Känsä on kuin ihminen mikä eroaa muista, ja joka kovettuu iän myötä

 

 

.

Känsä on kuin ihminen mikä eroaa muista, ja joka kovettuu iän myötä

 

Kädessä oleva känsä on ruma yksityiskohta muuten niin heinossa kehon osassa. Se on ruma, mutta samalla se osoittaa kantajansa kuuluvan miesten maailmaan. Luonnossa känsä syntyy suojaksi hankausta vastaan. Känsä on kova kuori, jonka tehtävä on suojella pehmeitä soluja. Runossaan “Känsä” Tabermann käsittelee känsää kuin loista, joka on ja ei ole osa meitä. Känsä voi olla inhottava, mutta samalla se on ylpeilyn aihe. Ikään kuin todiste siitä, että ihminen on tehnyt työtä. Jossain työläisten ryhmissä saattaa olla ikään kuin jotenkin noloa olla ihminen, jolla ei ole känsiä käsissään. Ihminen jolla ei ole känsää on kuin “rookie” eli alokas, joka tulee joukkoon.

Jos ihmisen kädet ovat pehmeät, niin se paljastaa kokemattomuuden. Kokemattomuus on asia mitä käytetään helposti hyväksi, ja hyväksikäytetyksi ei kukaan halua muuttua. Se että ihminen on kokematon on joillekin merkki siitä, että häntä voidaan huijata mennen tullen. Ja joissakin ryhmissä sen merkki, että ihminen kuuluu ryhmään on känsä. Känsä kertoo kovettumisesta sekä siitä, että työtä on tullut tehtyä. Ja samalla tämä kovettuma on sellainen mistä tuntee sen, että miehellä on kokemusta ruumiillisesta työstä. Se ei kuulu ruumiiseen, mutta samalla se on osa sitä kokonaisuutta, mikä on osa meitä. Siis se on oikeastaan runneltu sekä myös samalla kova osa meidän ihoamme. Kun ajattelemme känsää niin, silloin mieleen ei usein tule se, että kukaan meistä ei synny känsät käsissä.

Me olemme syntyessämme ihmisiä, joilla on pehmeät kädet sekä pehmeät jalat. Ja vasta elämä kovettaa kätemme sekä jalkamme sellaiseksi, että niistä voidaan jossain tukkijoella ylpeillä. Kun ihmiset miettivät sitä, millainen suhde heillä on känsiin sekä kovettumiin, niin silloin he varmaan unohtavat mainita sitä, että känsä tai kovettuma ei ole myötäsyntyinen asia, eli myös nämä ihmiset joilla on känsiä sekä kokemusta kaikista mahdollisista asioista ovat myös joskus ensimmäisen kerran elämässään tarttuneet kirveeseen, ja lyöneet sen ensimmäisen halon halki. Siis tällä tarkoitan puuhalkoa, enkä mitään Halo-nimistä tietokonepeliä.

Mutta joku tietokonepelaaja voi toki suutuksissaan tuhota tuon pelin median, koska hän ei ehkä pääse siinä kovin pitkälle. Siis me kaikki teemme jotain asiaa joskus ensimmäistä kertaa, ja kuten kerroin, niin mikään asia ei ole aina niin kuin me haluamme sen olevan. Kun me haluamme olla jotain, niin me samalla kuljemme ikään kuin kehää missä kaiken alku on kaiken loppu. Kun menemme työelämään, niin silloin tietenkin me kohtaamme niitä kaiken nähneitä ja kaiken tietäviä konkareita, jotka tietävät sekunnissa sen, onko jossain ihmisessä ainesta heidän ammattiinsa. Ja työelämässä pääsemme sitten tietenkin kadehtimaan toisiamme todella paljon.

Kun nuorina kohtaamme vanhoja työmiehiä, niin me kadehdimme heidän ammattitaitoaan  sekä asennettaan. Mutta kun me sitten kohtaamme vanhoina työmiehinä nuoria, jotka tulevat töihin, niin kadehdimme sitä, että heillä on vielä elämä edessä.

Vaikka he saisivat aamulla potkut, niin silti he voivat jatkaa kouluissa, tai ehkä joku heistä perustaa sen kuuluisan “Rock-bändi “I love you:n””, joka myy heti platinaa, ja ehkä hänen kodistaan tehdään juttu johonkin “Avotakkaan”, missä sitten esitellään takkoja sekä kaikkea kivaa, mitä tuo henkilö on ostanut. Ja ehkä hän toivoo salaa, että ne jotka jäivät työmaalle näkisivät nuo kuvat. Tai mistä minä sen tietäisin, mitä tuollainen ihminen toivoo tai haluaa. Jos ihminen menee töihin duunarina, niin hän kadehtii silloin ihmisiä, jotka pukeutuvat pukuun ja käyttävät solmiota.

Kun ihminen käy kouluja sekä siirtyy toimistoon, niin hän kadehtii työläisiä, kun “heillä ei mitään vastuuta ole”. Eli milloin me voimme olla oikeasti tyytyväisiä siihen, mitä olemme. Ja sitten taas palaamme kuuluisaan känsään. Känsä osoittaa muka sen, että ihminen on kova. Mutta kova kuori peittää usein pehmeän sydämen. Känsän kohdalla solut ovat kokeneet kovempia juttuja kuin muut solut, ja siksi ne ovat kasvattaneet kovan kuoren. Ja tuo kova kuori tietenkin merkitsee että nuo solut ovat karaistuneet kovassa käytössä.

Kukaan meistä ihmisistä ei synny kovana sekä kylmänä, vaan sen käytöksen me opimme jostain, mikä kannustaa tukahduttamaan omat tunteemme. Syntyessämme me reagoimme automaattisesti hymyyn sekä meillä on sisäänrakennettu tarve hymyllä, kun vanhempamme hymyilevät. Kun kasvamme aikuisiksi, niin joku ikään kuin varastaa meiltä hymyn.

Siis mihin katosi se lapsen hymy meidän aikuisten kasvoilta?  Lapsi luottaa vanhempiinsa automaattisesti syntymän jälkeen, mutta jos lapsen perusturvallisuus viedään, niin hänestä tulee turvaton. Mutta onko känsä kovan ja kylmän ihmisen merkki. Siis taiteilijoilla on myös känsiä, ja onko joku kuvanveistäjä kova ja kylmä ihminen? Kas siinä on pohdittavaa kokonaiselle filosofien sukupolvelle.

Ja onko filosofi sitten kova ja kylmä ihminen, kun hän ajattelee sekä pyrkii kyseenalaistamaan sekä myös sitten löytämään sellaisia puolia asioista, joita asioiden esittelijä ei ehkä halua tuoda esille, ja se tekee filosofista ärsyttävän räksyttäjän, jonka vaientaminen on kuulemma kansalaisvelvollisuus. Jos filosofi saa aikaan sen, että hänet mestattiin, niin silloin tietenkin hänen sanomisillaan on ollut jotain merkitystä, ja silloin pitää miettiä sitä, mitä hän teki väärin. Tai oikeastaan filosofi ei omasta mielestään tehnyt koskaan väärin, mutta hänen tapansa puhua, ajatella sekä myös kävellä olivat joidenkin mielestä vääriä. Ja silloin tietenkin hänet erotettin yhteiskunnasta lopun elämäkseen.

Filosofi on kuin känsä muiden silmissä. Hän on erilainen, pohdiskelija, outo lintu tässä nykyisessä tehokkuuteen perustuvassa yhteiskunnassa, missä kaikkien arvojen pohjana on se, että pääseekö henkilö esittelemään “Avotakkaan” omaa taloaan, ja sitä kuinka suuren tietosanakirja-sarjan hän omistaa.

Filosofia on helppoa vihata, koska hän sanoo helposti sellaista, mitä muut eivät sano. Hän kirjoittaa tekstejä, mitä muut vihaavat, ja filosofi on kuin sieni, joka  saa voimaa muiden vihasta. Kun muut vihaavat, niin filosofi huomaa, että hänellä on merkitystä. Tai ehkä hän itse on hyvin vaatimaton, mikroskooppinen olento, joka on helppoa murskata vihan siivittämien nyrkiniskujen sekä potkujen avulla.

Silloin kaikki voisivat näyttää miten he vihaavat filosofia. Hän on säälittävä reppana, joka ei uskalla tulla tappelemaan koko poliisi voimaa tai MC-jengiä vastaan reilusti vatsa pystyssä ottamaan pari pesäpallomailan iskua päähänsä. Filosofi on pelkuri joka ei uskalla tulla näyttämään naamaansa johonkin pihalle, vaikka koko lähiön jengi on hakenut rautaputket ja täyttänyt sukkahousut kivillä, jotta he pääsevät näyttämään kuinka kovia he ovat. Ja ehkä he saavat sitten karkit kaupan päälle, kun ovat niin upean työn tehneet.

Kun kaverit ovat kutsuneet ehkä jonkun sopimaan asioista, mutta sitten joukolla rusikoineet hänet melkein muodottomaksi, niin silloin tietenkin on kyse teosta, joka ei ehkä täytä sitä niin sanottua reilun pelin sääntöä aivan kirjaimellisesti. Eli mitenkään raukkamaista ei ole potkia sekä hakata jotain onnetonta parinkymmenen kaverin voimin, mutta kuten tiedämme, niin kaikkia asioita voidaan katsoa monelta kannalta.

Kaikkein ikävin juttu sitten on se, että jos ihminen opetetaan lapsina siihen, että vahvemman oikeus voittaa aina, niin silloin voidaan kysyä, että miten meillä on sitten valtio olemassa? Onko valtion tehtävä vain kerätä verorahoja, tai onko valtion tehtävä suojella vain niitä, jotka maksavat sille veroja?

Kuten eräässä laulussa  sanotaan, niin kun joku ihminen on teitä vastaan sekä kirjoittaa asioista, joista te ette satu pitämään, niin tuokaa paikalle giljotiini. Hirttäkää tuo mokoma johonkin puuhun, ja tehkää kaikki mahdollinen, jotta kaikki näkevät että te vihaatte häntä. Näyttäkää reilusti kuinka te oikein suurella joukolla uskallatte siinä itseänne johtajillenne tarjota. Niinpä niin, mutta samalla te osoitatte että filosofilla sekä hänen sanomisillaan on merkitystä.

Te voitte tehdä hänen ruumiilleen mitä haluatte, mutta hänen ajatuksensa sekä kirjoituksensa jäävät elämään. Se että joku teki noin jollekin ihmiselle, joka vain sanoi jotain sopimatonta, teki tuosta ihmisestä kuolemattoman. Ilman erästä myrkkymaljaa sekä tuomiota siitä, että eräs mies oli arvostellut demokratiaa kaupungissa nimeltään Ateena ei kukaan ehkä olisi koskaan kuullut miehestä, jota kutsutaan Sokrateeksi. Ilman kuolemantuomiota kukaan ei olisi ehkä hänen sanomisiaan merkinnyt muistiin.

Siinä sitten reilusti opetetaan miten helppoa ihmisen olisi ollut joskus olla kuten kaikki muut, niin silloin kaikkien muiden ei häntä tarvitse huomata. Jos sitten joku ei käsitä että massaan kuuluminen sekä oman yksilöllisyyden kieltäminen varmasti säästävät ihmisen siltä, että häntä trollataan tai hänen puheessaan olevia vikoja levitellään pitkin ja poikin, niin jos noin on sattunut tapahtumaan, niin silloin filosofin työllä eli luokattomien kirjoitelmien sekä räävittömien valheiden levittämisellä on merkitystä. Jos joku ottaa valheesta nokkiinsa, niin silloin ei voi kyseessä olla pelkkä valhe.

Jos ihminen on kuin ilmaa, niin silloin voimme kysyä että mitä merkitystä ilmalla oikeastaan meille on? Siis ilma on hyvinkin merkityksellinen elementti. Ilman ilmaa me kuolisimme. Mutta jos esimerkiksi on kylmä ilma sekä viima, niin silloin me varmasti  tunnemme ilman merkityksen. Vai onko poskiin kohdistuva jäätävä tuuli sitten asia millä ei ole merkitystä? Luonnossa muuten on hyvin vähän asioita, joilla ei ole merkitystä, ja vaikka jollain asialla tuntuu olevan varsin vähän merkitystä meille itsellemme, niin jollekin muulle samalla asialla saattaa olla hyvinkin paljon merkitystä.

Se minkä muotoinen lumihiutale esimerkiksi on, ei ehkä ole mitään merkitystä meille itsellemme. Mutta ehkä tiedämme että NASA tutkii aktiivisesti lumihiutaleiden muotoa, ja sitä millaiset olosuhteet aiheuttavat minkäkinlaisten lumihiutaleiden muodostumista. Tuolla tiedolla voi olla merkitystä esimerkiksi nanotekniikkaa kehitettäessä. Eli sitä tietoa mikä kertoo millainen lumihiutale syntyy missäkin olosuhteissa voidaan soveltaa siihen, kun hiili, ja pii kiteitä rakennetaan massatuotantona, ja näiden kiteiden muodon pitäisi olla tietynlainen.

Kun puhutaan siitä, että ihmistä opetetaan olemaan hiljaa, niin sitten mennään usein liian pitkälle, koska esimerkiksi jos ajatellaan ihmisen olevan esimerkiksi sellainen “kakara”, jota ei kenenkään tarvitse kuunnella, niin miksi joku sitten hakaa tuollaisen “kakaran”. Jos toisen sanat ovat toiselle vain ilmaa, niin mitä varten hän sitten riskeeraa oman erinomaisen maineensa sekä pahoinpitelee toista niin, että toinen kuolee. Tai muuten tekee asiasta rikosilmoituksen, mikä pilaa pahoinpitelijän elämän. Siinä ei ehkä ole koskaan tullut mieleen, miten paljon tuollainen teko pilaa myös tekijän elämää.

Eli jos ihminen on kuin ilmaa toiselle, niin itseään vahvempana pitävä sitten tekee sen, että pilaa paitsi tämän uhrin, niin myös oman elämänsä? Onko se sen arvoista? Kannattaako tuollainen teko? Tai ehkä siitä ei koskaan tule tuomiota, mutta onko niin, että mitään rangaistusta ei koskaan ehkä lueta? Eli eikö teko sitten rajoita kuitenkin omaa elämää sen jälkeen ollenkaan?

Mutta kuten tiedämme, niin ehkä tuollainen asia voidaan salata. Ehkä se että tekijöiden henkilöllisyyttä ei kerrota julkisuudessa sitten pelastaa heidät yhteisön tuomiolta. Toki itse olen sitä mieltä, että ehkä kotona sitten on ollut edessä vähän riipaiseva tilanne, kun on aamulla pitänyt katsoa äitiä sekä isää silmiin.

Mutta sanotaan että yhtä ihmistä he eivät koskaan pääse pakoon, ja se ihminen katsoo heitä peilistä joka aamu. Ehkä he kysyvät peilissä olevata kuvalta että “oletko nyt ylpeä itsestäsi sekä teostasi”? Tai ehkä he eivät koskaan edes kuvittele muuta kuin että he saavat kaiken anteeksi. Ja ehkä sitten vielä oma jengin kuningas sanoo heille “Hyvä Juuso” hyvän teon teit. Siinä voi sitten rehvastella sillä omalla rohkeudella kaiken kansan edessä.

Siinä sitten joku taas saa päähänsä liittyä poliisiin tai johonkin muuhun vastaavaan laitokseen. Valtio saa siinä sitten niistä ihmisistä, joiden paikka ei ehkä ole lähiön jengissä loistavan sekä uskollisen palvelijan, joka vihaa kaikkia, jotka eivät valtiota tottele. Ja kun ajattelemme esimerkiksi SS-joukkoja, tai jotain MC-jengejä  joiden tunnus on kuin pahan symboli, niin mikä sai miehet menemään tuon järjestön palvelukseen?  Sama mikä saa ihmiset liittymään katujengiin. Mutta kuka keksi sen, että katujengi voi aseiden ja pelon voimalla muuttua niin voimakkaaksi, että sen hallintaan tuli kokonainen valtio? Siis kuka oli se, jonka idea juutalaisvainot olivat?

Pelko on asia mikä saa ihmiset liittymään yhteen, sekä tekemään asioita joita ei kukaan meistä edes voisi kuvitella hyväksyvänsä. Pelko saa ihmiset kerääntymään yhteen, ja sitten kun asiat karkaavat käsistä, niin silloin syytetään joukkovoimaa. Mutta kuten tiedämme, niin ei ole ihmistä jonka nimi on “joukkovoima”.

On ihminen joka ensimmäiseksi huusi jotain, mikä sai aikaan sen, että ihmisiin tarttui ikään kuin hysteria, mutta kuten pahoinpitelyissä, niin aina on se, joka heittää ensimmäisen kiven tai lyö ensimmäisen iskun. Mutta silloin meidän pitää kysyä kysymys, että mikä sitten sai aikaan sen raivon, mikä johtaa yhden ihmisen kuolemaan? Mikä kokosi sen joukon paikalle, joka teki hirvittävän teon? Sekä sen mikä sai muut mukaan lyömään uhriaan, tai antamaan hänelle kuolettavan maljan?

Kansalaisilla on erittäin paljon velvollisuuksia, joista tärkein on tietenkin se, että muistaa kunnioittaa valtiota, sen johtajia sekä esivaltaa. Ja sitten samalla unohdetaan, että valtion johdon velvollisuus on tehdä päätöksiä, jotka hyödyttävät koko yhteiskuntaa eikä vain valtion johtajaa sekä hänen lähipiiriään. Valtion johtajan tehdessä päätöksiä, pitää hänellä olla käytössään erilaisia välineitä, joista tärkein on tieto, mitä päätöksenteossa käytetään.

Mutta mitä jos tuo päätöksenteon tukena oleva tieto on väärää. Tai mitä jos se on tahallaan kerrottu yksipuolisesti? Mitä siitä seuraa? Siitä seuraa se että päätös on väärä, ja väärä päätös tietenkin aina seuraa ihmistä mukanaan. Mutta mistä tiedän onko päätös oikea tai väärä? Kas siinä vasta kysymys.

Jos voisin elää vaihtoehtoisessa historiassa, niin että voisin aina matkustaa menneeseen sekä kokeilla kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja, niin silloin me ehkä voisimme tehdä niin sanotun täydellisen päätöksen. Kun lähdemme tekemään jotain päätöksiä, niin silloin meidän on kuitenkin reaalitodellisuudessa seurattava sitä reittiä mitä tekemämme päätös sitten saa aikaan, ja sen jälkeen me emme voi enää perua sitä mitä olemme päättäneet. Aina kun teemme päätöksiä, niin tuo päätös seuraa meitä lopun ikämme.

Ei jos lähdemme tekemään päätöstä kävellä tien yli, ja lähdemme toteuttamaan tuota päätöstä, niin silloin me teemme päätöksen. Ja jos käännymme takaisin, niin silloin teemme uuden päätöksen, Siis perumme päätöksen mennä tien yli, ja palaamme takaisin. Mutta sitten kun olemme saaneet päätöksen tehtyä, niin palattuamme takaisin emme voi tietää mitä tapahtuisi jos olisimme menneet toiselle puolen tietä.

Päätös on joko positiivista tai aktiivista toimintaa. Tai sitten se on passiivista tai negatiivista toimintaa eli päätös olla tekemättä jotain on myös päätös. Siis tämä päätös mikä korvaa edellisen päätöksen on vain uusi päätös päätösten sarjassa. Ja jos teemme jotain tai jätämme jotain tekemättä, niin se seuraa meitä loppuun asti elämämme poluilla.