Erityislapsen ongelmista

 

Erityislapsen ongelmista

ADHD-nuorten ongelma on se, että he eivät ole “tarpeeksi vammaisia”. Suurin osa näistä nuorista on oikeastaan aivan tavallisia ihmisiä, jotka eivät ehkä ulkonäön perusteella mitenkään eroa muista. Mutta sitten kun he kiihtyvät, niin silloin he saattavat esimerkiksi kävellä muutamia kierroksia kaupan hyllyjen välissä. Se että ADHD- sekä myös tourettea ja muista vastaavista asioista kärsiviä nuoria ei juuri erota muista ikään kuin oikeuttaa muut syrjimään heitä, ja ennen oli tapana että tuollainen nuori erotettiin koulusta, koska hän häiriköi jatkuvasti.

ADHD-nuori ei poikkea ulkonäöltään muista, joten häntä on mukava käyttää syntipukkina. Samoin ADHD-nuoresta ei saa sosiaalisia “plus-pisteitä”, jos hänen kanssaan joku sitten viettää aikaansa. Sosiaalisia “plus-pisteitä” saa vain niistä “oikeasti vammaisista” nuorista sekä mummoista. Mistään punkkarista niitä ei tule. Ja jos joku sitten erehtyy olemaan ADHD-nuoren kaveri, niin silloin saattavat hänen vanhempansa saada mukavia puhelinsoittoja siitä, millaisessa seurassa tuo heidän nuorensa viettää aikaa.

ADHD on asia mitä hoidetaan lääkkeillä, ja tuollaisen terapian ongelma on siinä, että tällaiset terapiat sitten eristävät noita nuoria tavallisista ihmisistä. Ja tuota eristämistä perustellaan sillä, että “muiden ei tarvitse yhden takia kärsiä”. Mieleen tulee sitten se, että onko esimerkiksi kuuluisa pankkirosvo Matti “Volvo”Markkanen kohdannut aikoinaan tuollaista kohtelua, kun mies sitten teki ne kuuluisat ryöstöt? Eli ihminen joka kokee elämänsä turhaksi saattaa muuttua hyvin vaaralliseksi.

Taas tänään on ollut hienoa lukea artikkeli siitä, miten paljon erityislapset eli ilmeisesti ADHD-nuoret tai heidän perheensä kärsivät siitä, että perheessä on ikiliikkuja, joka aiheuttaa päänvaivaa vanhemmille. Tietenkin on hienoa lukea tuollaisen perheen arjesta sekä siitä, millaista jaksamista sitten lapsen ja nuoren kanssa eläminen vaatii vanhemmilta. Se että näistä asioista kertovissa jutuissa korostuu vanhempien jaksaminen on merkittävää. Samoin sitä aina korostetaan, että se ja se häiriköi luokassa.

Tuolloin puhutaan sitten koulun keskeyttämisestä sekä niistä summista, mitä se koulunkäyntiavustaja tuo yhteiskunnalle. Mutta koskaan ei puhuta siitä, miten suuria laskuja esimerkiksi koulupudokkuuden takia rikosten poluille joutunut henkilö tuo samalle yhteiskunnalle. Siis vankipaikkojen takia muodostuvista kustannuksista ei juurikaan puhuta, mutta siitä kuinka erityisnuoret sitten aiheuttavat ongelmia sekä kustannuksia tavalliselle ihmiselle, koska heille pitää järjestää joku avustaja aiheuttaa.

Samoin siitä mielellään puhutaan paljon, että kuinka erityisluokat koulussa leimaavat nuoria, mutta samalla laitokset kuten mielisairaalat ja vankilat eivät ilmeisesti sitten ketään leimaa, kun  niistä ei koskaan mitään pahaa olla sanottu. Eikä varsinkaan vankila varsinkaan suljettuna versiona toteutettuna missä vangit eristetään täysin muusta yhteiskunnasta, niin että he eivät tapaa muita kuin muita vankeja ole koskaan tuonut yhtään tarpeetonta maksuerää veronmaksajille.

Mutta kuitenkaan ei juurikaan ajatella sitä, että esimerkiksi jossain vaiheessa nuori kasvaa aikuiseksi, eivätkä vanhemmat lopun elämää hänen vierellään kulje. Siis jos sitten lähdetään siitä, että nuori muuttaa kodista laitokseen, ja sitten jostain syystä esimerkiksi heitetään sieltä ulos, niin silloin saattaa edessä olla hyvin surullinen lehtijuttu, ja jos ADHD-nuori sitten ryhtyy tekemään rikoksia, niin siitä tulee hyvin suuri lasku yhteiskunnalle.

Oletteko koskaan muuten miettineet sitä, miten tärkeää olisi se, että myös lapsen ja nuoren oma etu otettaisiin tässä asiassa huomioon? Siis jos ADHD-nuori sitten joutuu myöhemmin rikosten poluille, niin siitä tulee sitten moninkertainen lasku yhteiskunnalle, kuin jos tuo nuori saatettaisiin sellaiseen kuntoon, että hän ei ryhdy esimerkiksi jonkun MC:n jäseneksi.

Kuitenkin tässä eteen tulee sellainen kysymys, että miten lapsen elämässä turvataan jatkuvuus sekä estetään erityislapsen joutuminen niin sanottuun väärään seuraan sitten vanhemmalla iällä. Jatkuvuuteen panostaminen tarkoittaa sitä, että lapsen ja nuoren oma etu on se, että hän jatkaisi koulussa, sekä tietenkin se että hän kykenisi elämään itsenäisesti jatkossa.

Siis miksi tätä asiaa tässä sitten pohdin? Katsokaas jos ihminen kokee että hänen elämänsä on arvotonta, niin silloin on vaara siitä, että hän sortuu rikoksiin, joista osa saattaa olla hyvin vakavia, ja siksi nuorta pitäisi kannustaa siihen, että hän löytää paikkansa yhteiskunnassa myös sen jälkeen, kun vanhemmat eivät häntä enää jaksa hoitaa. Eli miten estetään se, että tuo henkilö ei sitten aikuisena ryhdy tekemään pahaa muille? 

Alla pari linkkiä aiheeseen liittyviin juttuihin:

https://yle.fi/uutiset/3-11815649

https://yle.fi/uutiset/3-11817373