Mitä jos olisin jotain muuta kuin mitä olen?

 

 

Mitä jos olisin jotain muuta kuin mitä olen?

Miksi emme voi vain olla? Siinä vasta kysymys, minkä monet meistä joskus kohtaavat? Kas kun meistä jotkut ovat syntyneet sellaisiksi, että he eivät halua vain olla. He haluavat vaikuttaa, ja kuitenkaan emme voi vain olla. Emme koskaan voi olla kasveja, jotka vain ovat. Vai onko niin että kasvit vain ovat ja seisovat metsässä odottamassa, että metsuri ne tulee korjaamaan pois.

Jos ajattelemme että puut ovat olemassa vain sitä varten, että korjaamme ne pois metsästä omaan takkaan niin silloin me ajattelemme asioista vain oman itsemme kautta. Me olemme maailman napa, ja jos joku muu on jotain muuta mieltä, niin silloin hän saa kuulla kuka hän on. Eli hän vastustaa maailman napaa, eliölajien Aurinkokuningasta, jolla sitten tietenkin on oma hierakiansa, koska joku haluaa aina olla päällikkö. Siis yhdessä me luonnon herrat ja rouvat emme voi tehdä mitään päätöksiä tasa-arvoisesti.

Me tarvitsemme auktoriteetteja sekä johtajia, jotka hoitavat ajattelun puolestamme. Ilman esimiestä sekä valtavaa hierarkiaa emme voisi edes kuvitella elävämme maailmassa. Me tarvitsemme johtajia, jotka määräävät mitä meidän pitää tehdä. Ilman johtajia maailma syöksyy suoraan mielipuolisuuden alkulähteille, ja mitä siitä tulisi jos joku meistä sitten eläisi ilman johtajaa? Siis me muuttaisimme elämämme itseohjautuvaksi?

Mitä varten me silloin olisimme olemassa? Ketä me voimme haukkua, jos kotona oleva vaaka sattuu näyttämään vähän ylimääräisiä kiloja? Me voimme sanoa aina että olemme olleet niin kiireisiä, että emme ole ehtineet lenkille. Tai ehkä sitten pomon pitäisi sanoa myös esimerkiksi ruokailusta sekä liikunnan merkityksestä. Mutta ehkä me menemme mieluummin lääkäriin. Ja sitten taas edessämme istuu auktoriteetti, joka kysyy kaiken maailman mukavia kysymyksiä, kuten montako kilometriä kävelet viikossa. Sitten hän voi sanoa että “tarvitset ehkä hiukan lisää liikuntaa”. Tai sitten hän voi sanoa, että ruokailutottumusten muuttaminen voisi auttaa asiaa, ja jos pizzat jättää pois illalla, niin silloin saattaa myös uni parantua, kun vatsaan ei enää koske.

Mutta mitä varten me aikuiset uskoisimme jotain kandidaattia? Ehkä me sitten menemme työmaalle ja sanomme, että “mikä lie kloppi siellä lääkärissä sitten taas olikaan työssä, kun ei syytä lihavuuteen sekä happovaivoihin löytänyt”. Siis saattaa olla ettei päähenkilö ollut  aivan rehellinen kun häneltä kysytään ruokailuista. Miksi ihmeessä lääkäri kysyy vatsaa valittavalta potilaalta tämän ruokavaliosta sekä alkoholin käytöstä? Ja ehkä hän mainitsee sitten menevämme seuraavaksi tasokkaalle yksityislääkärille. Tuolloin yksityislääkäri ehkä sanoo samat sanat kuin se terveyskeskuksen harjoittelija.

Mitä hänelle kuuluu, jos joka ilta ennen nukkumaanmenoa syön muutaman palan pepperoni- jalapeno-pizzaa, ja ahdan koko päivän vatsaani suklaata sekä salmiakkia? Siis eivät nuo ruoat ole koskaan ennenkään minua kaataneet, joten vika pitää löytää muualta. Tuolloin lääkäri ehkä yrittää sanoa, että ihmettelee miksi ylipäätään saan unta?  Tai ehkä hän soittaa pomolle, joka sitten sanoo asiasta alaisilleen eli kutsuu tämän palaveriin, ja sanoo sanat “kuule sinun lääkärisi soitti minulle sanoen, että sinun pitäisi vähän liikkua enemmän”. Tai ehkä lääkäri ja pomo ottavat käyttöön stereo-moodin, missä he huutavat samasta asiasta kuorossa tuolle työntekijälle-  Sitten hän voi kotona purkaa pahaa mieltä vaimolle tai lähiökapakan “Pentille”, ja kertoa millainen asia häntä kohtasi työpaikalla. Mitä se niille kuuluu mitä kukin pistää suuhunsa, voi tarinamme päähenkilö sitten kysyä, kun hän ahtaa illan päätteeksi lihapiirakkaa naamaansa jossain nakkikioskilla.

Kuten eräässä Heikki Kinnusen esittämässä sketsissä todettiin, niin kaikella on merkitys. Eli jos peräsuoli menee tukkoon, niin silloin me varmasti muistamme tuon ehkä muuten niin turhan elimen merkityksen. Yleensä emme ajattele kloaakki suolta kovin paljoa, mutta sitten joskus liitämme tuon elimen johonkin sellaiseen mitä joskus aina kohtaamme, ja johon liitämme muistoja, joita emme ehkä halua kertoa ruokapöydässä tai yhtään missään.

Siis jos ei mikään sanoo jotain, niin silloin hän loukkaa muita ihmisiä todella paljon. Ja jos ihminen on saanut ylemmän aseman jossain joukossa, niin silloin hän saa omasta mielestään loukata tuota alamaisena pitämäänsä henkilöä mielin määrin. Kuitenkin joskus kysyn että mikä saa ihmisen nostamaan itsensä toisen yläpuolelle?

Eräässä kirjoituksessa sanottiin, että joku asia altistaa henkilön kapinoimaan sekä kyseenalaistamaan auktoriteetteja sekä niitä jotka itseään pitävät auktoriteettina. Siis pitääkö ihmistä totella siksi, että hän vain sattuu ajattelemaan olevansa joku Euroopan omistaja? Jos joku tulee esimerkiksi laivamatkalla toisen eteen, ja ilmoittaa olevansa auktoriteettina itseään pitävä henkilö, ja käskee toisen hypätä mereen, niin pitääkö tämän toisen totella? Siinä päivän polttava kysymys, johon ehkä joskus saamme sellaisen vastauksen, että sen joku vielä julkaisee.

Ehkä itse en tuota ihmistä tottele mutta teenkö silloin väärin tai en? Siis jos en hyppää mereen kaivoon toisen käskystä, niin silloin tietenkin vastustan tätä henkilöä, mutta kuitenkin voisin sanoa, että myös minä voisin sitten sanoa olevansa sellainen itseään auktoriteettina pitävä henkilö, joka haluaa olla laivassa sen matkan loppuun asti. Joten silloin vastakkain ovat kaksi itseään auktoriteettina pitävää henkilöä, jolloin kannattaa hakea ylempi auktoriteetti paikalle. Ehkä laivan kapteeni voi sanoa sitten voinko jatkaa matkaa laivassa sen matkan loppuun, vai pitääkö minun ehkä soutaa tai uida maihin?

Mikäli toinen henkilö sitten pitää itseään auktoriteettina, niin mikä tekee hänestä auktoriteetin? Jos ajatellaan että ihminen kapinoi auktoriteetteja sekä itseään auktoriteetteina pitämiään henkilöitä vastaan, niin tietenkin itse ymmärrän että poliisi sekä valtion edustajat ovat auktoriteetteja. Mutta mitä sitten jos itse sattuisin pitämään itseäni auktoriteettina? Siis pitääkö muiden sitten totella minua, koska satun ajattelemaan että olen auktoriteetti? Ja mikä sitten tekee minusta auktoriteetin?

En usko että yhtään mikään. Siis jos ihminen vain ajattelee olevansa auktoriteetti, niin mikä oikeuttaa hänet komentelemaan muita? Entä jos me kaikki sitten ajattelemme olevamme auktoriteetteja, ja sitten lopulta kohtaamme tilanteen että toisen auktoriteetin pitää väistää? Mitä jos joku paikallinen pultsari ryhtyy ajattelemaan olevansa auktoriteetti? Onko muiden sitten toteltava tuota henkilöä, koska hän sattuu ajattelemaan olevansa koko maailman suurin ihminen.

Ja vaikka kuinka haluan sanoa seuraavat sanat, niin silloin harmikseni joudun toteamaan, että minä valehtelen. Minä voin hetken haluta olla joku puu, mutta kuitenkaan en voi sitten puuksi muuttua.

Joka talvi, haluan olla jotain muuta, kuin mitä olen. Haluan olla lumihiutale, puro tai puu. Silloin voisin olla jotain, mihin kylmä ei koske. Joka kerta kun jotain tapahtuu haluan olla jotain sellaista, mitä en voi olla. Miksi haluan olla sellaista, mitä en ole, miksi minä olen sitä mitä olen? Jos olen lumihiutale, olen osa kokonaisuutta, jos olen puu olen yksi puu vain. Ja jos olen osa metsää, niin silloin olen osa jotain suurta kokonaisuutta.

Itselläni ei varmaan mitään merkitystä kokonaisuuden kannalta olisi, mutta metsän kohdalla tietenkin kokonaisuus olisi suurta ja sen jäsenet sulautuisivat loistavasti yhteen, ja yksikään puu ei varmaan muista poikkea. Kaikki puut ovat samanlaisia, senhän tietää jokainen, mutta sitten kuitenkaan emme voi olla huomaamatta pieniä eroja jokaisessa samanlaisessa puussa.

Suurta ja käsittämätöntä kokonaisuutta, ja tuolloin vain olisin. Ja sitten taas voidaan palata alkuun ja sanoa, että jos olisin lumihiutale, niin lämmin tuhoaisi minut. Jos olisin vain yksi puu puiden joukossa, niin monitoimikone kaataisi minut, ja jos vain olisin olisin joku huonekalu. Merkityksetön sekä ehkä ruma, ja sitten yhtenä päivänä joku iskee varpaansa minuun, jolloin minulla on sitten merkitystä. Jos tuo ihminen sitten suuttuisi oikein paljon, niin hän veisi minut ulos, ottaisi kirveen ja tekisi minusta siis huonekalusta polttopuuta.

Tai sitten voisin olla esimerkiksi isoäidin suuri sekä mahtavan arvokas perintönä suvussa siirtyvä huonekalu, jonka päällä on istunut Ruotsin Kuningas Kustaa II Adolf, kun hän on lähtenyt opettamaan Eurooppaan, mitä kieltä kirkossa pitäisi puhua. Tuollaista huonekalua ei tietenkään hävitetä, koska se on se perheen ylpeys, vaikka siinä meidän perheen päällikkö sitten katkaisisi varpaansa.