Siirry pääsisältöön

Kun elämän tarkoitus on kuluttaa rahaa

.


Kun elämän tarkoitus on kuluttaa rahaa

Me olemme täällä kuluttamassa, jotta esimerkiksi kaupat saisivat lisää asiakkaita, ja se mikä on markkinoinnin tarkoitus, on luoda ihmisille tarpeita tehdä tiettyjä hankintoja. Jos asioita ajatellaan markkinoinnin näkökulmasta, niin silloin meidän pitää käydä punttisalilla, syödä ravintolisiä sekä tietenkin ostaa oikeita tuotteita. Ja sitten kun noita tuotteita jotka voivat olla palveluita kuten kuntosali sekä vaatteita, niin sieltä sitten tulee niitä kavereita, joiden kanssa voi käydä vaikka kiinalaisessa syömässä sekä ottamassa huurteisen sitä olutmerkkiä, jonka omistaja on mainokset maksanut. 

Sitten meidän sankarimme eli kuluttaja lähtee kotiinsa fiilistelemään jättimäisen TV:n ääreen katsomaan tunnettuja maksullisia kanavia, joissa näytetään ohjelmia joista keskustellaan työpaikalla. Markkinointi on osana arkipäivää. Ei riitä että ihmiset asuvat asunnossa, vaan asunnon pitää tietenkin sijaita oikeassa paikassa, jotta ihminen kokee kuuluvansa tiettyyn joukkoon. 

Ei ole sama mitä vaatteita esimerkiksi rakennustyöläiset käyttävät. Työvaatteet ovat asia mitä markkinoidaan samalla tavalla kuin muitakin vaatteita, ja jos isot rakennusyhtiöt ostavat tiettyjä työvaatteita, niin se takaa suuret tulot noiden vaatteiden valmistajille. Eikä ole sama millä autoilla kaupungin bussikuski ajaa, koska jos joku kaupunki ostaa jotain tiettyä autoa, niin se takaa myös näkyvyyden tuon autofirman muille tuotteille. Mutta yhä enemmän myös palveluita sekä elämyksiä markkinoidaan. Monissa markkinointia varten luoduissa filmeissä luodaan kuva siitä että kaikki ihmiset käyvät esimerkiksi salilla, mikä tarkoittaa entistä puntti- mutta nykyistä kuntosalia. 

Nykyaikainen mies on siis samalla kova ja pehmeä. Hän käy uskollisesti punttisalilla ja käyttää magnesiumjauhetta käsissään, samalla kun hänen tyttöystävänsä harrastaa naapurihuoneessa aerobicia. Tiedättekö muuten että ennen kuntosalia sanottiin punttisaliksi. Se oli hikinen sekä miehekäs paikka, mutta sitten kävi niin, että tuo punttisalien toiminta muuttui kaupalliseksi, eli sen imagoa pyrittiin muuttamaan myös naisille sopiviksi, ja sitä kautta sitten tuon miesten mekan nimi muutettiin modernisti kuntosaliksi, ja sieltä sitten tietenkin piti kaikkien hakea sitä oikeaa muotoa. 

Samoin koko Suomi katsoo tai harrastaa kovaa joukkuelajia nimeltään jääkiekko. Markkinoiden luoma kuva tuosta lajista on se, että siellä kaukalossa oppii sosiaalisia taitoja, ja koko joukkue elää täysillä mukana ilossa, kun joku tekee maalin. No onko asia niin? Käykää kysymässä joltain joka tietää asioista. Nykyään myös tatuointeja markkinoidaan ihmisille. Eli niin sanottu “vartalotaide” on uusin asia, mihin markkinavoimat ovat iskeneet hampaansa. 

Kun ihminen katsoo vloggaajaa, joka ikään kuin avautuu omasta sisimmästään, niin silloin hän ei tiedä, että häneen vaikutetaan erittäin tehokkaan menetelmän avulla. Eli tuolloin ihminen ikään kuin avautuu hänen edessään, ja osoittaa sitä mitä sanotaan kaveruudeksi. Se on niin sanottua mielen tiirikointia, jossa katsoja ikään kuin riisutaan aseista tietynlaisella ulkonäöllä sekä esiintymisellä. 

Käyttämällä tietynlaisia tiloja, kuten esimerkiksi hentoja värejä pyritään ihmiset riisumaan aseista, eli lasketaan heidän valmiuksiaan kirjoittaa “ei-toivottuja” mielipiteitä näihin filmeihin, joita esimerkiksi YouTubessa esitetään. Eli jos kirjoitat rumia juttuja, niin teet sen sitten “herkälle pikkutytölle”, joka saattaa vaikka ryhtyä itkemään noiden kommenttien takia. Se saattaa sitten laskea tuon kommentoija suosiota siinä kaveripiirissä, missä tuo henkilö sattuu liikkumaan. Tuossa kaveripiirissä suosio taataan sillä että harrastetaan oikeita asioita sekä käytetään oikeita vaatteita. Jos ei vaate ole oikea, niin silloin tietenkään heppu ei kuulu joukkoon, ja hän saa lähteä kotiin. 

Ja se mikä sitten yleensä on muuten unohtunut joskus kertoa on se, että esimerkiksi tuo “ihan oma huone” saattaa olla lavastettu. Tai sitten koko homma ohjataan suoraan jossain studiossa. Siis kyllä tietenkin myös esimerkiksi kännykällä filmattu materiaali saattaa olla aivan oikeiden median ammattilaisten ohjaama. Yksi asia tietenkin ottaa välillä varsinkin vanhempia päähän on se, että noita tuotteita tilatessa ei ehkä kysytä kuin sitä, että onko tilaaja 18-vuotta täyttänyt. 

Silloin riittää se että laittaa rastin ruutuun. Tai vaikka tilattaessa olisi käytettävä tunnistautumista, niin se saattaa tietenkin tapahtua vaikka Google-tilin avulla. Mutta tuolloin unohdetaan mukavasti että esimerkiksi sosiaalisessa mediassa liikkuu ohjeita siitä, miten luodaan profiili, mihin on syötetty väärä syntymäaika. Eli sitä kautta tätä nettimarkkinoinnin ongelmaa pitäisi lähestyä.

 

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2020/11/22/uskollisuuteni-bloggaajia-kohtaan-onkin-kaupankayntivaluuttaa-luulin-etta

https://historiaajapolitiikkaa.wordpress.com/2020/11/28/kun-elaman-tarkoitus-on-kuluttaa-rahaa/

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Piia Ristikankareen 35 vuotta sitten tapahtunut katoaminen on taas kerran julkisuudessa

Kuva: Nanna Särkkä / Yle, Mapcreator, OpenStreetMap Piia Ristikankareen (s. 18.12.1972) katoaminen 35 vuotta sitten ei jätä ihmisiä koskaan rauhaan. Ja tässä haluan sanoa, että murha tai henkirikos ei koskaan vanhene. Eli Piia Ristikankareen katoamista tutkitaan murhana, ainakin kunnes hänen ruumiinsa löytyy, ja kuolinsyy sitten saadaan selville. 7. Lokakuuta 1988 tuo 15 vuotias tyttö lähti kotoaan, eikä häntä koskaan sen jälkeen olla tavattu. Ja juuri tämä katoaminen on asia, mikä tekee tästäkin tapauksesta merkillisen.  https://yle.fi/a/74-20089138 Veljen lausunnon mukaan Piia Ristikankare paukautti oven kiinni perässään, ja sen jälkeen tuota nuorta tyttöä ei koskaan tavattu, elävänä eikä kuolleena. Ja taas kerran YLEn kotisivuilla on ollut tarina siitä, kuinka joku kalastaja oli lokakuussa 1988 nähnyt oudon veneen, kuullut loiskahduksen sekä sitten myöhemmin epäillyt tämän veneen liittyvän Piia Ristikankareen katoamiseen. Veneessä oli kalastajan mukaan ilmeisesti kolmesta neljä ...

Miksi Venäjä lähettää miehiä varmaan kuolemaan?

Yllä: Kommandopipo luo kasvottomuutta, ja henkilöllisyyden peittäminen on tietenkin joillekin lupa kaikkeen. Sen turvin voidaan tehdä rikoksia sekä simputtaa alaisia. Samalla tietenkin kommandopipon avulla sotilaan persoonallisuus saadaan poistettua, mikä tekee simputtamisesta sekä alaisten uhraamisesta helpompaa. Eikä kukaan myöskään näe sitä, jos miehet vaihtuvat joka kuvassa. Eli suuret tappiot voidaan peittää kätkemällä sotilaiden henkilöllisyys.  Miten tehdään omien miesten surmaamisesta helppoa? Peitetään miesten kasvot sekä väitetään heitä rikollisiksi. Tuolloin tietenkin rikosten lajit voidaan unohtaa mainita. Eli onko esimerkiksi Venäjän vangeista kootuissa osastoissa oikeasti väkivaltarikollisia vai onko mukana myös esimerkiksi Putinin vastustajia. Väkivaltarikollisten esitteleminen tekee tietenkin noiden miesten uhraamisesta helpompaa. Kun komentaja ajattelee lähettävänsä pahoja ihmisiä kuolemaan, niin se auttaa tukahduttamaan omantunnon.  Muutama päivä sitten oli I...

Tieteen vääristelyn ja taiteellisen vapauden ero

Tieteen tehtävä on luoda tietoa, kun taas taiteen tehtävä on viihdyttää. Tieteen vääristely on taas se, että valheellista eli tekaistua tietoa esitetään totena. Eli romaanista tulee tieteen vääristelyä jos se esitetään totena.  Tieteen tehtävä ei ole olla moraalista, sen ei ole tarkoitus olla viihdyttävää eikä myöskään mitään poliittista agendaa tukevaa. Tieteen tehtävä on luoda tai tuoda ihmisten eteen oikeasti tutkittua tietoa, ja se miten sitten tuota tutkittua tietoa käytetään on tiedon käyttäjän asia. Miten tieto muuttuu tutkituksi sekä todistetuksi tiedoksi on oma prosessinsa, eli ensin esitetään hypoteesi, sitten asiaa tutkitaan, ja tuossa vaiheessa asiaa kutsutaan konjektuuriksi. Sen jälkeen kun asiaa on testattu lukuisin kokein, niin siitä tulee tutkittua ja varmennettua tietoa. Ja tämän jälkeen tutkittu ja varmennettu tieto saattaa kuitenkin muuttua siksi, että havaintovälineet sekä havaintojen analysoimiseen tarkoitetut välineet parantuvat.  Mutta sitten me välillä ...