaminen on asia, mikä tekee tästäkin tapauksesta merkillisen.  https://yle.fi/a/74-20089138 Veljen lausunnon mukaan Piia Ristikankare paukautti oven kiinni perässään, ja sen jälkeen tuota nuorta tyttöä ei koskaan tavattu, elävänä eikä kuolleena. Ja taas kerran YLEn kotisivuilla on ollut tarina siitä, kuinka joku kalastaja oli lokakuussa 1988 nähnyt oudon veneen, kuullut loiskahduksen sekä sitten myöhemmin epäillyt tämän veneen liittyvän Piia Ristikankareen katoamiseen. Veneessä oli kalastajan mukaan ilmeisesti kolmesta neljä ...

Miksi Venäjä lähettää miehiä varmaan kuolemaan?

Yllä: Kommandopipo luo kasvottomuutta, ja henkilöllisyyden peittäminen on tietenkin joillekin lupa kaikkeen. Sen turvin voidaan tehdä rikoksia sekä simputtaa alaisia. Samalla tietenkin kommandopipon avulla sotilaan persoonallisuus saadaan poistettua, mikä tekee simputtamisesta sekä alaisten uhraamisesta helpompaa. Eikä kukaan myöskään näe sitä, jos miehet vaihtuvat joka kuvassa. Eli suuret tappiot voidaan peittää kätkemällä sotilaiden henkilöllisyys.  Miten tehdään omien miesten surmaamisesta helppoa? Peitetään miesten kasvot sekä väitetään heitä rikollisiksi. Tuolloin tietenkin rikosten lajit voidaan unohtaa mainita. Eli onko esimerkiksi Venäjän vangeista kootuissa osastoissa oikeasti väkivaltarikollisia vai onko mukana myös esimerkiksi Putinin vastustajia. Väkivaltarikollisten esitteleminen tekee tietenkin noiden miesten uhraamisesta helpompaa. Kun komentaja ajattelee lähettävänsä pahoja ihmisiä kuolemaan, niin se auttaa tukahduttamaan omantunnon.  Muutama päivä sitten oli I...

Tieteen vääristelyn ja taiteellisen vapauden ero

Tieteen tehtävä on luoda tietoa, kun taas taiteen tehtävä on viihdyttää. Tieteen vääristely on taas se, että valheellista eli tekaistua tietoa esitetään totena. Eli romaanista tulee tieteen vääristelyä jos se esitetään totena.  Tieteen tehtävä ei ole olla moraalista, sen ei ole tarkoitus olla viihdyttävää eikä myöskään mitään poliittista agendaa tukevaa. Tieteen tehtävä on luoda tai tuoda ihmisten eteen oikeasti tutkittua tietoa, ja se miten sitten tuota tutkittua tietoa käytetään on tiedon käyttäjän asia. Miten tieto muuttuu tutkituksi sekä todistetuksi tiedoksi on oma prosessinsa, eli ensin esitetään hypoteesi, sitten asiaa tutkitaan, ja tuossa vaiheessa asiaa kutsutaan konjektuuriksi. Sen jälkeen kun asiaa on testattu lukuisin kokein, niin siitä tulee tutkittua ja varmennettua tietoa. Ja tämän jälkeen tutkittu ja varmennettu tieto saattaa kuitenkin muuttua siksi, että havaintovälineet sekä havaintojen analysoimiseen tarkoitetut välineet parantuvat.  Mutta sitten me välillä ...