Kaikissa johtajissa elää pieni “Aurinkokuningas”.

 

Ludvig XIV (Wikipedia)

Kaikissa johtajissa elää pieni “Aurinkokuningas”.

Kuten varmaan huomaatte, niin vanha tuttavamme Ludvig XIV komeilee taas vaihteeksi tekstin yläpuolella.  Oletteko koskaan miettineet, että kuka kertoi Ludvig XIV:lle että hän on sama asia kuin valtio? Tai mitä sana “rakastettu” merkitsi tuolle komeasti ja persoonallisella tavalla pukeutuvalle miehelle merkitsi? Tuo henkilö loi maailman kuuluisimman kuninkaan, jonka näkemys maailmasta oli se, että Ranska oli maailma, ja sitten hän oli Ranskan keskipiste.

Ludvig oli kasvatettu uskomaan, että kuningas on aina  oikeassa, mutta tuolta kasvattajalta ovat unohtuneet sellaiset seikat, että joku päivä Ludvig on Ranskan kuningas. No ehkä tuo henkilö joka oli Ludvigin pumpannut täyteen kuninkuutta ei ollut muistanut mainita sitä, millaiset vaatteet kuninkaalla tulee olla. Mutta kukaan ei varmaan kertonut suurelle ja mahtavalle majesteetille että tämä oli pukeutunut hieman erikoisesti, ja että hänen miekkansa oli vanhentunut.  

Siitä olisi Ludvig voinut vähän suuttua, ja tuolloin oli kaikille parasta, että herra jätettiin omaan arvooonsa kaiken muun maallisen yläpuolelle. Ludvig ajatteli että virheet olivat aina jonkun muun tekemiä, joten jos joku niistä huomautti, oli kyse kuninkaan halventamisesta. Ja sitä Ludvigin ei tarvinnut sietää, koska sitä ei kenenkään muunkaan kuninkaan tarvinnut sietää. Riitti että henkilö lähetettiin  johonkin kauas pois, jos hän oli nolannut Ludvigin sanomalla että tämä oli hieman erikoisesti pukeutunut tai muuten toiminut väärin.

Tai sitten hänet lähetettiin suoraan Bastiljiin lopun iäkseen. Ludvigin kaltaisten miesten ehdottomuus johtaa usein siihen, että heille kerrotaan vain sitä, mitä he haluavat kuulla, ja tuo asia on sitten hyvin vaarallista, koska jos esimerkiksi vanhentuneella miekalla joutui puolustautumaan floretti- tai ampuma-aseella varustautunutta hyökkääjää vastaan, niin siinä voi sitten olla uuden kuninkaan kruunajaiset edessä.

Jos eivät neuvot kelvanneet, niin miksi niitä kukaan olisi mennyt edes antamaan, jos palkkioksi oli joka kerran luvassa joku hyvin kivulias tilaisuus Ludvigin kellarissa tai mukava majoitus jossain kaukaisella saarella rautanaamio pään peittona. Eli sellaiset ajatukset, että Ludvig oli tehnyt virheitä kannatti pitää aivan omana tietona, ettei käy kuten eräille muille hänen vastustajilleen, joista yhdestä tuli kuuluisa “rautanaamio”. Rautanaamio on siis vanki joka ei saanut näyttää kasvojaan kenellekään muulle. Mutta kuten tiedämme, niin itku kyllä tuolle miehelle, jos hän oli mies kyllä tuli.

Tällaiset henkilöt saattavat olla hiukan rasittavia muiden silmissä, ja kuten tiedämme, niin kukaan muu ihminen koko maailmanhistoriassa ei ole aiheuttanut yhtä paljon vahinkoa kuninkuudelle kuin Ludvig XIV, jonka kuva komeilee tekstin yläpuolella.

Aurinkokuninkaan kaltaisilta ihmisiltä unohtuu usein sellainen asia, että kansa tarvitsee joskus vähän myös esimerkiksi leipää ja sirkushuveja. Varsinkin hyvin tehdyn työn vastapainoksi pitäisi voida vähän myös huvitella. Eli jos kansa on palvellut kuningasta hyvin, niin heidän tulisi sitten myös saada palkinto siitä, mitä he olivat tehneet. Jos kansaa ei koskaan palkita, niin se ei sitten enää jaksa miellyttää Kuningasta.

Mikäli kaikki palaute mitä kansa saa on negatiivista, niin silloin kansa muuttuu kapinalliseksi, koska se ei tiedä miten kuningasta miellytetään. Siis kansa on kuin kuninkaan lapsi. Positiivinen palaute saa aikaan sen, että lapsi haluaa miellyttää hallitsijaa, ja jos hallitsijan palaute on negatiivinen, niin se saa kansan pelon valtaan. Jos mikään ei kelpaa, niin sitten saattaa seuraus olla hyvin ikävä, kun kuningas on niin iso ja vahva miekkoineen sekä sotilaineen. Peloissaan kansa nousee lopulta kuningasta vastaan, kun se pelkää saavansa rangaistuksia, joita se ei katso ansaitsevansa.

Oletteko koskaan tavannut henkilöä, joka väittää että hän ei polta tupakkaa, mutta samalla hänellä saattaa olla savukeaski taskussaan? Tai oletteko koskaan tavanneet absolutistia, joka on kuollut maksakirroosiin? Tuolloin kyseessä on ihminen, joka on oman toimintansa uhri. Noissa tapauksissa tietenkin sanotaan, että ihminen on elänyt itsepetoksessa todella kauan.

 Alkoholi on vain yksi asia mikä juovuttaa sekä muuttaa ihmiset riippuvaiseksi jostain asiasta. Ihminen voi juopua sekä muuttua monella tavoin riippuvaiseksi myös vallasta sekä tarpeesta kontrolloida muita. Mutta kuten tiedämme, niin kukaan ei suhtaudu alkoholiin niin kuin alkoholisti.

Hän on saattanut itse vaatia muilta absolutismia tai tupakoimattomuutta, mutta samalla itse on käyttänyt noita aineita, mitä itse on muilta kieltänyt. Alkoholistien kohdalla saattaa käydä niin, että he suhtautuvat muiden päihteiden käyttöön hyvin kielteisesti, mutta omassa toiminnassaan he eivät mitään väärää edes kuvittele näkevänsä.

 Noita asioita ehkä pidetään hyvinä vitseinä, mutta sitten mieleen saattaa tulla se, että henkilön käyttäessä jatkuvasti erilaisia kovia päihteitä, niin silloin hän saattaa muuttua sellaiseksi, että hän ei edes enää pidä alkoholia tai tupakkaa päihteinä, ja väittää esimerkiksi sellaista, että hän on absolutisti ja tupakoimaton, mutta samalla hänellä on jatkuvasti savuke ja olutpullo kädessään.

Poliisi etsii ihmisestä ristiriitoja paljastaakseen valheita. Yksi ristiriidoista on sitten sellainen asia mikä liittyy ihmisen harrastuksiin sekä muihin elämäntapoihin. Jos esimerkiksi alkoholia runsaasti käyttävä henkilö joka polttaa ketjussa savukkeita on väittänyt olevansa urheilija, niin silloin hän kyllä herättää melkoisen kysymyksen asiasta, joka liittyy vastakkainasetteluun.

Kun ihminen kertoo valheita, niin se millaisia valheita hän kertoo paljastaa sen, millainen on hänen kaveripiirinsä. Jos tuossa seurassa sitten käytetään jatkuvasti päihteitä, niin siellä ei sitten mitään olutta edes pidetä muuna kuin janojuomana. Valehtelu on taito, mikä opitaan iän myötä.

Mikäli ihminen selviää monista asioista kertomalla suoranaisia valheita, niin silloin hänen maailmansa saattaa muuttua sellaiseksi, että hän jopa alkaa itse uskoa omia juttujaan. Mikäli valhetta kerrotaan tarpeeksi monta kertaa, niin jopa ihminen itse saattaa muodostaa sellaisen näkemyksen, että tuo valhe on totta.

Ja mitä jos ihmiselle opetetaan että joku asia, mitä me pidämme valheena onkin totista totta? Mitä jos hän kasvaa täydellisessä eristyksessä muista, jolloin hän saa vain sitä tietoa, mitä hänen kasvattajansa sattuvat milloinkin jakamaan hänelle itselleen.

Oletteko koskaan kuulleet sellaista laulua, missä lattia muuttui katoksi ja katto lattiaksi? Mitä jos joku ihan pilanpäiten opettaa toiselle, että katto on oikeasti lattia ja lattia onkin katto? Ehkä nuo asiat sitten ovat meille syntyperäisille Suomalaisille aivan tuttuja, mutta miten olisi sitten jos joku joutuu opettelemaan Suomea aikuisena? Miten hauskalta tuntuisi jos sitten vaikka jollekin ulkomaalaiselle ihan pilanpäiten opetetaan muutamia asioita väärin? Tai kenen syytä silloin väärinkäsitys on, jos ihminen oppii, että joku asia tehdään toisin kuin se pitäisi tehdä? Mitä jos opetamme maahanmuuttajalle, että hänen pitää aina odottaa että muut menevät ohi. Ja sitten tuo ihminen vain jää odottamaan liikennevaloihin? Mitä siitä sitten seuraisi, ja kuka on siitä vastuussa, jos jossain on 300 auton pysähdys keskellä moottoritietä?

Mitä jos vaikka opetamme ihmistä sanomaan “minä osaan lentää” kysymyksen “missä vessa on” tilalle? Tai mitä jos ihminen sanoo “voisitteko soittaa taksin” sen sijaan että kysyisi “onko teillä ruokalistaa”? Siinä sitten voisi seurata outoja kommelluksia. Mutta mitä jos opetamme ihmiselle,  sanan “ei” paikalle sanan “kyllä”? Siis jos mitä tapahtuu jos me opettelemme sanojen “ei” ja “kyllä” merkityksen väärin päin? Tai mitä jos opetamme jotain ajamaan siten, että “punainen valo tarkoittaa mene”, ja “vihreä tarkoittaa että pysähdy”?

Siinä voi olla nauru kaukana, jos tuollaista tapahtuu. Ja tietenkin joskus joku oikeasti oppii että keltainen liikennevalo tarkoittaa että kaasua on painettava mahdollisimman paljon, jotta auto ehtii liikennevaloista läpi ennen punaista. Tuollaisista asioista voidaan aina lukea jostain iltapäivälehdestä.

Tuolloin muunneltu totuus on kuin mantra, joka takoo ihmisen mieleen sen, että hän onkin itse esimerkiksi joku mielikuvitushahmo. Se mikä sitten tehostaa sitä mielikuvan vääristymistä on tilanne, missä muut tukevat valhetta. Ihmisen ongelma on siinä, että hän ympäröi itsensä  ihmisillä, jotka ovat hänen kaltaisiaan, ja jos muut sitten alkavat tukea valhetta, niin silloin henkilö itse alkaa uskoa vaiheisiin, mitä hän kertoo muille. Historiaa on väärennetty kautta aikojen, koska se tapa miten historiaa sekä erityisesti sotahistoriaa on kirjoitettu riippuu siitä, miten voittajat asiat näkevät. 

Me emme ehkä aina muista sitä, että me näemme asiat aina siten, että itse olemme asioiden sekä tapahtumien keskiössä. Se mitä meille koulussa ja kotona opetetaan polarisoi sitä, miten ajattelemme asioista. Samoin tuo ajatustavan polarisointi ilmenee siinä, että etsimme lähteitä, jotka tukevat meidän omia ehkä jo lapsuudesta peräisin olevia käsityksiä eri asioista. Toisin sanoen luemme asioista jotka miellyttävät meitä itseämme, ja se sitten muuttaa hankitun tiedon yksipuoliseksi siksi, että käytämme vain lähteitä, jotka ovat meitä miellyttäviä. Eli emme ehkä ole itseämme kohtaan niin kovia tuomareita kuten haluaisimme uskoa olevamme.

Ihmisen ongelma on siinä, että hän ei tiedä koska hän oikeasti vain luulee olevansa jotain. Ja sen takia ihmisen manipuloiminen on niin sanoinkuvaamattoman helppoa. Kun ihminen kertoo valheita joillekin, niin hänen mielessään pitäisi olla sellainen malli, missä hän värien avulla sitten voisi merkitä sen valheen sekä tason, millä hän voisi kuvitella toisen edes uskovan omaa versiotaan totuudesta.

Totuus on merkillinen asia, ja sen mikä oikeasti on totta sekä mikä on tarua päättää lopulta ihminen itse. Jos hän ei ole itse tapahtumapaikalla, niin silloin hän on täysin muiden armoilla siinä, mikä on totta ja mikä on valhetta. Valheen paljastuminen ei välttämättä näy koskaan muiden eleissä ja ilmeissä, koska he saattavat joko oman etunsa takia tai siksi että he eivät vain viitsi oikaista valhetta kertomatta, että heistä toinen kertoo valheita. Valheet ovat asioita, joita kerrotaan siksi, että valheiden avulla ihminen kokee saavansa tilaisuuden välttää sitä, mitä kutsutaan totuudeksi.

Ja se mikä on totta riippuu siitä, mitä asia käsittelee sekä siitä, että onko totuuden kertominen hyödyllistä muista ihmisistä. Ja valheita kerrotaan sitten aina jostain syystä. Motiivi voi olla se, että ihminen haluaa välttää paljastamasta sitä, että hän on “poikien kanssa” käynyt liikematkalla “muutamalla oluella”, ja sitten hän vain on viettänyt rauhallisen aamun hotellissa sekä palannut myöhemmällä junalla kotiin.

Mutta sitten herää kysymys, että miksi ihminen oikeasti valehtelee tuollaista asiaa. Jos hän on elänyt hartaassa muslimiperheessä, niin silloin hän saattaa haluta huudon tai vihan takia kertoa muunnettua totuutta siitä, miten ilta on oikeasti mennyt. Tai oikeastaan eihän meistä kukaan oikeasti halua että vaimo tai muu kotiväki tietää kaiken siitä mitä me teemme.

Kuitenkin se että ihminen jonka uskonto tai muukaan vastaava asia ei kiellä oluella käymistä valehtelee noista asioista vaimolleen varmasti herättää epäilyksiä siitä, että henkilö ei ole ehkä aivan sellainen, kuin mitä hän väittää olevansa. Me kuvittelemme että ihmiset eivät kerro valheita, koska me sanomme että se on rumaa.

Kun työhönottaja tiukasti sanoo, että vastapäätä istuvan henkilön ei kannata hänelle kertoa valheita työstään, koska asiat tarkastetaan, niin silloin hän saattaa unohtaa itsekritiikin, eli vaikka toinen kertoisi kuinka paljon valheita hyvänsä, niin hänen kertomiensa valheiden paljastaminen saattaa olla mahdotonta. Nimittäin valehtelun ammattilainen tietää mitä toinen oikeasti voi tarkistaa ja mitä ei.

Tutkintoa ammattimainen valehtelija ei tekaise, koska tuollaiset asiat  paljastuvat tarkastuksissa. Yleensä valehtelija arvaa että koulutuksen voi jokainen työnantaja tarkistaa, mutta työtodistukset ja muut asiat ovat vähän sellaisia, että niistä saattaa joku “unohtua”. Jos ajatellaan että henkilö X olisi mainittu suosittelijana, niin saattaa olla että tuo suosittelija on itse vaihtanut työpaikkaa sekä samalla tietenkin hän on saattanut muuttaa puhelinnumeroaan.

Eikä toisen yrityksen liiketoimintaa tarvitse muiden yritysten sekä niiden edustajien tukea. Toisaalta sellainen mikä paljastaa henkilön valehtelijaksi saattaa olla se, että hän on “vähän liian hyvää ollakseen totta”. Tuolloin hänellä saattaa olla vuosikausien kokemus jostain ohjelmointikielestä sekä myös paljon kursseja, mutta varsinaista ammattimiesten palkkaa hänen ei tarvitse saada. Jos toinen yritys on käyttänyt jotain työläistä tuhansien eurojen arvoisilla kursseilla, niin miksi hänet on irtisanottu?

Tuolloin pitää muistaa sellainen kultainen sääntö, että jos ihminen on todella pätevä valehtelija, niin silloin hän valehtelee vain silloin kun toinen ei kykene asioita tarkistamaan. Ja mitä tuollainen ihminen etsii esimerkiksi ohjelmisto-alan yrityksistä? Hän saattaa etsiä erilaisten etäohjaus-järjestelmien koodeja, joita voidaan käyttää monien muidenkin asioiden kuin vain nosturien ohjaamiseen. Kun koodit on kopioitu, niin sen jälkeen henkilö vain myy ne eteenpäin internetissä.

Jos henkilö vaikuttaa täsmä-koulutetulta johonkin työtehtävään, missä esimerkiksi vaaditaan vaitioloa, niin silloin saattaa kyseessä olla teollisuusvakoilu, mikä tarkoittaa toisen yrityksen tuotteiden sekä innovaatioiden varastamista. Jos ihminen kuvittelee voivansa vastustaa esimerkiksi valheenpaljastinta, niin se että hän kykenee hämäämään yhtä sensoria ei tarkoita sitä, että hän kykenisi tuota testiä pettämään. Vaan se että kuinka montaa sensoria ihminen kykenee hämäämään kertoo siitä, kuinka hyvä sekä kokenut valehtelija hän on.

Se mikä kertoo kaikista eniten ihmisen omasta kyvykkyydestä on hänen itse kritiikkinsä. Ja kyvyttömyys itsekritiikkiin on asia, mikä ilmenee monen suuren johtajan käytöksessä. Mikäli ihminen ei koskaan kohtaa kritiikkiä, niin silloin hän menettää sen myötä myös kyvyn arvioida itseään sekä omaa toimintaansa sillä tavalla, että siitä välittyy realistinen kuva henkilön omista kyvyistä.

Jos ihminen esimerkiksi määrää panssarivaunut kaduille tukemaan omaa valtaansa, niin silloin voisi olla hyvä kysyä että kuka on tuolle henkilölle kertonut että hän on paras mies tai nainen johtamaan valtiota? Tai kuka on sitten muuten kertonut hänelle, että kukaan muu ei voi olla niin hyvä kuin tuo tarinamme päähenkilö, mitä kutsumme tässä patologiseksi valehtelijaksi.

Usein erittäin autoritaariset valtiot ja niiden johtajat kirjoittavat mielellään historiaa uusiksi. Tuolloin saatetaan omat virheet unohtaa täysin, jolloin historia muuttuu sitten pelkäksi oman lipun heiluttamiseksi sekä myös oman maan sekä eritysesti sen suuren asevoiman kunnian korostamiseksi. Mutta uskooko johtaja oikeasti siihen, että hänellä on oikeus määrätä tankit kaduille sekä mielenosoitukset hajotettaviksi voimakeinoin? Siis mistä tuollainen ihminen saa mallit omalle toiminnalleen?

Tässä on kyse siitä, että henkilö on sitten eräänlainen vääränlaisen kasvatuksen sekä mallioppimisen tuotos. Autoritaarinen johtaja on usein saanut sellaisen kasvatuksen, että johtaja sekä kaikki ne jotka johtaja nimeää edustajikseen ovat esimiehiä, niin silloin myös hän itse on oikeutettu samaan asemaan, mitä hänen kasvattajansa ovat asiasta kertoneet. Hyvänä esimerkkinä tästä on esimerkiksi Saksan keisari Vilhelm II, joka oli kasvanut varuskunnissa.

 Hänet oli kasvatettu uskomaan että ainoa oikea tapa elää oli totella auktoriteetteja, ja sitten kun hän itse saavutti sen aseman, mitä hänet oli kasvatettu kunnioittamaan, niin hän ei enää kaivannut vastaväitteitä. “Kun muidenkaan hallitsijoiden ei tarvitse kuunnella kritiikkiä, niin miksi minäkään kritiikkiä kuuntelisin” väitetään tuon miehen sanovan jollekin, kun hän suunnitteli sotaa Ranskaa vastaan.

Kun ihminen kasvatetaan uskomaan voimaan sekä siihen, että vain voima voi pysäyttää protestit, niin silloin hän tietenkin itse alkaa uskoa voimankäytön sekä voimankäytöllä uhkaamisen olevan niitä asioita, joilla maata johdetaan. Jos ihmiset eivät usko sitä että valtion johdolla on oikeus hajottaa kaikki protestit, niin silloin he saavat kokea sen, mitä tarkoittaa valtion vastustaminen.

Periaatteessa kaikki yksinvaltiaat ovat kuninkaita riippumatta siitä, onko heidän valtansa virallista vai ovatko he jotain jengien pomoja. Jokaisella alamaailman pomolla on oma salainen valtakuntansa, mitä he johtavat kuin valtioita. He käyvät sotia samalla tavoin kuin valtioiden viralliset johtajat, ja he puolustavat omia alueitaan kuten viralliset valtioiden johtajat puolustavat omaansa. Mutta jos ajatellaan kuninkaita sekä heidän alaisiaan eli sotilaita ja virkamiehiä, niin aina jossain on se ihan ensimmäinen kuningas, ja hänellä on aina ensimmäinen alainen, jotka loivat sitten sen mallin, mitä vielä nykyäänkin itsevaltiudesta korostetaan. Eli ilmiantojen sekä aseiden voimalla pidetään alaiset ja muu kansa kurissa sekä nuhteessa.

Valtiota ei vastusteta on periaatteessa oikea tapa tulkita valtion suhdetta kansalaisiin, mutta valtion vastustamisesta sekä vastustamisen tukahduttamisesta aseiden voimalla voidaan olla aina vähintään kahta mieltä. Ja toinen noista mielipiteistä on tietenkin se, että valtion johtajan ei tarvitse kuunnella alamaisiaan ollenkaan. Tuollainen asenne tekee tietenkin kuninkaasta vaikeasti lähestyttävän, mikä takaa hänen eristyksen sotilaiden sekä virkamiesten taakse. Tuolloin kuningas tietenkin saa kuulla vain sen, mitä hän itse haluaa kuunnella. Ja tietenkin jokainen virkamies kertoo tuolloin vain sen osan totuudesta mikä imartelee häntä itseään. Mikäli totuus ei kuningasta miellytä, niin seurauksena on varmasti sitten virkamiehen tai sotilaan pään katkeaminen. Mutta mitä kuninkaalta unohtuu, jos hän aina saa kuulla sitä, mitä hän haluaa kuulla?

Kaikissa valtiossa päätökset tulee tehdä sillä tavoin, että ne perustuvat todelliseen, varmennettuun sekä oikeaan tietoon. Ja jos sitten kaiken maailman asioista lähdetään keskustelemaan siltä kannalta, että niiden pitää ensin miellyttää hallitsijaa. Kyseisen kaltaisia hallitsijoita on edelleen vallassa, vaikka sitä ei heti uskoisi.

Kyseisissä järjestelmissä sitten vasta lähdetään katsomaan sitä, että riittääkö niihin rahat sekä aika jonkun projektin toteuttamiseen? Jos johtaja on kovin helposti suuttuva, niin silloin hän saattaa kyllä sitten lähteä siitä, että alainen joka tuo epämiellyttävää tietoa saa lähteä hakemaan uutta työpaikkaa tai joutuu ammutuksi, niin se sitten kannustaa kertomaan asiat niin, että oma toiminta on siinä parhaassa mahdollisessa valossa. Esimerkiksi sotaretken epäonnistumiset saatetaan sysätä alaisten niskoille. Jos johtaja ei ole mikään pidetty henkilö, niin se kannustaa valehtelemaan tälle paljon helpommin, kuin jos johtaja olisi sitten helposti lähestyttävä sekä avoin henkilö. Ihminen joka kuvittelee olevansa jotain mitä ei ole on suuressa vaarassa joutua tilanteeseen, missä hän häviää kaiken.

Yksi vanha nyrkkeilijöiden kikka on ollut hävitä sparraus- eli harjoitusotteluita tahallaan, ja silloin vastaan oikeissa kehissä tulee heikompia vastustajia. Ja sitten vasta todella tärkeissä otteluissa näytetään ne omat kyvyt, ja tuloksena saattaa olla se, että vastustaja tyrmätään ensimmäisessä erässä. Samoin on käynyt kuninkaille. Eli harjoituksissa kaikki on mennyt hyvin, mutta sitten tosipaikassa on edessä ollut täydellinen katastrofi. Tuolloin vastustaja on odottanut tilannetta, missä tosipaikassa vasta näytetään kuka on kuka.  Eli tuolloin vastustaja saadaan kuvittelemaan itsestään liikoja, ja seuraus on katastrofi. Jos ihminen kuuntelee muita, niin silloin joku voi vihjaista, että hänelle tehdään ansaa, mutta jos kuunteleminen ei kiinnosta, niin kuka siitä välittää vaikka tappioita tulee miten paljon? Jos kritiikki ei kiinnosta, niin sitä ei sitten kukaan viitsi antaa, ja tähti jätetään omaan arvoonsa.

Jos valtion johtajaa ei saa ollenkaan kritisoida,  niin hän saa hajottaa mielenilmaukset sekä poistaa itseään koskevat tiedot netistä ja kaikkialta muualta. Kuitenkin jos lähdetään siitä että valtio on aina ehdoton auktoriteetti, jota ei milloinkaan saa edes yrittää kritisoida, niin silloin tullaan taas siihen pisteeseen, että mitä jos valtion johtajan motto on se, että “valtio olen minä”.

Tuo Ranskan kuninkaan Ludvig XIV:n eli “Aurinkokuninkaan” motto on niitä kuolemattomia lauseita, joita on silloin tällöin muisteltu erittäin pitkään sekä hartaasti. Mutta siihen voidaan tietenkin liittää yksi pieni kysymys, eli onko valtiollisen aseellisen voiman tarkoitus palvella koko kansaa vai vain kuningasta? Ludvig XIV:n tapa ajatella oli se, että valtio oli kuin joku piiri, joka pyöri vain hänen itsensä ympärillä.

Oikeastaan kaikki itsevaltiaat johtajat varmaan ajattelevat kuin Ludvig XIV. Ludvig XIV:lle oli opetettu että kuningas on kaiken yläpuolella. Hän oli ehdoton auktoriteetti, jonka kieltäminen eli hänen käskynsä kyseenalaistaminen oli pahinta jumalanpilkkaa mitä ihminen saattoi tehdä. Tuo asia teki hänestä haavoittuvan, koska hänelle ei uskallettu kertoa asioita, jotka eivät miellyttäneet häntä, eikä kukaan edes ajatellut myöntää, että jossain asioissa oli tullut luvattua vähän liikoja.

Me emme ehkä ole aina sitä, mitä kuvittelemme olevamme, mutta voimme opetella tuntemaan itsemme paremmin. Ja ihminen joka tuntee itsensä sekä osaa harjoittaa tervettä itsekritiikkiä on varmasti paremmin turvassa valheilta kuin mitä ihminen, joka kuvittelee itsestään liikoja on.