Puolueellisuuden hämäämä

 Puolueellisuuden hämäämä

On olemassa totuus, emävale ja tilasto olivat yhden opettajan aloitus tilastotieteen tai tilastomatematiikan kurssille joskus kauan sitten. Tuolloin mieleen tuli se, että tietenkin tilasto voi myös valehdella hyvinkin paljon, jos siihen otetaan vain sellaisia tapauksia, jotka tukevat esimerkiksi tilaston laatijan tai tiedon hankkijan omaa näkemystä asioista. Eli monesti tilastoissa käsitellään vain negatiivisia asioita, kuten sitä kuinka huonosti nuoret ajavat autoa. 

Sitten tehdään kaunis käyrä siitä, minkä ikäisille sattuu onnettomuuksia, mutta samalla unohdetaan se, että se millaisia onnettomuuksia sattuu on jätetty kertomatta. Eli onko kyseessä esimerkiksi tilasto missä on kaikki mahdolliset onnettomuudet sekaisin, ja onko onnettomuuksia listatessa esimerkiksi mukana myös maalivauriot, vai onko kategoriana se, että näistä tapauksista on maksettu vakuutusyhtiöiden taholta korvauksia. 

Ja se mikä tieto sitten puuttuu on se, kuinka monta ajosuoritusta nuoret eli esimerkiksi alle 25 vuotiaat kuljettajat, joilla on ollut ajokortti alle kolme vuotta  tekevät aikayksikössä. Eli kuinka monta ajosuoritusta kokonaismäärästä aiheuttaa korvauksia vakuutusyhtiön taholta puuttuu kokonaan. Tuolloin voitaisiin tuo onnettomuus prosentti laskea seuraavalla kaavalla (korvattavien vahinkojen määrä jaettuna ajosuoritusten määrällä kertaa sata), eli onko sitten nuori kuljettaja niin vaarallinen kuin sanotaan, jos todennäköisyys normitetaan niin, että ainoastaan alle 25 vuotiaiden korvaamaan joutuneiden henkilöiden määrä otetaan huomioon. 

Rumasti ajatellen voidaan kysyä miksi kaikki positiivinen on harvinaista? Eli miksi esimerkiksi huippuälykkäitä lapsia käsitellään aina niin, että nerous on harvinaista? Ja tuolloin pitää kysyä kyllä se, että miksi koskaan ei sanota, että joku geneettinen sairaus, mikä aiheuttaa näkyvän kehitysvamman on harvinainen, ja esimerkiksi Suomessa 100-120 lasta vuodessa saa CP-vamma diagnoosin(1). Eikä koskaan mainita sitä että maassamme syntyy vuosittain 55 000- 60 000 lasta(2), joten tätä taustaa vasten voidaan mainita että mahdollisuus saada CP-vammainen lapsi on melko pieni. 

Itse katselen joskus näitä tilastoja miettien sitä, että miksi maassamme tilastoidaan vain kehitysvammaisia sekä muita negatiivisia asioita? Miksi esimerkiksi huippuälykkäitä lapsia ei tilastoida samalla tavalla kuin CP-vammaisia tilastoidaan. Kun sitten älykkyyttä käsitellään mediassa, niin se on ikään kuin jotenkin häpeällistä, ja se että älykäs ihminen ei kestä kritiikkiä nostetaan usein pinnalle. Mutta mitä sitten se paljon puhuttu kritiikki merkitsee? 

Onko kaikkea kritiikkiä pakko oikeasti sietää? Tai ehkä meistä jokainen joskus kypsyy siihen, jos omaa tuotantoa tai mielipiteitä kommentoidaan sanalla “paskaa” tai sitten kerrotaan kuinka joku super älykkö hakkaa kirjoittajan suoraan teho-osastolle. 

Onko se että toista haukutaan ties millä termeillä sitä paljon puhuttua kritiikkiä, mitä pitää aina kestää? Tai onko ehkä se että ihmistä uhkaillaan esimerkiksi fyysisellä pahoinpitelyllä tai hänen terveystietojaan jaetaan netissä sellaista kritiikkiä mitä pitää aina kestää? Tai ehkä nykyaikaisen yhteiskunnan selviämisen mittari on se, kuinka paljon esimerkiksi sitä kuinka omaan kuvaan ammutaan rynnäkkökiväärillä pystyy sietämään. Itse en tiedä mitä tarkoittaa sana “kritiikki” missäkin kirjoituksessa, mutta esimerkiksi se että jotain poliitikkoa kehotetaan käsittelemään ilman kritiikkiä tietenkin pistää silmään. 

Kritiikki eli arvostelu on tietenkin subjektiivista näkemystä edustava kannanotto, mutta kuitenkin kritiikki voi olla myös sellaista että siihen ei voida edes vastata mitenkään. Eli väkivallalla uhkaaminen ei ole sellaista kritiikkiä mihin voidaan ylipäätään vastata mitenkään. 

Wikipedian määritelmä kritiikistä eli arvostelusta(3) kuuluu näin.  “Arvostelu, arviointi eli kritiikki (kreikan sanasta krinein, ’erottaa, ratkaista’) on arviointia, jossa tarkoituksena on arvosteltavan asian arvon tutkiminen, pohtiminen ja määrittely. Kritiikki on siis luonteeltaan arvottavaa. Kritiikki voi olla kielteistä, positiivista tai rakentavaa, jolloin sen tarkoitus on kehittää arvoa. Kritiikillä voi myös vähätellä arvoa.

Kritiikkiä esiintyy kaikilla elämänaloilla. Kritisoitava aihe voi olla aineeton tai aineellinen. Arvostelu on pohjimmiltaan kantaaottavaa sosiaalista toimintaa. Kritiikki on ihmisen kommunikaatiota toiselle ihmiselle, tai se voi olla yhteisön kollektiivista mielipidettä jotain muuta kohtaan. Kritiikkiä voidaan myös estää ja hallita. Joissakin yhteyksissä kriittisyyttä rajoitetaan tiedon julkaisua estämällä tai luomalla pelkoa kriittisen tiedon julkaisijoihin.

Arvostelijan, arvioijan eli kriitikon antama kritiikki on subjektiivinen analyysi arvosta. Kriitikko kritisoi, eli antaa oman arvionsa arvolle. Arvioija ottaa kantaa ja tulkitsee arvoa, jonka kritiikin antaja eli kriitikko esittää” (Wikipedia, arvostelu). Mutta kuitenkin voidaan kysyä sitä, mikä on sitä paljon puhuttua kritiikkiä eli asiallista arvostelua? Eli asiattomaan kritiikkiin ei ehkä meistä kukaan voi edes vastata. Onko kritiikkiä se että joku uhkaa hakata toisen baseball-mailalla, jos hän ei ole samaa mieltä tuon väkivallalla uhkaajan kanssa? 

Ehkä tällaisista asioista voidaan aina keskustella, ja silloin keskustelua voidaan tehostaa esimerkiksi aseen kuvilla, uhkaavalla käytöksellä sekä kommentoimalla toisen mielipiteitä sanomalla joka lauseen perään jotain rakentavaa kuten kertomalla että toisen teksti on “paskaa”, joten sitä kautta voidaan tulkita yleisön reaktioita, jos tuota sanaa sitten vielä käytetään esimerkiksi välimerkkinä jossain esityksessä. Ja tietenkin se että kaikki joiden mielipide ei miellytä voidaan vaikka haastaa nyrkkeilyotteluun. 

(1) https://www.cp-liitto.fi/tietoa/vammaryhmat/cp-vamma

(2) https://www.vaestoliitto.fi/tieto_ja_tutkimus/vaestontutkimuslaitos/tilastoja/syntyvyys/syntyneiden-maara/

(3) https://fi.wikipedia.org/wiki/Arvostelu