Kun pomo ei jaksa, niin silloin myös muut eivät ehkä jaksa.
Etätyö on tuonut eteen tilanteen, missä ihmiset eivät jaksa tehdä työtään, kun heidän on pakko jäädä kotiin, eikä se istuminen läppärin ääressä tietenkään tuo samaa statusta kuin nouseminen kivan Mercedeksen ratin taakse ja kaasuttaminen työpaikalle. Eli kaikki haluavat sitten takaisin työpaikalle, ja siellä sitten pitää jaksaa kaikkia urputtavia pomoja, vertaisia, alaisia ja muita, jotka eivät aina osaa joustaa eli flexaa sen mukaan mitä jokainen yksilö tuossa ehkä satojen ihmisten konsernissa sattuu milloinkin haluamaan.
Etätyö tietenkin on tuonut kaipuun työhön, mutta sitten kun töihin tullaan, niin silloin ongelma on siinä, että kaikki eivät halua palata toimistolle. Tuolloin taas heiluri heilahtaa takaisin siihen keskusteluun, että kuinka rasittavia nuo työmatkat oikeastaan ovat, ja silloin taas kuunnellaan vastakkaisia mielipiteitä etätyön tarpeellisuudesta sekä sosiaalisuudesta.
Kun sitten tehdään lähityötä, eli tullaan toimistolle, niin silloin löytyy heti muutama työntekijä, jotka haluavat tehdä työtä kotoaan tai jostain tunturihotellista käsin. Myöskään tuolloin ei kaikkia ihmisiä voida miellyttää. Eli jos lähityöhön palataan, niin silloin on joku jonka auto ei lähde käymään, ja kun renkaatkin ovat niin sileät sekä matka on hankala. Tuolloin tulee sitten taas eteen tilanne, että myöskään lähityö ei sovi kaikille. Ihminen joka asuu kadun toisella puolella työpaikkaa vastapäätä saattaa ajatella, että hänelle on aivan sama, että missä töitä tehdään. Kun taas joku muu voi olla jotain muuta mieltä asiasta.
Kahviautomaattien kahvi ei koskaan ole kaikista hyvää, eikä jokainen työläinen viitsisi mitenkään lähteä aamulla töihin, kun he saattavat haluta nukkua tunnin pidempään. Eli miten löydetään silloin kaikkia tyydyttävä ratkaisu, ja kaikki ratkaisut eivät ole kaikista hyviä. Mitä jos joku asuu 4km päässä työpaikasta? Ajaako hän autolla tuon matkan, käyttääkö hän bussia vai kulkeeko hän ehkä kävellen?
Palvelun kustomointi jokaista työntekijää kohtaan sellaiseksi, että esimerkiksi toimistojen siivous tapahtuu vain silloin kun se sattuu työntekijälle sopimaan on mahdollista, mutta se tietenkin tarkoittaa sitä, että siivoojia pitää voida palkata paljon enemmän, ja tämä nostaa palvelun hintaa.
Eli sen takia kaikkia asiakkaiden edustajien toiveita ei ehkä voida toteuttaa, kun jokaisessa kerroksessa pitäisi olla kolmesta neljään siivoojaa valmiiksi odottamassa sitä hetkeä, kun toimiston haltija suvaitsee ilmoittaa toimiston olevan valmiina siivousta varten. Esimerkiksi tällaiset asiat ovat sellaisia, että ne eivät aina kaikkia miellytä.
Jaksaminen on päivän sana. Aina jonkun pitää jaksaa, eli välillä jaksamistaan pohtivat opettajat, sairaanhoitajat, urheilijat, toimittajat, poliisit ja ehkä myös se pihalla työskentelevä talonmies välillä pohtii sitä, miten hän jaksaa työssään. Välillä taas jaksavat koulukiusatut, välillä taas lääkärit sekä terapeutit, poliisit sekä muut etulinjan miehet ja naiset ovat kohdanneet sen, että he eivät jaksa. Kun sitten palataan koulukiusaamiseen sekä siitä, miten se vaikuttaa jaksamiseen, niin uskoisin että esimerkiksi koulukiusattujen joukossa on niitä, joiden mielestä olisi ehkä mukavampaa käydä kouluja etänä, ja sitten jokainen taas kohtaa tilanteen, missä ei jakseta sitä, että kaikki asiat pitää tehdä yksin.
Itseohjautuva työpaikka sekä johtajuusmalli, mikä korostaa työntekijän henkilökohtaista osaamista on luotu vähentämään johtajien työtaakkaa. Mutta tuossa mallissa on sitten se ongelma, että se saattaa viedä muutaman johtajan työpaikan. Työyhteisön itseohjautuvuus missä johtajan tehtävänä on vain jakaa tehtäviä on ideaalimalli, joka ei toimi koskaan täysin yhtään missään.
Eli yksikään ideaalimalli ei ehkä toimi koskaan kunnolla, koska ihmiset ovat erilaisia, ja aina on jotain ristiriitoja, joita pomon pitää ratkaista. Inhimilliset tekijät ovat asioita, jotka tuovat työ- ja kaikkeen muuhun elämään epävarmuustekijän, jonka takia esimerkiksi kommunismi ei ole toiminut käytännössä. Hyvä esimerkki tästä on se, että inhimillinen tekijä tuhosi Karl Marxin ajatuksen ideaalisesta yhteiskunnasta. Tuo inhimillinen tekijä on ihmisten loputon ahneus.
Kun valtaa lähdetään käyttämään, niin se juovuttaa sekä tietenkin houkuttelee käyttämään keinoja, jotka eivät ole hyväksyttäviä, ja tuollainen toiminta kannustaa johtajaa ankkuroimaan itsensä valtaan. Ihmisten loputon ahneus on asia mikä sai salaisen poliisin hakemaan valtion eli johtajien vihollisia keskellä yötä. Jos ihminen saa valtaa, niin sitä pitää sitten saada lisää ja lisää. Mikään ei koskaan riitä sellaiselle ihmiselle, joka on päässyt valtaan sekä komentamaan muita. Kun ihmiset aloittivat Ranskan vallankumouksen, niin heitä johti ajatus vapaudesta. Kun vallan kerran saa käsiinsä, niin siitä on vaikea luopua. Tuo seikka pätee sekä yksityisellä sekä valtiollisella sektorilla. “Miksi alaista pitää kuunnella, kun ne on helppo korvata?”.
Sama kysymys ajoi aikoinaan esimerkiksi Robespierren sekä monet muut johtajat toimimaan tyrannin tavoin. Ja jos pomo kuuntelee alaisiaan, niin silloin pomo osoittaa heikkoutta. Tuosta samasta lauseesta on olemassa valtiollinen versio: heikko kuningas kuuntelee kansaansa.
Robespierre oli kasvatettu niin, että valtion johtaja on valtion pomo, ja kansalaiset ovat hänen alaisiaan. Kun Robespierre pääsi Ranskan johtoon ennen Napoleonia, niin hän vain käyttäytyi kuten hän oli nähnyt muiden valtion johtajien toimivan. Hän oli valtion johtaja, ja hoiti samaa virkaa kuin kuningas, ja tuo asia sai hänet ruokkimaan giljotiinia oikein olan takaa. Mutta vaikka Robespierre on julma diktaattori, niin hänet opetti noille tavoille Ranskan kuningas. Tuolloin 1700-luvun lopussa Robespierre vain noudatti toimissaan vallitsevaa tapaa, missä kaikki kuninkaan vastustaminen oli kiellettyä, ja kaikki jotka olivat kuninkaan vastustajia murskattiin armotta.
Mutta sitten paholainen ei itse piru alkoi kuiskutella johtajien korvaan sanoja, jotka miellyttivät johtajaa. “Tietenkin maa tarvitsee selkeän johtajan, ja kukapa olisi parempi johtaja, kuin se jolla ovat asemiehet takanaan”. Ja ajatus päästä suuren maan johtajaksi juovutti Robespierren sekä hänen lähipiirinsä, mikä johti hirmuvaltaan. Miksi jakaa valtaa kun sen voi pitää kokonaan itsellään? Tämä kysymys oli kuulemma Robespierren perustelu sille, että hän lähetti kaikki vastustajansa giljotiinille.
Ajatus vapaudesta veljeydestä sekä tasa-arvoisesta yhteiskunnasta korvautui salaisen poliisin pakkokeinoihin perustuvalla vallalla sekä musertavalla, kaiken vastarinnan tukahduttavalla urkintakoneistolla, mikä tuki salaisen poliisin työtä. Jos joku oli eri mieltä, niin hänet huudettiin hiljaiseksi voimakkaan propagandakoneiston avulla. Tuolloin sanotaan että Marxin ideaalimalli korvautui reaalisosialismilla, mikä perustui poliittisen poliisin valtaan, ja mielivaltaiseen vallan käyttöön.
Työelämä on täynnä ristiriitoja, joiden ratkominen vie todella kauan aikaa. Suurin työelämän paradokseista on se, että samalla kun ihmisen pitää kuulua ryhmään, osata ottaa käskyjä vastaan sekä sovittaa työnsä muiden mukaan, niin samalla kuitenkin vaaditaan autonomista itseohjautuvuutta. Itseohjautuva työ tarkoittaa sitä, että pomon asema työssä on mahdollisimman vähäinen, ja hän vain hyväksyy tai hylkää töitä.
Tällaisessa työssä saattaa ongelmia tulla siitä, että työntekijän pitää uskaltaa kysyä neuvoja. Jos neuvoja kysytään liian usein, niin johtaja sitten saa sellaisen kuvan, että työntekijä ei osaa työtään, ja ohjaa alaisen työnvälitykseen. Kun ajatellaan että työelämä olisi täysin itseohjautuvaa, niin mitä pomolla silloin tehdään? Siis eikö olekin mukava ajatus se, että pomojen työtaakan keventämiseksi tarkoitettu itseohjautuminen vie ehkä ainakin osalta esimiehistä työt alta, kun työpaikalle tullaan juomaan sitä kuuluisaa kahvia ja syömään pullaa.
Ja sitten eteen tulee kysymys, että miten esimerkiksi lapset ja nuoret jaksavat, kun heidän edessään olevat ihmiset purkavat sitten noihin ihmisiin paineitaan. Kun kaikkien pitää aina jaksaa, niin siitä syntyy pelko, että mitä jos ei sitten jaksakaan, ja siitä seuraa siirto Hesperian hämärään viileyteen, missä sitten tuo Kun pomo ei jaksa, niin silloin myös muut eivät ehkä jaksa.ihminen karsitaan kokoon pitkällä lääkityksellä sekä terapialla. Työelämä on merkillinen paikka kun sitä ajattelee tarkemmin, ja sama pätee tietenkin myös yhteiskuntaan.
Koskaan kaikki asiat eivät ole kaikkien mielestä hyvin. Kun sanotaan että “yksi tykkää Aku Ankasta ja toinen Tex Willeristä ja kolmas lukee Tekniikan Maailmaa, niin silloin tietenkin voimme sanoa, että makuasioista ei voida kiistellä. Makuasiat ovat sellaisia, että niistä ei voida kiistellä. Kun yhden mielestä on mukavaa lähteä aamulla töihin, niin toinen voi olla samasta asiasta vähän toista mieltä.
Kommentit
Lähetä kommentti