Kirjailijat kapakoissa ja kirjailijatalossa sekä ihmisten mielessä

  

.

Kirjailijat kapakoissa ja kirjailijatalossa sekä ihmisten mielessä 

Tässä juuri näin erään kirjan, mikä kertoi Suomen suurimman kirjailijayhdistyksen alusta nykypäivään. Yhdistyksen nimeä en tässä muista, kun en sitä viitsinyt katsoa, ja kuitenkin kirjan nimi mikä kertoo siitä, kuinka yhdistys siirtyi pikkuhiljaa kapakoista kohti kirjailijoiden taloa herätti minussa tarpeen kirjoittaa muutamia sanoja siitä, kuinka mielenkiintoista kirjailijan työ on. 

Eli kirjailijoita voi tavata joko ravintolassa tai heidät voi löytää kirjastosta sekä kirjailijoiden talosta.  Kun kirjailija tapaa muita kirjailijoita, niin hän lähtee hakemaan sekä vaihtamaan ideoita siitä, mitä hän seuraavaksi aikoisi kirjoittaa. Samalla muut kirjailijat voivat ammentaa hänen kauttaan ideoita omaan työhönsä eli tulokseen, mikä tuo heille rahaa sekä muuta hyvää kuten hampurilaisia sekä kolpakkoon täytettä. 

Mutta kuitenkin kirjailijan pitää aina kysyä itseltään, että onko kirjailijoiden aina viisasta tavata toisiaan kapakan privaatissa loosissa tai kabinetissa? Näet noissa paikoissa joku saa aina päähänsä sen, että kapakan pitää saada ehdottomasti paljon hyvää ja kaunista siitä, että kirjailijat kokoontuvat sen tiloissa. Tuolloin saattaa joku ottaa hiukan liikaa limonadia ja karkkeja, jolloin tulee paha olo, ja noita jälkiä saa pahimmassa tapauksessa koko muu ryhmä siivota, ja sitten tuo toveri pitää ehkä jopa kantaa kotiin. 

Kapakoiden takahuoneet ovat paikkoja, joissa muualla hyvinkin merkityksettömät asiat voivat saada uuden syvällisemmän sekä merkityksellisemmän piirteen, kuin silloin jos satumme olemaan kaupassa tai yksin kotona. Tuossa loosissa saattaa jonkun tapaamiseen osallistuneen mielessä syttyä sellainen aatteen palo, että tuho hänen ympärillään on täydellistä. 

Eli kun virvokkeita käytetään liiallisessa määrin, niin silloin henkilö saattaa käsittää että toinen on vain olevinaan työväenluokan suuri puolustaja, ja sitä kautta voi tapahtua kauheita. Aatteet ovat aina hyvin mielenkiintoisia asioita, mutta kuten tiedämme, niin illan pimetessä niiden sisältö saa aina uusia merkityksiä, ja joku voi silloin loukkaantua suuresti, kun hänen vilpitöntä suhtautumistaan rauhaan sekä muuhun vastaavaan aletaan epäillä. 

Kirjailijat ovat aina olleet hiukan vaikeita ihmisiä. Ja siksi moni kirjailija on ainakin kerran elämässään kohdannut joko seurustelun tai avioliiton päättymisen. Samoin kirjailijoiden ehkä hiukan ylimainostettu boheemi elämäntapa on joskus pakottanut sen puolison ainakin osaksi aikaa poistumaan kotoa, jotta suuri kirjailija sekä luovan työn tekijä on kyennyt keskittymään työhönsä täydellisesti. 

Kirjailijoita syytetään aina siitä, että he ovat liian kriittisiä muiden suhteen. Jaa että kritiikkiä ei saa yhtään harjoittaa, kun henkilö kirjoittaa tekstejään. Eli kuten huomasit, niin silloin kun ihminen kirjoittaa jotain, niin hän voi sitten kirjoittaa mitä hän on muiden kuullut sanovat, tai sitten suoraan julkaista jonkun arvostetun poliitikon tekstejä laittamalla niitä sitaatteihin. 

Tai sitten kirjailija saattaa myös ihan itse omia aivosolujaan vaivaamalla tuottaa sen, mitä hän sattuu kirjoittamaan. Ja tuo asia ei tietenkään kaikkia ihmisiä miellytä. Miksi kirjailija ei toista kuin papukaija niitä asioita, joita kauan sitten eläneet super lahjakkaat ajattelun ammattilaiset kuten Platon sekä muutama muu suuri mies sekä nainen ovat sattuneet sanomaan. Tuolloin olisi helppoa sanoa, että kirjailija ei muuta tee kuin kopioi muiden tekstejä, tai mistä minä tiedän mitä sellainen outo ihminen, joka kirjoittaa omia ajatuksiaan sattuu jostain asiasta ajattelemaan. 

Tai ehkä jos toisen tekemä teksti olisi kopio, niin silloin voisi kommentti kuulua, että “tiedän ettei se ole hänen tekemänsä”. Tai ehkä tuo kommentti olisi se, että “minä voin itse mennä kirjastoon ja lukea kaikki tuon numero nollan tekemät tekstit jostain kovakantisesta painoksesta”. Että sillä tavalla ehkä voidaan sanoa, että omien tekstien julkaiseminen kannattaa aina ja iankaikkisesti aamen. 

Kritiikki on asia mikä käsitetään melkein aina väärin. Kritiikki on ajattelun muoto missä asiasta pyritään etsimään sekä hyviä että huonoja puolia. Jos mediassa sanotaan että USA:n presidentinvaalien ehdokasta kohdellaan kriittisesti, niin voisin kyllä kysyä, että pitääkö kaikki mitä poliitikko sattuu milloinkin sanomaan edes hiukan asiaa käsittelemättä. Kritiikki on siis sitä, että henkilön motiiveja arvioidaan sen kautta, mitä hän sanoo edustavansa. 

Eli kriittinen näkökulma asiaan ei tarkoita että asiassa kaikki on aina puhtaasti oikein tai väärin. Kaikkea mitä ihmiset kertovat ei tarvitse koskaan niellä ilman sitä, että niitä hiukan miettii, sekä sitä että oppii näkemään sen, että mikään asia maailmassa ei ole mustavalkoista. Ja vaikka joku nyt sattuu olemaan eri mieltä jonkun presidenttiehdokkaan kanssa, niin silti häntä ei tarvitse sen takia hakata tai potkia. 

Tai sitten ehkä joskus kauan ennen tämän päivän vapaamielistä sekä yltiöpäistä liberalismia korostavaa aikaa on kirjailijan puoliso saanut vaivihkaisen huomautuksen siitä, miten kamalaa seuraa kirjailijat voivat olla. Tuo vaivihkainen huomautus voi olla esimerkiksi peukalon heilautus, jolla osoitetaan “ne tyypit”, jotka eivät koskaan asetu maailmanluokan pomoiksi sekä muuten mukaudu ajan henkeen, joka on tietenkin sitä, mitä sen sillä kerralla halutaan olevan. 

Kirjailijaa ei juuri koskaan haastatella mediassa, missä ainakin joskus joku suuri pomo saa esitellä sitä, miten normeihin mukautuminen on tuonut hänelle maallista mammonaa. Eli jos olet ollut jotenkin boheemi, vasemmistolainen tai muuten aktivisti, niin silloin sinulla on ollut suuret mahdollisuudet päästä esimerkiksi televisioon kertomaan siitä kuinka kriittisesti hän suhtautuu vaikkapa jonkun poliitikon arvomaailmaan. 

Siinä sitten jokainen näkee sen nahkaisen takin sekä muut lapselliset asiat, mitä nuori voi vetää päälleen. Muutaman kymmenen vuoden kuluttua media palaa asiaan, ja siinä käydään läpi tuon henkilön hurja nuoruus, sekä se miten hän kasvoi osaksi järjestelmää.  Tuolloin unohdetaan se että kritiikki ei ole vain negatiivisten asioiden etsimistä. 

Kriittinen suhtautuminen on sitä, että asiaa oli se mitä hyvänsä tarkastellaan joka näkökulmasta, jotta siitä löytyvät sekä hyvät että huonot puolet, kuten äsken kirjoitin. Ja ehkä se kyky pelastaa meidät joskus tulevaisuudessa siltä, että emme tee mitään kauhean tyhmää, tai teemme tyhmiä asioita mutta teemme niitä ehkä oikeassa paikassa.