Mitä tietoon liittyvää on jätetty taas kerran kertomatta?

.

 

Mitä tietoon liittyvää on jätetty taas kerran kertomatta?

Kuka valitsee luotettavan lähteen?

Kun lapselta kysytään kummasta pidät enemmän Helsingin Sanomista vai sitten Aku Ankasta, niin lapsi sanoo tietenkin Aku Ankasta. Sitten kun aikuisille esitetään kysymys siitä, kummasta kanavasta he saavat tietoa enemmän ja luotettavammin Helsingin Sanomista tai puolueiden lehdistä, niin silloin he vastaavat tietenkin Helsingin Sanomista. Ja siinä unohtuu se, että puolue lehdet kertovat siitä mitä muuta kuin sitä kaikkein näkyvintä asiaa mikäkin puolue ajaa, ja mistä muusta puolueiden sisällä keskustellaan kuin Koronasta sekä uusista torjuntahävittäjistä. Kun ihminen liittyy puolueeseen, niin voidaan kysyä sitä että millä perusteella hän valitsee puolueen mihin hän liittyy?

Ajatteleeko kukaan että jos  henkilö haluaa olla poliittinen vaikuttaja, niin millä perusteella hän liittyi siihen puolueeseen, mihin hän liittyi? Katsoiko hän kirjastossa puolueiden lehtiä sekä tutustuiko tuo henkilö niiden sisältöön, ja kävi sitä kautta mielessään läpi sitä, että ovatko tuon puolueen arvot sitä, mitä hän halusi tukea, ja jonka nimissä hän halusi ehkä ehdokkaaksi vaaleihin? Tai tapasiko hän puolueiden jäseniä, ja kyseli sitä, mitä mieltä nämä ovat mistäkin asiasta? 

Vai marssiko hän sitten ehkä jonkin puolueen toimistoon ja kaivoi henkilöllisyystodistuksen taskustaan sekä maksoi jäsenmaksun siksi että puolueen nimi nyt on niin kauhean kivalta kuulostava? Ja sitten vuoden päästä sankarimme lähtee pois, koska puolue ei ollut hänestä kiva juttu. Puolueiden lehdistä tuo jäsen kandidaatti olisi varmaan saanut tietää millaisia asioita puolue lähtee ajamaan. 

Eli puoluelehdet antavat erilaista tietoa kuin vaikkapa Helsingin Sanomat. Ne kertovat syväluotaavasti siitä millainen näkemys puolueella on niistä asioista, joita ei koskaan mainita Hesarin sivuilla. Samalla meidän pitää sitten vielä uskaltaa myöntää yksi asia. Emme ole täydellisiä ihmisiä. Meillä on kaikilla erilainen poliittinen kanta tai erilainen näkemys asioista. Ja me kaikki syyllistymme valikoidun tiedon käyttöön halusimme tai emme.

Puolueiden lehtiä verrataan usein Helsingin Sanomiin, ja niitä syytetään puolueellisuudesta, eli puolueen lehtien tehtävä on tiedottaa erään eturyhmän eli puolueen kanta sen jäsenistölle. Kun puoluelehdistöä verrataa Helsingin Sanomiiin, niin usein unohdetaan se että kyseessä on kaksi aivan erilaista tiedotuskanavana toimivaa tahoa. Helsingin Sanomat ovat neutraali toimija, jonka tehtävä on välittää neutraalisti tietoa siitä, mitä on tapahtunut. 

Puolueiden lehdet välittävät tietoja puolueen päämääristä, ja siitä miten sen jäsenet haluavat asiaa hoidettavan. Ne ovat päätöksentekojärjestelmän osien äänenkannattajia, joiden tehtävä on kertoa siitä miten asioita halutaan jonkun puolueen tai sen jäsenten mielestä hoidettavan. Helsingin Sanomat taas on neutraaliuteen pyrkivä lehti, jonka tavoite on kertoa asioista neutraalisti. Mutta pystymmekö tähän ihan aikuisten oikeasti? Voimmeko oikeasti valikoida tietoa niin että se on esitetty täysin neutraalisti ilman mitään ennakko-odotuksia?

Kun tietoa jaetaan, niin tietoa pitää saada jakaa saman arvoisesti riippumatta tiedon tuottajasta. Eli lähdetään pohtimaan aihetta siitä näkökulmasta, että joku puolue saisi esimerkiksi työpaikan tilaamaan omaa lehteään. Tuolloin tietenkin kaikkien puolueiden pitäisi saada omat lehtensä tuon yhtiön kahvihuoneeseen, ja sitten tullaan erääseen informaation jakamisen tai sen käyttämisen paradokseista. Ei ole kenenkään syy jos joku onkin esimerkiksi Demarin tai Perussuomalaisen sijasta kiinnostunut Medbogbladetista, tai että joku lukee puoluelehtien sijasta pelkästään Aku Ankkaa. Ei ole tiedon jakajan syytä, että jaetusta tiedosta luetaan vain se osa mikä silloin sattuu itseä miellyttämään. 

Tai se ehkä jätetään kokonaan lukematta, kun kaikki muut asiat kuten musiikkivideot vievät kaiken aikamme. Eli tätä kutsutaan informaation  käyttämiseksi valikoivasti.  Kaikki me myönnämme että haluamme käyttää informaatiota tasapuolisesti. Mutta mitä sitten kun me kehitämme itsellemme sellaisen suojakuoren, että käytämme vain sitä osaa informaatiosta joka palvelee meitä itseämme, tai toisin sanoen suojelee sitä näkemystä minkä olemme jossain menneisyydessä itsellemme muodostaneet. 

Siis me emme voi olla väärässä, koska meille on opetettu jossain kaukaisessa menneisyydessä joku asia tietyllä tavalla. Siis me vain haemme sitä tietoa, mitä me haluamme lukea, eli elämme eräänlaisessa iglussa, missä voimme katsoa vain sitä mitä haluamme. Ja sitten eräiden some-jättien toiminnan arvioinnista sen verran, että jos Trump olisi jatkanut presidenttinä, niin hänen tilinsä olisivat varmaan edelleen käytössä. Ja samalla kuitenkin kaikki jaksavat hokea sitä, että ääriryhmien ei pitäisi saada niin helposti saada tuoda ideologiaansa muiden tietoon. 

Se että ääriryhmät ajetaan johonkin nurkkaan saattaa viedä noilta järjestöiltä niiden mahdollisuuden levittää omaa ilosanomaansa kaikelle kansalle. Mutta samalla kuitenkin unohdetaan se, että meidän pitäisi ensin määritellä se, mikä on ääriryhmä jonka mielipiteitä ei kenenkään tarvitse kuulla? Tai ehkä ääriryhmät saadaan pois levittämästä tietoa siitä, kuinka vain heidät voidaan laskea ainoiksi oikeiksi tahoiksi johtamaan Suomea, mutta se saattaa sitten aiheuttaa noiden ryhmien muuttumisen aggressiiviseksi. 

Siellä omassa iglussa ei sitten tarvitse enää kuunnella ketään muuta kuin sitä, jonka mielipide sattuu miellyttämään itseä. Tuo tie johtaa aina radikalisoitumiseen. Ja sisäänpäin lämpeneminen on asia, mikä saa aikaan väkivaltaa. Mutta kuten tiedämme niin meillä pitäisi olla kansainväliset säännöt siitä, mitä saa sanoa tai mitä saa tehdä, ja sitten tietenkin mieleen tulee esimerkiksi Pohjois-Korea, missä mitään tietoa ei saa jakaa, jos se ei ole valtion hyväksymää. Pohjois-Korea on erittäin ikävä esimerkki siitä, miten valtio voi kohdella ihmisiä väärin. 

Mutta aina löytyy ihmisiä jotka käyttävät oikeuksia ja vapauksia väärin. Lehdistö oli aikoinaan ase, millä diktaattoreita lyötiin, mutta sitten tuo väline muuttui palvelemaan maailmanhistorian julmimpia miehiä kuten Josif Stalinia sekä Adolf Hitleriä.  Eli valtion ohjaama lehdistö joka oli ennen puolustanut ihmisiä muuttui väkivaltakoneiston propagandan torveksi, jolla peitettiin kaikki muut kuin ne äänet joita mikäkin Duce halusi sillä kertaa halusi kuulla. 

Jos sitten lähdetään miettimään sitä, mitä me itse haluamme kuulla, niin sillä tuskin on mitään tekemistä sen kanssa mitä kutsumme realismiksi. Rajat pitäisi saada aivan heti auki, koska me haluamme päästä Ruotsin risteilylle. Eli kun tuota asiaa toivon, nii olenko sitten itsekäs? Vastaus on kyllä olen itsekäs. Tiedän että tuota rajaa nyt vain ei voida avata. Tai että Ruotsin risteily on hiukan kevyt peruste lähteä maasta, koska koronaviruksen uusi muoto saattaa silloin tarttua meihin. Mutta silti käytän tätä esimerkkiä siitä kuinka meidän toiveemme saattavat hyvinkin paljon erota siitä, mikä on käytännössä mahdollista. 

https://historiaajapolitiikkaa.wordpress.com/2021/01/17/mita-tietoon-liittyvaa-on-jatetty-taas-kerran-kertomatta/